Olen totaalisesti uupunut, mitä tekisit tilanteessani?

Yritin ruveta rajoittamaan työtäni, ei enää 12 tuntia päivässä eli en herännyt tekemään töitä puoli viideltä ja illalla viimeiseksi nukahtanut töiden ääreen. Eli vaan työaikana töitä, siitä on hyvä aloittaa etenkin kun pienten lasten kanssa vietetty ilta ei ole ihan rentouttavinta omaa aikaa kuitenkaan.

Huomasin että tällä konstilla jaksoin rankkaakin, henkisesti kuormittavaa työtä hyvin sen 7-8 tuntia päivässä, kun muu aika oli muuta kuin työtä. Automatkat (2 h päivä) aloin kuunnella äänikirjoja jotta en musiikkia kuunnellessani olisi alkanut miettiä työasioita. Kirjaa kuunnellessa ajomatkoilla palaudun paremmin.

Olin kuusi viikkoa pois töistä. Ensin 4 vkoa saikulla ja 2 vkoa sitten joulu ja välipäivät lomaa. Lopulta vaihdoin työpaikkaa, koska olin niin pettynyt siihen, että minut ajettiin niin hajalle, vaikka olin yrittänyt puhua asiasta. 

Ihminen ei ole kone.

Ihminen tarvitsee lepoa.

Ellei ihminen saa välillä levätä suoriutumisesta, hän uupuu.

Oliko muuta?

Voih, kunpa tietäisinkin! Mutta ymmärrän hyvin, sama olo minullakin. Istuin tänään töissä ja tarkistelin samaa tehtävää ties kuinka kauan, koska pelkään tekeväni virheitä. Sellainen tapahtui juuri, ja pelkää koeajalla työpaikkani puolesta. Viikonlopun sain nukuttua unilääkkeillä, mutta tilaamia vasten en uskaltanut ottaa. Itku koko ajan kurkussa, ja pelko, että joudun pian hakemaan uuden työn - kolmatta kertaa vuoden aikana.

No mää menin psykoosiin mutta en suosittele. En ole sen jälkeen ollut töissä vuotta pitempään ja sielläkin minua pidettiin outona jostain kumman syystä.

Päättelen että olet sairaanhoitaja. Ehkä voisit yrittää rauhallisempaan yksikköön, jossa ehkä johtaminenkin toimisi paremmin? Sairausloma sinua varmaan kovin nyt houkuttaa (mainitsit että et ole pitänyt kesälomaa), mutta se tuskin muuttaa pysyvästi mitään, kiireet ja stressit palaa taas. Voit myös päästä työterveyden kautta työpsykologille muutaman kerran ja saada lääkäriltä migreeniin lääkityksen.

Kokemusta on, ensimmäinen vuoteni terveydenhuollossa esimiehenä. Helppo sanoa, mutta työn rajaaminen on tärkeää. Siinä on myös keskustelun paikka esimiehen kanssa. Kaikkea ei voi ehtiä. Kokemuksen myötä tekemättömistä töistä ei enää vedä stressiä. Itsestä huolehtiminen on toinen juttu. Syöt kunnolla ja terveellisesti: aamupala, töissä lounas ja välipala. Kun ruokailut ovat kunnossa, jaksat paremmin liikkua illalla. Tietokone jätetään työpaikalle. Unen kannalta laitat koneen kiinni ja jätät tällä palstalla roikkumisen. Mieluummin YouTubesta stressiä rauhoittavaa musiikkia ja venyttelyä. Iltapalaksi proteiinia ja nappi melatoniinia.

En ole sairaanhoitaja, mutta edelleen, kiireisellä terveysalalla kuitenkin.

Vapaa-ajalla minun tulee huolehdittua itsestäni vaihtelevasti, riippuen mieheni töistä ja perheen tilanteesta. Urheilen toisinaan ehkä liikaakin itseäni kuormittaen, mutta se tuntuu olevan ainoa kunnollinen keino nollata pää. Ruokahalu on työvuoroissa täysin kateissa sekä stressin ja ahdistuksen, myös kiireen vuoksi. Syömisen jälkeen saatankin voida pahoin ihan fyysisesti.

Kai tästä on tosiaan mentävä työterveyteen puhumaan. En vaan haluaisi olla se "luovuttaja" joka ei kestänyt töitä. Ja pelkään, että myös työterveydessä ajattelevat näin, nauraen minut pihalle..

Ap

Itse olen samanlainen luonne kuin aloittaja. Työskentelin hoitajana ja väsyin työssäni ihan totaalisesti. Minun oli pakko lopettaa hoitotyö, jotta elämä jatkuisi edes jollakin tavalla. En ole katunut.

Sairasloma.

Sen jälkeen kaikkien menojen karsiminen minimiin.

Seuraavien mantrojen opettelu syvälle alitajuntaan:

- on olemassa myös käsite "riittävän hyvä"

- elämässä ei ole pakkoja, pakko ei ole kuin kuolla.

0/5

Olen ollut tilanteessasi. Sinnittelin kunnes kamelin selkä katkesi: tunsin itseni niin luuseriksi ja vaaralliseksi sekä kotona että töissä, että harkitsin jopa itsemurhaa. Lopulta yhtenä päivänä tajusin olevani todella siinä kunnossa että en voi mennä töihin, koska en pysty tekemään töitäni. Soitin työterveyteen ja paruin asiani, sain hoitajalta päivystysajan heti. Kolme päivää saikkua hoitajalta ja lääkärinaika; lääkäri ehdotti minulle kuukauden sairaslomaa. En huolinut, enhän mä nyt kuukautta voi olla muka pois töistä. Lopulta huolin kaksi viikkoa. Mulle aloitettiin myös depressiolääkitys. Kun sitten jäin kotiin niin nukuin ja paruin, nukuin ja paruin, ja kahden viikon kuluttua sain kuukauden lisää, ja siitä kuukauden päästä vielä kaksi viikkoa, ja sitten palasinkin töihin. Hoitoon sisältyi myös psykologikäyntejä, jotka kyllä mielestäni olivat mulle aika turhia (ei ollut erityisen fiksu psykologi). Hakeuduin itse privaattisektorille psykiatrin hoitoon, kävinkin hänen luona noin vuoden. Depressiolääke lopetettiin syötyäni sitä noin neljä kuukautta.

Oli ihan hyvä tunnistaa missä kohtaa se oma seinä tuli vastaan. Jälkikäteen ajattelen oppineeni armollisuutta paitsi itseäni myös toisia ja jopa potilaita kohtaan - vaikka aina kuvittelin ennenkin "laittavani toisten edut omieni edelle". Tosiasiassa marttyroiduin ja motiivini oli velvollisuudentunto eikä ehkä aina niinkään ihmisrakkaus.

Kai se jokaislle joain vaiheessa vatsan tulee...Meinaan omat rajat. Etenkin silloin, kun niitä uskaltaa kokeilla.

Sinun on nyt vaan tunnustettava oma rajallisuutesi.

Opettelet sanomaan ei. Jo alaa on sellainen, että et muuten voi löysätä, niin lääkäriin.

Ei työ ole niin tärkeää, että terveys menee...ei sinusta ole sairaana kenellekään hyötyä.

Jos haluat olla hyvä työssäsi, niin opettele pitämään ensin itsestäsi hyvää huolta.

Saitten voit hoitaa myös työsi hyvin.

Sinä olet omassa elämässäsi se ykkönen...ne muut tulee siinä sivussa hyvin, kun huolehdit itse itsestäsi.

Olen ollut tilanteessa ja helposti menen noihin tunteisiin vieläkin ja siksi yritän pitää sellaisen periaatteen, että en aja itseäni uudelleen piippuun. Vuosi siinä ainakin menee palautua.

Opetella uusi tapa ja asenne.

Että löysää nt hyvä ihminen...itsekin sen jo tiedostat. Hae apua. Eka lääkäriin ja kerrot nuo mä kirjoitat.

Jos sinulla on mahdollista niin hidasta elämän kulkua. Mene järven rannalle ja kävele sata metriä käyttäen siihen puoli tuntia aikaa. Kirjoita samalla paperille mitä näet. Toinen vaikkapa metsässä tehtävä harjoitus. Kuuntele mitä kuuluu, kirjoita välillä ylös kuulemiasi asioita.  Mandariinin syömiseen voi käyttää aikaa puolitoista tuntia, kotityöt voi tehdä hitaammin, rauhoitu, rentoudu, kuuntele rauhoittavaa musiikkia terveisin entinen työnarkomaani, nykyinen hidastelija.

Olen vaihtanut työpaikkaa ja lomat edellisestä työstä maksettiin rahana. Täyttä lomaa en ole kokenut tarpeelliseksi pitää mutta työnantaja on kyllä ymmärtänyt hyvin että olen tarvittavan loman voinut palkattomana pitää.

Omia vaatimuksia on vain opittava laskemaan. Vaikka nuorempana olisi jaksanut lähes mitä tahansa niin ei yleensä ole kun ikää tulee lisää. Palautuminen vaatii aikaa. Aikaa vaatii myös omasta kunnosta huolehtiminen. Hyvä fyysinen kunto ei ole itsestään selvyys eikä fyysisesti raskas työ sitä ylläpidä.