Tajusin yhtäkkiä 28-vuotiaana, etten haluakaan lapsia.

Tajusin saman yhtäkkiä n.18 vuotiaana, kun aloin nähdä millaisia tämä maailma ja ihminen ovat. M43

No vähän joo. Kuvittelin aina haluavani lapsia sitten joskus. Nyt ikää 35, enkä vieläkään halua lapsia. Juuri vähän aikaa sitten oikeasti mietin asiaa, mutta en vaan taida haluta lapsia.

Mikä muutti mielesi? Voihan se vieläkin muuttua :D

Sama tapahtui 26-vuotiaana.

Mulla vähän sama menossa nyt. Olen aina ajatellut, että kyllä joku päivä haluan lapsia. Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä enemmän näen tuttavien lapsia niin sitä vähemmän haluan niitä itselle. Olen nyt 27.

Ihanassa iässä tulit järkiisi! Kunpa useampi tekisi saman! Saisi itselleen elämän! Onnea, teit oikean valinnan. Ja te muut myös, jättäkää lapset hankkimatta. Muuten ei ole enää omaa elämää. Se on vain ohi.

Ilman lapsia pärjää vallan mainiosti ja saa todennäköisesti elettyä rikkaampaa elämää! Itselläni yksi 5 vee ja ei tämä nyt niin ihmeellistä ole. Hankaloittaa elämää kyllä rutosti...

Se onkin paljon pahempi tajuta silloin, kun on jo lapsia.

Mamma mamma kirjoitti:

Ilman lapsia pärjää vallan mainiosti ja saa todennäköisesti elettyä rikkaampaa elämää! Itselläni yksi 5 vee ja ei tämä nyt niin ihmeellistä ole. Hankaloittaa elämää kyllä rutosti...

Jep. Miten paljon hukkaanheitettyä aikaa vahtiessa! Jokaisen päivän voisi käyttää mielekkäästi, jos ei olisi lapsia. Siis jokaisen päivän.

Minulle tapahtui sama 26-vuotiaana, kun erosin entisestä avovaimostani. Olin jotenkin kuvitellut, että lasten teko kuuluu normaaliin elämän kiertokulkuun. Sitten tajusin, ettei minun ole pakko, jos en halua. Onneksi nykyinen vaimo on aina ollut samaa mieltä.

mä tajusin jo 17v etten halua lapsia kun ihmiset tässä maailmassa on niin typeriä ja itsekkäitä ja pahansuopia, nyt olen 24 ja tää touhu on vaan pahentunut moninkertaisesti. Miksi haluaisin tehdä pienen ihmisen kärsimään samalla lailla mitä olen koko elämän kärsinyt. Plus kärsin misofoniasta joten en pystyis elämään huutavan sinappikoneen kanssa. Oma elämänrytmi on muutenkin niin sekavaa etten pystyisi järjestämään elämää muksun tahdin mukaan.

Olen tismalleen saman ikäinen ja tajunnut täysin saman asian tänä kesänä. Olen naimisissa, mutta mitään hinkua lasten tekemiseen ei vain yksinkertaisesti ole. Olen matkustellut upeissa paikoissa tänä kesänä ja olen tajunnut, että se ei olisi ollut mahdollista, jos minulla olisi lapsia. Monet asiat vaikeutuu tai ovat mahdottomia sen jälkeen kun lapsia alkaa tulla. Haluaisin nähdä uusia paikkoja, kokea uusia asioita, enkä istua lapsen kanssa kotona.

Olen itsekin alkanut olla samaa mieltä. Tarvitsen paljon omaa aikaa sekä tilaa, vihaan kaaosta, paikkoihin kiirehtimistä, sotkua kotona, melua jne. En myöskään yhtään siedä univajetta tai sitä että, minua herätellään kesken unien: seurauksena kamala aivosumu, asioiden unohtelu, kömpelyys ja kärttyisyys- jo parin huonon yön jälkeen. En halua edes kuvitella mitä se on, jos elämä olisi jatkuvasti tuollaista vuosikausia.

Jos hankkisin ikinä lapsia, miehen täytyisi ehdottomasti olla sellainen, joka hoitaa ainakin ison osan yövalvomisista, osallistuu kotitöihin, siivoaa ja laittaa ruokaa oma-aloitteisesti ja tietenkin viettää aikaa lapsen kanssa. Pitäisi myös olla todella hyvä turva-ja tukiverkko ihan omaa jaksamista ajatellen. En tiedä miten pystyisin luottamaan siihen, että mies todella osallistuu, koska olen huomannut että moni mies haluaa lapsia ja perheen, mutta ei sitten kykene ymmärtämään kuinka paljon töitä ja iso vastuu se on, tai päättää muutaman kuukauden tai vuoden jälkeen, että ei se ollutkaan se oma juttu ja häipyy. En halua ottaa sitä riskiä, että jäisin yksin lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

mä tajusin jo 17v etten halua lapsia kun ihmiset tässä maailmassa on niin typeriä ja itsekkäitä ja pahansuopia, nyt olen 24 ja tää touhu on vaan pahentunut moninkertaisesti. Miksi haluaisin tehdä pienen ihmisen kärsimään samalla lailla mitä olen koko elämän kärsinyt. Plus kärsin misofoniasta joten en pystyis elämään huutavan sinappikoneen kanssa. Oma elämänrytmi on muutenkin niin sekavaa etten pystyisi järjestämään elämää muksun tahdin mukaan.

Minulla on misofonia, muttei ole vaikuttanut pahemmin lapsen kanssa. Vauva-aikana korvatulpat oli välillä erittäin hyvä keksintö ja taaperolle opetetaan, ettei sisällä kiljuta.

Tiskiharja

Mulle tuli sama fiilis 27 vuotiaana, kun erosin avioliitosta, jossa yritettiin tehdä lapsia. Sitten 35 vuotiaana minusta kuitenkin tuli äiti. Että kaikkea voi käydä.

Vierailija kirjoitti:

Mamma mamma kirjoitti:

Ilman lapsia pärjää vallan mainiosti ja saa todennäköisesti elettyä rikkaampaa elämää! Itselläni yksi 5 vee ja ei tämä nyt niin ihmeellistä ole. Hankaloittaa elämää kyllä rutosti...

Jep. Miten paljon hukkaanheitettyä aikaa vahtiessa! Jokaisen päivän voisi käyttää mielekkäästi, jos ei olisi lapsia. Siis jokaisen päivän.

Kuinka pihalla saa olla jos ei yhtään ole käryä, mitä se elämä on kun lapsen saa? Sitten vaan hankitaan ja ihmetellään huuli pyöreänä, että aijaa, näitä pitäis niinku kasvattaaki ja viettää aikaa niiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli sama fiilis 27 vuotiaana, kun erosin avioliitosta, jossa yritettiin tehdä lapsia. Sitten 35 vuotiaana minusta kuitenkin tuli äiti. Että kaikkea voi käydä.

Minullekin tuli tahattoman lapsettomuuden aikaan useaan kertaan fiilis, etten haluakaan.

Mutta lopulta tulin vähän yllätyksenä raskaaksi (melkein 3v yritystä ja luomuna -ei kovin todennäköistä enää tuolla yritysajalla) ja onneksi tulin. Lapsesta tuli hyvin rakas jo syntymästään lähtien.

Minäkin "muutin mieleni" 28-vuotiaana. Siihen asti olin ajatellut, että ehkä lapsia joskus tulee. Kaveripiirissäni tai suussa ei ollut lapsia ja uhrasin miettimiseen yhtä vähän aikaa kuin eläkepäivien suunnitteluun. Asia ei ollut ajankohtainen ja olin elämäntilanteissa, joissa raskaus olisi ollut katastrofi. Ennen kuin ehdin edes ajatella, että nyt on mies, vakituinen työpaikka ja raha-asiat kunnossa, tajusin yhtenä päivänä työmatkalla, että enpä muuten ikinä tule hankkimaan lasta. Tunne oli todella vapauttava. Silloin ei vapaaehtoisesta lapsettomuudesta puhuttu oikeastaan vielä missään.