Miten siedätte tunnetta elämän turhuudesta?

Hyvin. Sehän on vain mukavaa, ei tarvitse ottaa tätä niin vakavasti.

Mietin itsekkin...

Ottamalla päivän kerrallaan ja keskittymällä hetkistä nauttimiseen. Muuta ei ole kuin tämä hetki.

Yritän kuvitella, että tällä elämällä olisi jokin merkityskin.

Sanotaan, että realistit ovat usein taivuvaisia masennukseen. Ja turhuuden tunne on yksi tyypillisimpiä masennuksen oireita.

Minusta mikään hetki ei ole nautinnollinen, joten yhtäaikaa kaikki on hirveää paskaa ja sen lisäksi merkityksetöntä paskaa. ap

Sehän on just elämässä parasta, ettei sillä ole mitään erityistä merkitystä tai päämäärää. Voi ottaa rennosti ja nauttia tehden just niitä juttuja mistä saa mielihyvää, kunhan ei muille ihmisille harmia aiheuta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta mikään hetki ei ole nautinnollinen, joten yhtäaikaa kaikki on hirveää paskaa ja sen lisäksi merkityksetöntä paskaa. ap

Miksei ole? Mikset tee siitä nautinnollista? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta mikään hetki ei ole nautinnollinen, joten yhtäaikaa kaikki on hirveää paskaa ja sen lisäksi merkityksetöntä paskaa. ap

Miksei ole? Mikset tee siitä nautinnollista? 

Mikään ei tunnu miltään, paitsi pahalta. Kaikki kyllä ahdistaa ja masentaa mutta ei ole juuri mitään hyviä tuntemuksia. Anhedonia, mielihyvän puute tai joku.

Jeesus antaa elämään tarkoituksen. Ja paljon muutakin. Oikeesti!

Mun mielestä elämän tarkoitus on elämästä nauttiminen ja kokemuksien kerääminen. Mikäs sen kummempaa :)

Vierailija kirjoitti:

Jeesus antaa elämään tarkoituksen. Ja paljon muutakin. Oikeesti!

Kokeilin tuota aikoinaan pari vuotta, mutta jos ei usko niin ei usko, vaikka lukisi Raamattua aamusta iltaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä elämän tarkoitus on elämästä nauttiminen ja kokemuksien kerääminen. Mikäs sen kummempaa :)

Ilmankos elämäni tuntuu siis tarkoituksettomalta.

Ihan tosissaan kysyn, että minkälainen ruokavalio ap sulla on? Tutkitusti suoliston hyvinvointi vaikuttaa myös mielialaan. Mm. Paula Heinonen ja Caroline Leaf tuoneet asiaa esille kirjoissaan.

Syön tavallista ruokaa eli en mitään - ton ruokavalioita (kokeilin joskus, en huomannut vaikutusta) olen lisännyt vihannesten, hedelmien ja marjojen määrää ja vähentänyt makeaa josko vaikuttaisi mielialaan, ei toistaiseksi ainakaan. Jollei olisi velvoitteita voisin kiinnostuksen puolesta tuijottaa varmaan seinää koko päivän. Minulla on toimintakyvyn puolesta vain lievä masennus, kaikki vain tuntuu turhalta. Mikään pilleri ei tunnu siihen auttavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jeesus antaa elämään tarkoituksen. Ja paljon muutakin. Oikeesti!

Kokeilin tuota aikoinaan pari vuotta, mutta jos ei usko niin ei usko, vaikka lukisi Raamattua aamusta iltaan.

Mutta uskohan ei oikeasti olekaan fiilis siitä että varmasti uskoo, vaan se on päätös laittaa kaikki uhkapelissä yhden kortin varaan. Jos oikeasti elää Jeesus-kortin mukaan, niin kyllä siinä on elämän tarkoitusta ihan kyllin. Joutuu laittamaan kaiken likoon. Ja toivona on vielä palkinto taivaassa. Jos se kortti pettääkin sitten, niin so what? Mitään sen parempaakaan ei ole tarjolla. Kuten itsekin koet, sen ulkopuolella kaikki onkin merkityksetöntä paskaa. Mutta älä valitse mitään vesitettyä humanisti-kristillisyyttä, vaan ota koko fundamentalistinen ja tiukkapipoinen paketti, niin että saat todella tuntea nahoissasi, miten tuuli heittää vastaan. Sellainen myrskyssäpurjehtija - fiilis on jotain niin todellista. Varsinkin kun sitä tekee muiden samanlaisten kanssa.

Helposti. Millään ei ole mitään merkitystä, mutta monet asiat on silti hauskoja ja miellyttäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jeesus antaa elämään tarkoituksen. Ja paljon muutakin. Oikeesti!

Kokeilin tuota aikoinaan pari vuotta, mutta jos ei usko niin ei usko, vaikka lukisi Raamattua aamusta iltaan.

Mutta uskohan ei oikeasti olekaan fiilis siitä että varmasti uskoo, vaan se on päätös laittaa kaikki uhkapelissä yhden kortin varaan. Jos oikeasti elää Jeesus-kortin mukaan, niin kyllä siinä on elämän tarkoitusta ihan kyllin. Joutuu laittamaan kaiken likoon. Ja toivona on vielä palkinto taivaassa. Jos se kortti pettääkin sitten, niin so what? Mitään sen parempaakaan ei ole tarjolla. Kuten itsekin koet, sen ulkopuolella kaikki onkin merkityksetöntä paskaa. Mutta älä valitse mitään vesitettyä humanisti-kristillisyyttä, vaan ota koko fundamentalistinen ja tiukkapipoinen paketti, niin että saat todella tuntea nahoissasi, miten tuuli heittää vastaan. Sellainen myrskyssäpurjehtija - fiilis on jotain niin todellista. Varsinkin kun sitä tekee muiden samanlaisten kanssa.

Samaan tulokseen päätyy millä tahansa muulla uskonnollakin, tai henkisyydellä tai vaikka uskomalla että elämän tarkoitus on fitness tai lapset. On yhteinen halu uskoa johonkin ja samanmielistä seuraa. Mikään noista ei kiinnosta. Ilmeisesti turhuuden tunnetta siedetään huonosti, jos sitä ylipäätään kokee.

Vaikea sitä on kestää.

Miksi tavallaan edes yrittää kehittää itseään, kun viikon päästä kaikki mitä on ikinä oppinut, voi olla muuttunut kasaksi kuolleita soluja.

Omainen treenasi lätkää ja oli hyvä siinä. Teki leffoja, oli hyvä siinä. Teki musaa, oli hyvä siinä. Sitten kuoli. Kaikki se aika, jonka on käyttänyt taitojen karttumiseen on muuttunut kasaksi hiiltä, joka kipataan maahan. Mitään ei jää siitä jäljelle. Eikä enää parinkymmenen vuoden päästä muista enää kuin oma äiti. Kunnes äiti kuolee ja sekin muisto on hävinnyt. Sama kuin ei olisi syntynytkään.

Pitäisi jaksaa haastaa itseään, viedä itsensä loppuunpalamista lähelle, koska on "pakko", että pääsee elämässä eteenpäin. Miksi ihmeessä näkisi niin paljon vaivaa? Miksi vaatisi itseltään niin paljon, kun voi sairastua pysyvästi? Vaihtoehto olisi elää tyytymättömänä elämäänsä, mutta eihän sitä tiedä kauanko se kestää, kuukauden vai vuoden.