Voiko työtön hakea VISA debit -korttia?
Olen nuori, mutta lähestymässä sitä ikää, että ilmeisesti "teinikortti" VISA Electronin käyttö alkaa olla jo "noloa". Luottoa en tarvitse enkä edes halua vaikka elämäntilanteeni olisikin erilainen. Vanha korttini menee alle puolen vuoden päästä vanhaksi ja Visa Debit olisi siis luonnollinen valinta seuraavaksi kortiksi.
Korttiahan voi virallisesti hakea, kun muun muassa:
"sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulot"
"sinulla on riittävä maksukyky ja raha-asiat moitteettomasti hoidettuna"
Olen tällä hetkellä työttömänä, ja saan vielä toimeentulotukea ennen kuin kohta siirryn työttömyystuen piiriin ellei töitä sitten ihan heti löydy. Pankissa minulla on lisäksi opintolainaa, jota en vielä maksa takaisin.
Onko minun siis turha edes tehdä hakemusta Debit -kortista, eli onko ns. Kelan asiakkaana oleminen pankille no-no? Kortin saisin vielä iän puolesta kuukausimaksutta. Maksuhäiriöitä ei ole.
Electron ei ole tähän mennessä ollut esteenä oikein koskaan, mitä nyt muutama vuosi sitten eräiden lentojen varaaminen ei onnistunut suoraan lentoyhtiöltä, vaan piti käyttää kolmannen osapuolen nettisivua. Lisäksi en pystynyt tuolla lennolla ostamaan koneessa mitään Electronin takia, joten meni se 10 tuntia ruoatta... Jatkoa ajatellen olisi vain ihan kiva, että voisi korttia käyttää kaikkialla.
Kiitos vastauksista!
Kommentit (22)
Mä sain juuri S-Etukortti Visa Debitin. Mulla on osa-aikatyö, mutta käytännössä elän kyllä Kelan sovitellulla työttömyysetuudella.
Hae Kela-gold korttia.
Sen saa heti kun siirtyy Suomen rajojen sisäpuolelle. Sitä kun vilauttaa niin ovet aukeaa kaikialle.
Vierailija kirjoitti:
Mä sain juuri S-Etukortti Visa Debitin. Mulla on osa-aikatyö, mutta käytännössä elän kyllä Kelan sovitellulla työttömyysetuudella.
S-Pankilla ei ole Electronia, vaan Debit-kortti on joko online tai offline. Online-kortin voi saada kaikki ja se toimii kuin Electron - jokainen osto varmennetaan ja vaatii verkkoyhteyden siksi toimiakseen. Offline ei sitten varmenna, eikä sitä myönnetä kaikille.
Minulla on Visa Debit ja olen pitkäaikaistyötön. Olen kyllä varakas, minulla on pääomatuloja mutta ei palkkatuloja, en sitten tiedä onko sillä merkitystä. Olen muuten harkinnut vaihtaa Electroniin, kun debit-korttia ei enää saa ilman lähimaksuominaisuutta. Ja ikää on 50+...
OP:lla ei taida olla erikseen offline ja online debit -kortteja.
Itse elän kelan rahoilla taskussa visa debit. Osuuspankin kortti ja sanottiin varmentavan n. joka 8 kerta. Kortin saa kun luottotiedot ok. Itse saan n. 760 euroa kuukaudessa kelalta käteen.
Täh säännölliset palkka- tai eläketulot???
Mulla ei ole koskaan ollut tuollaisia ja silti mulla on debit-kortti. TÄH?!
Nordealta et saa ilman säännöllisiä tuloja, mutta muilta pankeilta saa.
Mulle ihan soitettiin OP:sta ja kysyttiin haluanko debitin ja olen pitkäaikaistyötön. Sanoi vaan, ettei muuta vaadita kuin puhtaat luottotiedot, ja ne mulla oli.
Siis mitä?
Toihan on ihan sama asia. Mitä eroa noissa on? Ennen oli electron, nyt se on nimeltään debit.
Mun 11-vuotiaalla on MasterCard Debit -kortti ja ei tosiaan ole säännöllisiä tuloja. Sehän varmentaa joka kerta ja saldo on aina ajantasalla.
Voiko työtön käydä vessassa. Siis en todellakaan tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä?
Toihan on ihan sama asia. Mitä eroa noissa on? Ennen oli electron, nyt se on nimeltään debit.
Mun 11-vuotiaalla on MasterCard Debit -kortti ja ei tosiaan ole säännöllisiä tuloja. Sehän varmentaa joka kerta ja saldo on aina ajantasalla.
Ei ole sama asia. Mulla on sekä electron (varmentaa eikä aina edes toimi) että debit (ei varmenna kuin harvoin ja tilin voi ylittää).
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä?
Toihan on ihan sama asia. Mitä eroa noissa on? Ennen oli electron, nyt se on nimeltään debit.
Mun 11-vuotiaalla on MasterCard Debit -kortti ja ei tosiaan ole säännöllisiä tuloja. Sehän varmentaa joka kerta ja saldo on aina ajantasalla.
Ei ole sama asia. Electron varmentaa aina, Debit tietääkseni pankkien parametrien luoman riskiprofiilin mukaisesti sitä useammin, mitä vähemmän korttiin liitetyllä tilillä on rahaa.
Electronilla ei esim. voi maksaa VR:n junissa tai lentokoneissa, debitillä voi.

Eivät ole sama asia. Normaali Visa Debit kortti ei varmenna joka kerta ja jos varmentaminen ei onnistu niin ostokset onnistuu. Tietenkin riippuu onko lasten kortti vai sitten S-pankin myöntämä aina varmentava kortti.

Junassa voi maksaa electronilla.

Ok.
Meillä siis isommilla lapsilla oli tuollaiset Visa Electron kortit ja meillä vanhemmilla pankkikortti + Visa luottokortti.
Pankista tuli ilmoitus, että yhteistyö muuttuu Mastercard corteiksi ja entiset Visa Electron kortit korvataan Mastercard debit korteilla.
Näin tapahtui. Meille vanhemmille tuli uudet debit + MC yhdistelmäkortit ja lapsille MasterCard debit kortit.
Kuopukselle haettiin keväällä kortti ja se oli suoraan tuo MC debit.
Pankki on Handelsbanken. Mahdollista joo on, että noi lasten kortit on joka kerta varmentavia ja meidän debit puoli taas ei ole. Tätä en ole ajatellut. Ainoastaan tuota nimeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä?
Toihan on ihan sama asia. Mitä eroa noissa on? Ennen oli electron, nyt se on nimeltään debit.
Mun 11-vuotiaalla on MasterCard Debit -kortti ja ei tosiaan ole säännöllisiä tuloja. Sehän varmentaa joka kerta ja saldo on aina ajantasalla.
Ei ole sama asia. Electron varmentaa aina, Debit tietääkseni pankkien parametrien luoman riskiprofiilin mukaisesti sitä useammin, mitä vähemmän korttiin liitetyllä tilillä on rahaa.
Electronilla ei esim. voi maksaa VR:n junissa tai lentokoneissa, debitillä voi.
Junassa voi maksaa electronilla.
Ei voi.
"Yleisimmät maksukortit: Visa ja MasterCard. Huomaathan, että Visa Electron, Diners Club, Diners Club Discover sekä Maestro-kortit eivät kelpaa maksuvälineenä junissa."
Nykyään useimmissa junissa ei voi maksaa millään kortilla :D
Mun mielestä Nordean sivuilla sanotaan, että siihen on täysin samat ehdot kuin Visa Electroniin.
Totta kai voit hakea.
Voit hakea vaikka astronautiksi. Eri asia on, miten sitten hakemukseesi vastataan.