Mikä siinä tytöttelyssä on niin kamalaa?.
Minusta tuon pelkästään imartelevaa, koska naisissa usein arvostetaan nuoruutta ja tyttö viittaa nimenomaan siihen, että näkee naisen nuorena tai nuorekkaana. Jos lähestyy jotain naisporukkaa epävirallisessa mielessä, niin mielestäni on paljon luontevammin suuhun sopivaa sanoa: "hei tytöt" kuin "hei naiset", joka kuulostaa todella oudolta.
Miksi ja milloin tällaisesta on muka tullut jotenkin loukkaavaa? Mielestäni työt on oikein mukava termi, eikä minua haittaa yhtään jos nainen tulee vastaavasti pojittelemaan minua. Se on toki outoa jos itseäni nuorempi pojittelee minua, mutta ei se silti loukkaavaa ole. Se on loukkaavaa jos tekee eron, että kutsuu osaa porukkaa miehiksi ja osaa pojiksi tai luokittelee jonkun nuoremman aikuisen lasten kanssa samaan luokkaan.
Minua ei yleisesti ottaen haittaa tytöttely, ei siinä ole mitään pahaa. Työelämän kontekstissa sellainen on kuitenkin tietynlaisissa tilanteissa melko ikävää. Esimerkiksi olen saanut kyseenalaisen "hieno tyttö" -palautteen työstä, joka edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa ja laaja-alaista asiantuntijuutta. Ikinä en ole kenenkään kuullut puhuttelevan miespuolisia kollegoitani "pojaksi" saatikka "hienoksi pojaksi". Yleensä nämä tytöttelijät tekevät sen tarkoituksella ja muiden seurassa, vaikka itse ovat suunnilleen samaa ikäluokkaa kanssani. Mielestäni silloin päämääränä on lähinnä liittää kaikki tyttömäisyyteen liittyvät konnotaatiot ammattitaitooni ja työhön, jota kuitenkin teen hyvin. Tosin täytyy kuitenkin huomauttaa, että esimerkiksi 20 vuotta vanhemman kollegan suusta tytöttely ei lähtökohtaisesti haittaa, koska varmasti heidän ikäisten näkökulmasta olenkin tyttö, eikä sillä tarkoiteta mitään pahaa :)