Milloin sanoitte napakasti EI!
Millä hetkellä lamppu syttyi aivoissanne ja sanoitte EI ja myös toteutitte kiellon ihan käytännössä?
Mitä tapahtui ja milloin oikeasti teitte selväksi käytännön tasolla, että EI KÄY ja toimitte sen mukaan.
" Naapurin lapsi on syönyt täällä 5 vuotta, voi voi.-Sukulaiset tulevat mökille täysihoitoon. Ai ja voi
Puoliso lyö eikä osallistu lastenhoitoon ja juo kaikki rahansa...jne."
Kertokaa nyt niitä onnistumis-tarinoita, jolloin OIKEASTI pistitte topin.
Kommentit (10)
Sori avautuminen. Mutta olen läksyni oppinut. Meille on yritetty tuoda eläimiä pupuista hevosiin asti, teini-ikäinen ongelma-nuori, kaiken maailman rojua koska meillä on iso peltihalli . OLen opetellut sanomaan EI. ja kun sen kerran on oppinut , sen sanominen on helpompaa.
Siis: Älkää enää valittako täällä miten naapurin penska tulee teille asumaan, kesämökki-vieraat jäävät loisimaan, miten appi-ukko tulee herättämään viideltä aamulla, morsian pyytää 5000 euron lahjaa....mies lyö joka päivä ja haukkuu ja minä vaan koetan hoitaa kotia, koska olen niin mainio marttyyri--
Älkää tänne tulko kertomaan jos olette niin lulleroita. Painakaa pahkaanne vain jos teillä ei ole aikomustakaan topakoitua. Siis muistakaa sana EI ja toimikaa ripeästi käytännön tasolla.
Samaa mieltä!
Mieleeni ei nyt muistu mitään vaikeita ja toisaalta menestyksellisiä ein-sanomis-tilanteita, mutta koitan katsoa tilanteita jo kaukaa, ettei kellekään edes tulisi mieleen kuvitella, että minua voi hyväksikäyttää. Se joskus kapeuttaa elämää, ja haluaisin osata olla reippaampi ein sanoja.
Se on hankalaa, mitä ein-sanomattomuus- tai pikemminkin perillemenemättömyysmuistoja mulla on lapsuudesta, jossa äiti pääsi satuttamaan minua, niistä on katkeruutta jäljellä paljon.
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Samaa mieltä!
Mieleeni ei nyt muistu mitään vaikeita ja toisaalta menestyksellisiä ein-sanomis-tilanteita, mutta koitan katsoa tilanteita jo kaukaa, ettei kellekään edes tulisi mieleen kuvitella, että minua voi hyväksikäyttää. Se joskus kapeuttaa elämää, ja haluaisin osata olla reippaampi ein sanoja.
Se on hankalaa, mitä ein-sanomattomuus- tai pikemminkin perillemenemättömyysmuistoja mulla on lapsuudesta, jossa äiti pääsi satuttamaan minua, niistä on katkeruutta jäljellä paljon.
Taidat puhua minun suullani. Jouduin muuttamaan 400 kilometrin päähän vanhemmistani. Sana EI ei toteutunut minun kohdallani tässä. Mutta maantieteellinen etäisyys kertonee heille jotain. Hankala pyytää rengiksi joka päivä.
Sanoin napakasti "Ei!" viimeksi kissalleni, joka yritti karata ovenraosta ulos. En usko että olen ihmiselle näin sanonut lukuun ottamatta lapsiani, joita täytyy välillä komentaa sikäli kun en usko vapaaseen kasvatukseen. Yleensä muuten äänestän jaloillani tai yhteyden pidon jättämisellä.
Omat rajat on parasta tehdä ihmisille selväksi. Se on erittäinkin oman edun mukaista. Välttyy kaikelta harmilta, joten sano mielellään se ei ajoissa, ennen kuin kaikki joustaminen on jo käytetty. Siten saa myös kunnioitusta, vaikka se omituiselta kuulostaakin.
Tuo oli mukava kommentti. Kissat osaavat olla stanan itsepäisiä. Tosin raksu-tai muu nami herkku saa kissan pyörtämään pyhät päätöksensä.
±0 kirjoitti:
Sanoin napakasti "Ei!" viimeksi kissalleni, joka yritti karata ovenraosta ulos. En usko että olen ihmiselle näin sanonut lukuun ottamatta lapsiani, joita täytyy välillä komentaa sikäli kun en usko vapaaseen kasvatukseen. Yleensä muuten äänestän jaloillani tai yhteyden pidon jättämisellä.
Omat rajat on parasta tehdä ihmisille selväksi. Se on erittäinkin oman edun mukaista. Välttyy kaikelta harmilta, joten sano mielellään se ei ajoissa, ennen kuin kaikki joustaminen on jo käytetty. Siten saa myös kunnioitusta, vaikka se omituiselta kuulostaakin.
Olet kyllä oikeassa...hmm. Kohteliaisuussäännöt joskus tolkuttavat toisin.
Blöök kirjoitti:
Vastaan itse rohkaisuksi: Exäni oli hyväpalkkaisessa työssä ja omisti toisella paikkakunnalla velattoman asunnon. Hän oli sitä mieltä, että koska minä asun samalla paikkakunnalla kun hänen työpaikkansa, minun tulisi olla reilu ja antaa asua asunnossani. Hän maksoikin, mutta halusin silti elää omassa kämpässäsi vaikka hän olisi maksanut mitä.
Hän mökötti: Minulla ei ole varaa vuokrata asuntoa, minun on varmaan pakko muuttaa sinne X-kaupunkiin ja siellä ei ole työtä minulle ...jne.
Hän osti minulle koruja ja tarjosi illallisia...Ja aina olikin jokin vaade edessä: No kun minä ostin sinulle sitä ja sitä.... Hän piti myös kirjaa menkoistani. Kun oli menkat , oli ok että menin toiseen kaupunkiin ystävieni luokse. Muuten ei.
Ystäväpiiri ja ajatuspiiri rupesi supistumaan. Kovalla työllä sain hänet kangettua kämpästäni pois. Olin niin nöpelö ja nynny, etten keksinyt muuta kuin että vuokra-isäntäni tarvitsee asuntoa muille ja , että minun pitää muuttaa heti. Sain exältäni avaimen pois. Ja aaah, mikä tunne. Hän hommasi uuden kämpän puolessa vuorokaudessa. Tottakai, työssä käyvä ihminen. Seurustelimme vieläkin mutta en ikinä antanut avaimiani hänelle.
Tuollainen valheen keksiminen tukalan tilanteen purkamiseksi ei ole kyllä millään muotoa napakka ei.
Opiskeluaikana olen joutunut sanomaan "ei" kaverille / tuttavalle, joka on pyrkinyt luokseni yöksi jostain käytännön pikku syystä (esim. asuntoni keskustasijainti oli mukavampi kuin yöllinen taksimatka baarireissun jälkeen hänen kaukaiseen kaupunginosaansa).
En melkein ikinä sano "ei" mihinkään, se on minulle jostain syystä hyvin vaikeaa. Tuolloinkin ajattelin, olenkohan itsekäs, kun kiellän kaveriltani mukavamman yösijan niin, että hän joutuu maksamaan taksimatkasta tai kärsimään yöbussin känniläisistä. Nyt, kun vuosien jälkeen erittelen tilannetta, huomaan pohdintojeni olleen ihan hölmöjä.
Toinen saattaa esim. vedota myötätuntoon ja keksiä erilaisia syitä, miksi "hänen on pakko" pyytää minulta tätä palvelusta ("Mulla ei oo varaa taksiin ja lupasin tavata x:n baarissa, koska meidän on puhuttava tärkeästä asiasta y emmekä voi tavata mitenkään muuten, koska.... Yöbussissa minua ahdistaa ja saatan saada paniikkikohtauksen, koska...").
Koska "ein" sanominen on minulle niin vaikeaa, olen joissain tilanteissa turvautunut valkoiseen valheeseen, esim. "Sä et voi tulla mulle yöksi, koska en ole silloin itsekään kotona..." (vaikka olisinkin).
Jotkut ihmiset suuttuvat, jos heille sanoo suoraan vain "ei" ilman perusteluja ja selittelyjä. Jotkut ilmaisevat epäsuorasti loukkaantumista jopa silloin, jos perustelee kieltävän vastauksen.
Olen joskus miettinyt, että mitä jos säästäisi itseään ja alkaisi ihan pokkana vaan sanoa "ei" ilman selityksiä. En kyllä taitaisi siihen pystyä.
AV - MAMMA kirjoitti:
Blöök kirjoitti:
Vastaan itse rohkaisuksi: Exäni oli hyväpalkkaisessa työssä ja omisti toisella paikkakunnalla velattoman asunnon. Hän oli sitä mieltä, että koska minä asun samalla paikkakunnalla kun hänen työpaikkansa, minun tulisi olla reilu ja antaa asua asunnossani. Hän maksoikin, mutta halusin silti elää omassa kämpässäsi vaikka hän olisi maksanut mitä.
Hän mökötti: Minulla ei ole varaa vuokrata asuntoa, minun on varmaan pakko muuttaa sinne X-kaupunkiin ja siellä ei ole työtä minulle ...jne.
Hän osti minulle koruja ja tarjosi illallisia...Ja aina olikin jokin vaade edessä: No kun minä ostin sinulle sitä ja sitä.... Hän piti myös kirjaa menkoistani. Kun oli menkat , oli ok että menin toiseen kaupunkiin ystävieni luokse. Muuten ei.
Ystäväpiiri ja ajatuspiiri rupesi supistumaan. Kovalla työllä sain hänet kangettua kämpästäni pois. Olin niin nöpelö ja nynny, etten keksinyt muuta kuin että vuokra-isäntäni tarvitsee asuntoa muille ja , että minun pitää muuttaa heti. Sain exältäni avaimen pois. Ja aaah, mikä tunne. Hän hommasi uuden kämpän puolessa vuorokaudessa. Tottakai, työssä käyvä ihminen. Seurustelimme vieläkin mutta en ikinä antanut avaimiani hänelle.
Tuollainen valheen keksiminen tukalan tilanteen purkamiseksi ei ole kyllä millään muotoa napakka ei.
Ei ollenkaan napakka ei. Jotkut vaan eivät käsitä tuota sanaa, sen vuoksi piti keksiä monimutkainen valhe.
Vastaan itse rohkaisuksi: Exäni oli hyväpalkkaisessa työssä ja omisti toisella paikkakunnalla velattoman asunnon. Hän oli sitä mieltä, että koska minä asun samalla paikkakunnalla kun hänen työpaikkansa, minun tulisi olla reilu ja antaa asua asunnossani. Hän maksoikin, mutta halusin silti elää omassa kämpässäsi vaikka hän olisi maksanut mitä.
Hän mökötti: Minulla ei ole varaa vuokrata asuntoa, minun on varmaan pakko muuttaa sinne X-kaupunkiin ja siellä ei ole työtä minulle ...jne.
Hän osti minulle koruja ja tarjosi illallisia...Ja aina olikin jokin vaade edessä: No kun minä ostin sinulle sitä ja sitä.... Hän piti myös kirjaa menkoistani. Kun oli menkat , oli ok että menin toiseen kaupunkiin ystävieni luokse. Muuten ei.
Ystäväpiiri ja ajatuspiiri rupesi supistumaan. Kovalla työllä sain hänet kangettua kämpästäni pois. Olin niin nöpelö ja nynny, etten keksinyt muuta kuin että vuokra-isäntäni tarvitsee asuntoa muille ja , että minun pitää muuttaa heti. Sain exältäni avaimen pois. Ja aaah, mikä tunne. Hän hommasi uuden kämpän puolessa vuorokaudessa. Tottakai, työssä käyvä ihminen. Seurustelimme vieläkin mutta en ikinä antanut avaimiani hänelle.