Mistä sen alistavan narsistin tunnistaa?

Tuo sinun anteeksipyytäminen ei ole normaalia. Sairautta tai väsymystä ei tarvitse pyytää anteeksi. Eikä ole tervettä tuntea syyllisyyttä, jos mies ei voi rentoutua.

Usko aina intuitiotasi. Älä koskaan epäile itseäsi. Jos tunne ja järki vie eri suuntaa, on tunne aina oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo sinun anteeksipyytäminen ei ole normaalia. Sairautta tai väsymystä ei tarvitse pyytää anteeksi. Eikä ole tervettä tuntea syyllisyyttä, jos mies ei voi rentoutua.

Usko aina intuitiotasi. Älä koskaan epäile itseäsi. Jos tunne ja järki vie eri suuntaa, on tunne aina oikeassa.

Siinähän se kun tunne sanoo että rakastan miestäni enkä voi elää ilman häntä. Nämä tuntuvat niin pieniltä asioilta mutta kun niitä alkaa laittamaan yhteen muovautuu jo eri kuva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sinun anteeksipyytäminen ei ole normaalia. Sairautta tai väsymystä ei tarvitse pyytää anteeksi. Eikä ole tervettä tuntea syyllisyyttä, jos mies ei voi rentoutua.

Usko aina intuitiotasi. Älä koskaan epäile itseäsi. Jos tunne ja järki vie eri suuntaa, on tunne aina oikeassa.

Siinähän se kun tunne sanoo että rakastan miestäni enkä voi elää ilman häntä. Nämä tuntuvat niin pieniltä asioilta mutta kun niitä alkaa laittamaan yhteen muovautuu jo eri kuva.

Minä olin 20 vuotta naimisissa dominoivan ja kontrolloivan miehen kanssa. En sano häntä narsistiksi, vaan narsistiseksi.

Tajusin vasta eron jälkeen, millainen hän on. Hän oli niin hienovarainen, ajatteleva, manipuloiva. Minua pystyi hallitsemaan, kun sai herätettyä minussa syyllisyyden. Silloin teen mitä vaan.

Minäkin ajattelin, että kuolisin pois ilman miestä. Vasta eron jälkeen tajusin, että ei se ollut rakkautta. Se oli riippuvuutta.

Minua on kohdeltu elämäni aika muutamien osalta huonosti mikä pistää miettimään olenko minä vain liian nopeasti puolustuskannalla ja alan etsiä epäilyttäviä tekijöitä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sinun anteeksipyytäminen ei ole normaalia. Sairautta tai väsymystä ei tarvitse pyytää anteeksi. Eikä ole tervettä tuntea syyllisyyttä, jos mies ei voi rentoutua.

Usko aina intuitiotasi. Älä koskaan epäile itseäsi. Jos tunne ja järki vie eri suuntaa, on tunne aina oikeassa.

Siinähän se kun tunne sanoo että rakastan miestäni enkä voi elää ilman häntä. Nämä tuntuvat niin pieniltä asioilta mutta kun niitä alkaa laittamaan yhteen muovautuu jo eri kuva.

Googlaa tunnekoukku ja sammakko kattilassa. Se alkaa pikkuhiljaa hivuttaen. Miksi  rakastat miestä? Mitä piirteitä  hänessä rakastat ja ovatko  ne piirteet yhä näkyvissa vai katoavatko yhä useammin äksyilyn taakse? Pyrkiiko mies horjuttamaan henkistä  tasapainoasi olemalla välillä julma ja välillä laavanpolttavaa lempeä? Mieti tätä tarkkaan ja ajan kanssa.

Mitä ikinä teetkin älä  jää kotiin miehen armoille vaan pyri  ansaitsemaan omat rahasi itse. Älä  luovuta rahojasi tai  pankkitunnuksiasi miehelle vaan pidä huoli että sinulle kertyy puskuri sekä  eläkettä. Tuossa on suuri riski sekä henkisen että taloudellisen väkivallan käyttöön miehen taholta. Älä jää kotirouvaksi.Silloin sulta viedään kaikki itsenäsyyden rippeetkin.

Vierailija kirjoitti:

Minua on kohdeltu elämäni aika muutamien osalta huonosti mikä pistää miettimään olenko minä vain liian nopeasti puolustuskannalla ja alan etsiä epäilyttäviä tekijöitä.

Ap

Olet siis otollinen uhri. PIdä varasi.

Jos kumppanini saa minut tuntemaan syyllisyyttä olisin aika varovainen ja tarkkailisin tilannetta, seurustelin "unelmieni naisen" kanssa kolmisen kuukautta, ja ihanan alun jälkeen rupesi ilmenee ei-niin-mukavia luonteenpiirteitä, ilkeyttä, raivokohtauksia ilman syytä, sättimistä jne. Loppui kun sain yhtenä iltana  kuulla huutoa / raivoamista jne. Hän yritti tuhota mun itsetuntoa ja tietoisesti loukata minua... siinä vaiheessa kun se rupesi puhumaan kostosta ja fyysisestä väkivallasta poistuin takavasemmalle ja sarjoitin lukot uudelleen

https://www.narsistienuhrientuki.fi/

Paljon tietoa erittäin vakavasta narsismi-mielisairaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sinun anteeksipyytäminen ei ole normaalia. Sairautta tai väsymystä ei tarvitse pyytää anteeksi. Eikä ole tervettä tuntea syyllisyyttä, jos mies ei voi rentoutua.

Usko aina intuitiotasi. Älä koskaan epäile itseäsi. Jos tunne ja järki vie eri suuntaa, on tunne aina oikeassa.

Siinähän se kun tunne sanoo että rakastan miestäni enkä voi elää ilman häntä. Nämä tuntuvat niin pieniltä asioilta mutta kun niitä alkaa laittamaan yhteen muovautuu jo eri kuva.

Googlaa tunnekoukku ja sammakko kattilassa. Se alkaa pikkuhiljaa hivuttaen. Miksi  rakastat miestä? Mitä piirteitä  hänessä rakastat ja ovatko  ne piirteet yhä näkyvissa vai katoavatko yhä useammin äksyilyn taakse? Pyrkiiko mies horjuttamaan henkistä  tasapainoasi olemalla välillä julma ja välillä laavanpolttavaa lempeä? Mieti tätä tarkkaan ja ajan kanssa.

Mitä ikinä teetkin älä  jää kotiin miehen armoille vaan pyri  ansaitsemaan omat rahasi itse. Älä  luovuta rahojasi tai  pankkitunnuksiasi miehelle vaan pidä huoli että sinulle kertyy puskuri sekä  eläkettä. Tuossa on suuri riski sekä henkisen että taloudellisen väkivallan käyttöön miehen taholta. Älä jää kotirouvaksi.Silloin sulta viedään kaikki itsenäsyyden rippeetkin.

Olen lukenut aiheesta joka saa minut epäilemään sitä että näen turhia mörköjä. Toisaalta taas tuo yllä mainittu syyllisyys on yleinen tunne minulla. En ole käynyt kaupassa, en siivonnut tarpeeksi, ole täydellinen äiti tai sitten pelkästään siitä että kehtaa toisinaan olla väsynyt.

Mies on yhä se kehen rakastuin, ei äksyile usein, oikeastaan aika harvoin. Syyt siihen vaan ovat pikkumaisia. Yhä hellä ja rakastava. Emme ole olleet montaa vuotta yhdessä joten jos olenkin vielä siinä koukutusvaiheessa? Tai sitten pelkään turhaan?

3 jatkaa

Jäin miettimään, mikä piirre saa minut varovaiseksi ekan avioliittoni kokemuksella. Se on se, jos mies mitätöi minun tunteitani ja ajatuksiani

- sä kuvittelet vain

- mistä sä luulen olevasi oikeassa

- älä kitise

- aina sä olet väsynyt

Oikeasti minulla on oikeus tunteisiini, omiin ajatuksiini ja mielipiteisiini.

Vierailija kirjoitti:

3 jatkaa

Jäin miettimään, mikä piirre saa minut varovaiseksi ekan avioliittoni kokemuksella. Se on se, jos mies mitätöi minun tunteitani ja ajatuksiani

- sä kuvittelet vain

- mistä sä luulen olevasi oikeassa

- älä kitise

- aina sä olet väsynyt

Oikeasti minulla on oikeus tunteisiini, omiin ajatuksiini ja mielipiteisiini.

Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tuollaista.

Mies ei suoraan mitätöi tunteitani mutta mikään mitä sanon ei voi olla varmaan ennen kuin hän varmistaa sen jostain muualta mikä on kai aika sama kuin etten minä ole oikeassa?

Väsymystäni ei vähättele ja saattaa kehottaa minua toisinaan lepäämään mutta sitten saa minut kuitenkin tuntemaan syyllisyyttä siitä jos lepään.

Välillä tuntuu että en hänestä ole tarpeeksi tunteellinen jopa. Etten vastaa jotain kuvaa mikä hänellä on päässään.

Miläs se lapsen rakenteellinen poikkeama on josta kirjoitit? onkos sillä lapsella persoonallisuuden rakennehäiriö? sekö on se rakenteellinen poikkeama?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3 jatkaa

Jäin miettimään, mikä piirre saa minut varovaiseksi ekan avioliittoni kokemuksella. Se on se, jos mies mitätöi minun tunteitani ja ajatuksiani

- sä kuvittelet vain

- mistä sä luulen olevasi oikeassa

- älä kitise

- aina sä olet väsynyt

Oikeasti minulla on oikeus tunteisiini, omiin ajatuksiini ja mielipiteisiini.

Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tuollaista.

Mies ei suoraan mitätöi tunteitani mutta mikään mitä sanon ei voi olla varmaan ennen kuin hän varmistaa sen jostain muualta mikä on kai aika sama kuin etten minä ole oikeassa?

Väsymystäni ei vähättele ja saattaa kehottaa minua toisinaan lepäämään mutta sitten saa minut kuitenkin tuntemaan syyllisyyttä siitä jos lepään.

Välillä tuntuu että en hänestä ole tarpeeksi tunteellinen jopa. Etten vastaa jotain kuvaa mikä hänellä on päässään.

Meillä mies pidätti oikeuden tehdä kaikki päätökset. Esim minä.suunnittelin lomamatkan ja mies päätti, tehdäänkö se vai ei. Minä passivoiduin loppua kohden. Ihan sama, päätänkö mitään, koska sillä ei ole loppupeleissä merkitystä.

Nyt olen toista kertaa naimisissa ja tämä on ihan outoa, kun saan olla sellainen kuin olen.

Vierailija kirjoitti:

https://www.narsistienuhrientuki.fi/

Paljon tietoa erittäin vakavasta narsismi-mielisairaudesta.

Narsismi on yksi vakavimpia mielisairauksia ja sairautena parantumaton.

Kaikissa ihmisissä on narsistisia piirteitä, ongelman tekee se kun niitä on paljon tai niitä ei hallitse. Itsen kanssa on tehtävä töitä niin että on toisesta riippumaton. Itsellänikin on usein syyllisyyden tunteita ja olen myös miettinyt samoja asioita kun sinä. Aloin kiinnittämään huomiota niihin tilanteisiin kun mies syyllisti ja otin aina puheeksi että miksi sanoit noin? Se sai hänetkin tunnustamaan itsessään sen minua moittivan puolen. Huomasin että jos hän moitti ja minä suutuin niin konflikti oli suurempi. Kun taas hän moitti ja otin asian huumorilla niin hänkin nauroi itselleen, että Oho tulipa hassusti sanottua, en tarkoittanut. Eli pointtini on että toista et pysty muuttamaan mutta omaa käytöstä ja reagointia kyllä, mikä johtaa erilaisiin lopputuloksiin. Mieti miksi sinä tunnet syyllisyyttä? Jokainenhan on vastuussa omistaa tunteistaan. Voisinko tässä tilanteessa tuntea toisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3 jatkaa

Jäin miettimään, mikä piirre saa minut varovaiseksi ekan avioliittoni kokemuksella. Se on se, jos mies mitätöi minun tunteitani ja ajatuksiani

- sä kuvittelet vain

- mistä sä luulen olevasi oikeassa

- älä kitise

- aina sä olet väsynyt

Oikeasti minulla on oikeus tunteisiini, omiin ajatuksiini ja mielipiteisiini.

Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tuollaista.

Mies ei suoraan mitätöi tunteitani mutta mikään mitä sanon ei voi olla varmaan ennen kuin hän varmistaa sen jostain muualta mikä on kai aika sama kuin etten minä ole oikeassa?

Väsymystäni ei vähättele ja saattaa kehottaa minua toisinaan lepäämään mutta sitten saa minut kuitenkin tuntemaan syyllisyyttä siitä jos lepään.

Välillä tuntuu että en hänestä ole tarpeeksi tunteellinen jopa. Etten vastaa jotain kuvaa mikä hänellä on päässään.

Nyt on pakko kysyä sun lapsuudesta. Syyllistikö sun äiti itseään noin? Malli  voi periytyä huomaamatta ja silloin on oiva uhri jollekulle.Älä ole liian ankara itsellesi.Ei ole täydellisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi sitten tapasin unelmien miehen. Rakastava, hellä, tulee toimeen kaikkien kanssa. Olen hyvin läheinen perheeni kanssa ja hekin suorastaan rakastuvat mieheen kuten myös ystäväni. Oli niin ihanaa.

Tulin nopeasti vahingossa raskaaksi ja mies halusi pitää lapsen vaikka itse suhteen ollessa niin varhaisessa vaiheessa olin taipuvainen abortin kannalle. Pidimme lapsen.

Kaikki on ollut yhtä ruusuilla tanssimista. Mies tuki ja huolehti koko raskauden ostan terveellistä ruokaa ja vitamiineja. Tai sitten kyttäsi mitä syön ja kuinka liikun?

Saimme kauniin lapsen jolla oli pieni rakenteellinen poikkeama. Mies on muutaman otteeseen pohtinut ääneen että minä mahdan syyttää itseäni siitä. En, sellaista sattuu enkä olisi siihen voinut vaikuttaa vaikka lapsi minun sisälläni kasvoi. Mutta syyttääkö hän?

Jäin hoitamaan lasta kotiin. Siivoan joka päivä ja laitan ruokaa, mies tienaa hyvin ja elämä tuntuu helpolta.

En käy paljon ulkona mikä on pikkulapsi aikana aivan normaalia. Jos lähden ulos tunnen syyllisyyttä kun mies työpäivän jälkeen ei pääse rentoutumaan kun minä itsekkäästi halusin vapaata.

Olen ajatellut sitä koska palaan takaisin töihin, mies mieltäensin turhaan takaisin huonopalkkaiseen työhön kun voisin kotoa käsin hoitaa hänen yritystään ja hän maksaisi minulle palkaa. Lastakaan ei tarvitsisi pistää tarhaan kuin lyhyitä päiviä.

Olin juuri kipeä monta päivää, kuumetta 39 astetta ja koko ajan pyöritti, sitä jatkui kolme päivää. Mies alkoi näyttää nyrpeältä ja lopulta kun kysyin oli syy se että.hän joutuu tekemään kaikki kotityöt. Sanoi vielä lopuksi ettei jaksa katsoa naamaani kun se on koko ajan mutrussa enkä pidä muuta ääntä kuin tuskallisia huokauksia. Pyysin anteeksi sitä että olin sairas.

Välillä tuntuu ettei kaikki ole kohdallaan mutta onko se vain minun päässäni?

Empatiakyvyn täydellinen puuttuminen sinua kohtaan on paras merkki narsusta. Jollei tunne empatiaa sinua kohtaan, eikä osaa asettua sinun asemaasi, vain yksi neuvo, JUOKSE!!! Kirjoittamastasi minä en sitä pysty päättelemään, eikä kukaan muukaan. Sinä vain voit sen omalla kokemuksellasi kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3 jatkaa

Jäin miettimään, mikä piirre saa minut varovaiseksi ekan avioliittoni kokemuksella. Se on se, jos mies mitätöi minun tunteitani ja ajatuksiani

- sä kuvittelet vain

- mistä sä luulen olevasi oikeassa

- älä kitise

- aina sä olet väsynyt

Oikeasti minulla on oikeus tunteisiini, omiin ajatuksiini ja mielipiteisiini.

Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tuollaista.

Mies ei suoraan mitätöi tunteitani mutta mikään mitä sanon ei voi olla varmaan ennen kuin hän varmistaa sen jostain muualta mikä on kai aika sama kuin etten minä ole oikeassa?

Väsymystäni ei vähättele ja saattaa kehottaa minua toisinaan lepäämään mutta sitten saa minut kuitenkin tuntemaan syyllisyyttä siitä jos lepään.

Välillä tuntuu että en hänestä ole tarpeeksi tunteellinen jopa. Etten vastaa jotain kuvaa mikä hänellä on päässään.

Nyt on pakko kysyä sun lapsuudesta. Syyllistikö sun äiti itseään noin? Malli  voi periytyä huomaamatta ja silloin on oiva uhri jollekulle.Älä ole liian ankara itsellesi.Ei ole täydellisiä ihmisiä.

Itseasiassa se oli isäni joka oli täysin äidin alistama. Ei äitini narsisti ole vaan vahvan ja ilkeän yhdistelmä. Se on aina tuntenut jotain vihaa ilman syytä ja kohdistaa sitä muihin ihmisiin.

Ap, kuvauksesi perusteella mies ei todellakaan ole narsisti, vaan kuulostaa itse asiassa tosi hyvältä mieheltä.

Anna tänne se jos ei kelpaa, hyville on kyllä ottajia. :)

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi sitten tapasin unelmien miehen. Rakastava, hellä, tulee toimeen kaikkien kanssa. Olen hyvin läheinen perheeni kanssa ja hekin suorastaan rakastuvat mieheen kuten myös ystäväni. Oli niin ihanaa.

Tulin nopeasti vahingossa raskaaksi ja mies halusi pitää lapsen vaikka itse suhteen ollessa niin varhaisessa vaiheessa olin taipuvainen abortin kannalle. Pidimme lapsen.

Kaikki on ollut yhtä ruusuilla tanssimista. Mies tuki ja huolehti koko raskauden ostan terveellistä ruokaa ja vitamiineja. Tai sitten kyttäsi mitä syön ja kuinka liikun?

Saimme kauniin lapsen jolla oli pieni rakenteellinen poikkeama. Mies on muutaman otteeseen pohtinut ääneen että minä mahdan syyttää itseäni siitä. En, sellaista sattuu enkä olisi siihen voinut vaikuttaa vaikka lapsi minun sisälläni kasvoi. Mutta syyttääkö hän?

Jäin hoitamaan lasta kotiin. Siivoan joka päivä ja laitan ruokaa, mies tienaa hyvin ja elämä tuntuu helpolta.

En käy paljon ulkona mikä on pikkulapsi aikana aivan normaalia. Jos lähden ulos tunnen syyllisyyttä kun mies työpäivän jälkeen ei pääse rentoutumaan kun minä itsekkäästi halusin vapaata.

Olen ajatellut sitä koska palaan takaisin töihin, mies mieltäensin turhaan takaisin huonopalkkaiseen työhön kun voisin kotoa käsin hoitaa hänen yritystään ja hän maksaisi minulle palkaa. Lastakaan ei tarvitsisi pistää tarhaan kuin lyhyitä päiviä.

Olin juuri kipeä monta päivää, kuumetta 39 astetta ja koko ajan pyöritti, sitä jatkui kolme päivää. Mies alkoi näyttää nyrpeältä ja lopulta kun kysyin oli syy se että.hän joutuu tekemään kaikki kotityöt. Sanoi vielä lopuksi ettei jaksa katsoa naamaani kun se on koko ajan mutrussa enkä pidä muuta ääntä kuin tuskallisia huokauksia. Pyysin anteeksi sitä että olin sairas.

Välillä tuntuu ettei kaikki ole kohdallaan mutta onko se vain minun päässäni?

Empatiakyvyn täydellinen puuttuminen sinua kohtaan on paras merkki narsusta. Jollei tunne empatiaa sinua kohtaan, eikä osaa asettua sinun asemaasi, vain yksi neuvo, JUOKSE!!! Kirjoittamastasi minä en sitä pysty päättelemään, eikä kukaan muukaan. Sinä vain voit sen omalla kokemuksellasi kertoa.

Tiedän että aloitus on siinä mielessä turha ettei teistä kukaan pysty minua auttamaan vaikka kirjoittaisin kymmenen sivua. Ehkä enemmänkin kirjoitan jotta kerään samalla kasaan niitä omina tuntemuksia ja voin verrata niitä muihin.

Minulla on ystävä jolle kerron asioista jotka minua vaivaa kuin ohimennen, niin etten paljasta mitä itse ajattelen vaan hän saa tehdä omat päätelmät.

Näin hän tietää kaiken jos miehestä paljastuu jotain muuta mitä luulin.