Sana keskiviikolle

Ja he lähettivät Joosefille sanan: ”Ennen kuolemaansa isämme käski meitä sanomaan sinulle näin: ‘Anna veljillesi anteeksi heidän rikoksensa ja pahat tekonsa. Armahda heitä, vaikka he ovatkin tehneet sinulle pahaa.’ Anna siis meille nyt anteeksi meidän rikoksemme. Mehän palvelemme samaa Jumalaa kuin isäsi.” Kuullessaan heidän sanansa Joosef puhkesi itkuun.
1 Moos. 50:16–17

Suurinta on saada ja antaa anteeksi. Mikään ei hoida sydäntä niin syvältä kuin kokemus armollisuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta. Moni kantaa syyllisyyttä, kun ei pysty antamaan anteeksi pettymyksiään, ja saattaa pelätä olevansa siksi jopa armosta osaton. Anteeksiantamuksen perusajatus liittyy kuitenkin asenteeseemme. Jos emme tahdo antaa anteeksi, olemme tilamme vankeja. Jos emme kykene antamaan anteeksi syvien haavojemme tähden, on tilanne toinen. Herramme kyllä näkee haavamme, joiden syntyyn emme usein ole voineet vaikuttaa. Joosefin elämä oli armon ylistyslaulu. Silti johdatus hänen kohdallaan alkoi kaivoon heittämisestä ja nuoren miehen karavaaniin myymisestä. Faaraon hoviin noustuaan Joosefilla olisi ollut mahdollisuus kostaa veljiensä kurjat teot. Joosef kykeni näkemään kaikessa kuitenkin Jumalan suunnitelman ja kädenjäljen. Outo tie Egyptin hoviin oli edellytys kansan nälänhädän välttämiseksi. Kaikessa mielettömässä oli sittenkin syvä mielensä. – Meitä koskee tämä sama todellisuus.

sro.fi