Auttaisitko naapuriasi tässä tilanteessa ja miten usein?
Tutustuisit uuteen naapuriisi (tai muuhun tuttavaasi) ja pian selviäisi hänen olevan 25-vuotias VIIDEN lapsen eronnut yksinhuoltaja, ei koulutusta (vain peruskoulu), ei töitä. Hän alkaisi valitella jaksamistaan ja kysellä voisitko välillä hoitaa hänen lapsiansa, suostuisitko/miten usein? Lisäksi raha olisi hänellä tosi tiukilla ja alkaisi pyydellä sulta rahaa lainaksi ja josko sulta liikenisi hänelle vanhoja vaatteitasi (tai lastesi vaatteita, jos sulla on lapsia), tai huonekaluja tms. Kaipaisi myös kuuntelijaa huolilleen ja ymmärtäjää. Auttaisitko?
Kommentit (19)
Lapsia voin hoitaa, mutta rahaa en lainaa.
Vanhoja vaatteita voisin antaa, rahaa en antaisi, enkä missään tapauksessa hoitaisi lapsia.
No jaa, melkoisen perskärpänen tuossa olisi noilla spekseillä tyrkyllä. Voisin ehkä max kerran kuussa muutaman tunnin katsoa lapsia ja siitä katsoa koveneeko vaatimukset, rahaa en lainaisi. Tai ehkä vaan liukenisin.
En. Olen ihmisten kanssa tekemisissä, jos olemme ystäviä, en säälistä. Tuollaisen elämänhallinta -tapauksen pitäisin etäällä. Eri asia, jos olisi ihmisenä minun mieleen, yritteliäs ja haluaisi selviytyä omillaan eikä lokkeilisi, vaan auttaisin ihan omasta halustani, kun näkisin, että on tiukkaa.
Rahaa en antaisi, jotain vaatteita ehkä siinä tapauksessa, että ne muuten menisivät UFF:lle tai roskiin.
Tosin siinäkin on se riski, että hän alkaa hyvin suurella todennäköisyydellä pitää apua itsestäänselvyytenä ja kuppaa aina vaan lisää. Jo se, että hän PYYTÄÄ apua tuolla lailla on vähän huolestuttava merkki minusta, että hän saattaa olla pahimman luokan siipeilijä ja hyväksikäyttäjä.
Lapsia en vahtisi enää nyt, kun omani ovat teinejä. Siihen aikaan, kun vielä lapseni olivat pieniä, olisin saattanut yhden tai kaksi ottaa leikkimään omieni kanssa, mutten enempää. En ole mikään tarhantäti, ja viisi ylimääräistä lasta = kaaos.
Neuvoisin kääntymään neuvolan ja sosiaalitoimen puoleen avun saamiseksi.
En auttaisi. Yhtään kertaa. Enkä haluaisi olla jatkossa enää missään tekemisissä.
Itselläni on itse asiassa kokemusta naapurista, joka vaati koko ajan vain suurempia ja suurempia palveluksia. Ensimmäinen pyyntö oli tasoa kukkien kastelu naapurin poissaollessa, mikä oli sekin minusta outoa, kun olimme ainoastaan vaihtaneet pihalla kahdesti pari sanaa, eikä kumpikaan tiennyt edes toisen nimeä. Olin kuitenkin liian kiltti kieltäytymään, mutta sittenhän niitä vaatimuksia alkoi sadella! En vieläkään ollut jutellut koko naapurin kanssa kymmentäkään kertaa, mutta jo olisi pitänyt auttaa hänen sukulaisiaankin ja ties mitä. Lakkasin tervehtimästä koko naapuria ja menin aina vain kiireellä toiseen suuntaan kun sattumalta kohdattiin.
Voi voi. Neuvolasta saa kuponkeja jotka voi käyttää lastenhoitoapuun. Tukiperheet. Netistä ilmaiseksi vaatetta sun muuta. Lasten isät vastuuseen. En hoitaisi koska omakin elämä.
Minulla oikeasti oli tuollainen naapuri. Pari kertaa kävin lapsia katsomassa. Muutti pois kun sossu vei lapset. En tehnyt ilmoitusta mutta en myöskään yllättynyt.
Rahaa en antaisi, vaatteita voisin antaa jos ne olisi menossa poistoon. Lapsiakin voisin välillä vahtia mutta pitäisin tarkkaan huolen ettei homma lipsahda jotenkin vakituiseksi tai itsestäänselvyydeksi.
En varmaan mitenkään. Olen huomannut, että olen huono vetämään rajoja, joten alta aikayksikön olisin täystyöllistetty tuollaisen naapurin kanssa, jos annan apua vähänkin.
Olen auttamiseni keskittänyt ystäviin ja perheeseen (enkä heistäkään kaikkiin, enää), satunnaiset naapurit pyytäkööt apunsa omiltaan. Mua ei enää kupata.
jokainen päättää itse millaiset välit naapureihin pitää ja kenenkin kanssa millaiset välit on. jos oikein pidät kyseisestä ihmisestä voit tietysti pitää välejä yllä, mutta jos aistit että tilanne on menossa siihen suuntaan ettet pidä siitä, teet oikein, kun et anna sen mennä niin. kohtelias ja ystävällinen voi olla kaikille. jos menee vaikka kylään kahville, voi jutteluapu olla se paras ja suurin apu juuri siinä tilanteessa, vaikka säästä ja tavallisista asioista jutustelu. niin pääsee toinen arjestaan muihin ajatuksiin.
Auttaisin vaate- ja huonekalulahjoituksilla. Kutsuisin myös ehkä kerran viikossa kahville juttuseuraksi sillä edellytyksellä, että osaisi myös kuunnella avautumisen lomassa. Rahaa en missään nimessä lainaisi, se on aina kaiken pahan alku ja juuri. En myöskään lapsia vahtisi, ellei olisi joku tosi akuutti tilanne (työnhaku yms.).
En auttaisi mitenkään. Mulla on oma elämä, johon kuuluu vuorotyö, teinit, harrastukset ja kotityöt. En ehdi, enkä jaksa. Jos olisin ko ihmisen ystävä enkä vain naapuri, niin voisin yrittää joskus jotenkin auttaa, mutta mulla ei ole tuollaisia ystäviä.Onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Tutustuisit uuteen naapuriisi (tai muuhun tuttavaasi) ja pian selviäisi hänen olevan 25-vuotias VIIDEN lapsen eronnut yksinhuoltaja, ei koulutusta (vain peruskoulu), ei töitä. Hän alkaisi valitella jaksamistaan ja kysellä voisitko välillä hoitaa hänen lapsiansa, suostuisitko/miten usein? Lisäksi raha olisi hänellä tosi tiukilla ja alkaisi pyydellä sulta rahaa lainaksi ja josko sulta liikenisi hänelle vanhoja vaatteitasi (tai lastesi vaatteita, jos sulla on lapsia), tai huonekaluja tms. Kaipaisi myös kuuntelijaa huolilleen ja ymmärtäjää. Auttaisitko?
Kuulostaa kyllä hiukan sellaiselta tyypiltä jota en haluaisi auttaa. Ehkä auttaisin häntä parhaiten tekemälä lastensuojeluilmoituksen.
Hyvällä syyllä voisin ottaa osan lapsista hoitoon joskus, harvoin. Rahaa en lainaisi.
En todellakaan auttaisi. Itse on itsensä siihen jamaan ajanut.
Lapsilisät ja elarit pitäisi olla jo sitä luokkaa että pärjää?Plus muut tuet.Joten rahaa ei missään nimessä.Jos on joku hätä,esim. lapsen lääkäri niin voisin tunnin katsoa lapsia.Vanhoja tavaroita kin voisin antaa.
Porvoossa on ilmeisesti liikaa aikaa...???