Miten musta tuntuu että kolmilapsisuus on nykyään toivotuin perhekoko?

Ai musta taas tuntuu et nykysin kaikilla on vaan 2 lasta

Meillä on nyt yksi, toinen tulossa eikä kolmatta tule.

Eivätkös suomalaiset noin keskimäärin toivo kolmea lasta - siis ne, jotka haluavat sen farkkuauton ja koiran ja koko hoidon.

Sitten on erikseen toisenlaisia elämäntyylejä, ja moni huomaa matkan varrella, että liitto tai mielenterveys ei kestä kunnolla sitä yhtäkään lasta. Mutta kolme lasta on se tietty unelma, joka noissa barometreissä esiin nousee.

Itse odotan kolmatta, ja useimmilla tutuilla (ikää 35-40) taitaa olla 1-2. Lapsena ja nuorena toivoin neljää, mutta tähän tämä taitaa jäädä.

Eikös ole joku sanonta että kolme on uusi kaksi. Siis monella 3 lasta toiveissa.

Enpä tiedä, miten susta tuntuu tuolta.

Joo. Toivotuin ei kuitenkaan tarkoita että näin myös olisi. Meillä on vain kaksi ja siihen jäänee, vaikka kolmas haluttaisiin. Aika sama tilanne monella kaveriperheellä. Tosin ollaan vasta nipin napin kolmissakymmenissä, tilanne ehtii muuttua. Voi olla että kun eka pari uskaltaa niin sitten muut seuraa perässä. 

Esteitä; pelko miten pärjää taloudellisesti, muuttunut maailma, hallituksen epäluotettavuus jne.. 

Meillä on kohta kaksi eikä lisää tule. Syynä lähinnä se että halutaan tarjota näille elämyksiä, matkoja ja reissuja. Kaikki on kallista nykypäivänä jo kahdenkin kanssa, saati kolmen. Muutenkaan ei kolmatta vauvarumbaa enää jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kohta kaksi eikä lisää tule. Syynä lähinnä se että halutaan tarjota näille elämyksiä, matkoja ja reissuja. Kaikki on kallista nykypäivänä jo kahdenkin kanssa, saati kolmen. Muutenkaan ei kolmatta vauvarumbaa enää jaksaisi.

Meillä täysin sama. Toista odottelen ja ollaan päätetty miehen kanssa, että tämä riittää. Panostetaan sitten näihin kahteen. Ja mulle riittää kans nämä vauvailut. Kyllä mä vielä tämän yhden jaksan, mutta sitten on kiintiö täynnä sitä vaipparallia ja valvomista. Vauvat ovat kyllä ihania, mutta ei sitä vauva-arkea loputtomiin jaksa. On kiva sitten myöhemmin antaa aikaa isommille lapsille.

En kyllä kolmatta tekisi mistään hinnasta, vaikka ollaan onnellisessa avioliitossa. Kahden kanssa on vielä helppo tehdä jotain. Suuremmat lapsimäärät sopii sellaisille kotona nököttelijöille.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin 30+ tuttavaperheissä ja meilläkin. Kaikilla on jo joko se kolmaskin lapsi eikä missään nimessä yhtään enempää tai ainakin lähiaikoina suunniteltu tehtävän. Sinkuilla ja niillä, joilla menee avio-/avoliitossa huonommin on sitten useimmiten yh-pelossa vain se yksi, korkeintaan kaksi, mutta heilläkin kuitenkin se yksi tehtynä vaikka ovat jo varmoja erosta ja siitä että lähtevät etsimään sopivampaa kumppania. Yksi kuitenkin varmuuden vuoksi tehtynä, ajatuksena kai tehdä sitten uusissa suhteissa toiset ehkä kolmannetkin. Onko muilla sama havainto.

On kyllä harvinaisen tyhmä ajattelutapa. Sitten toisen lapsen jälkeen lähdetään etsimään kolmannelle lapselle parempaa vanhempaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Vauvat ovat kyllä ihania, mutta ei sitä vauva-arkea loputtomiin jaksa. On kiva sitten myöhemmin antaa aikaa isommille lapsille.

Meillä yksi syy kolmanteen lapseen oli juuri se, että voidaan antaa aikaa isommille lapsille, olla esim. kotona ottamassa vastaan pikkukoululaista. Ehdittiin kokeilla kokopäivätyön ja perheen yhdistämistä parin vuoden ajan ja todeta, että rahaa olisi ollut mutta ei aikaa tehdä mitään kivaa.

Nyt on onneksi talous sellaisella mallilla, että voidaan puolison kanssa tehdä molemmat osa-aikatyötä, kunnes nuorin täyttää kolme.

Toiveissani oli yksi lapsi, ja yhden me teimme/saimme. Itse olen kaksilapsisesta perheestä ja mieheni kolmilapsisesta. Minulla ei ole mitään yhteistä siskoni kanssa, emme ole olleet juuri puheissa aikuisina. Tapaamme noin kerran vuodessa.

Lapsena kärsin siitä, että jouduin käyttämään aina vain siskon vanhoja vaatteita ja kenkiä eikä kaupasta saanut koskaan karkkia tai leluja tai mitään. Mieheni on sisaruskatraan vanhin eikä hänen onnistunut saada edes niitä vanhoja vaatteita (paitsi joskus isänsä vanhoja), joten hänelle ostettiin useimmiten uusia, mutta hänellä oli vain yksi ainoa päälivaatekerta ja pari alusvaatekertaa. Lauantaisin oli pyykkipäivä, silloin juoksenneltiin alasti tai teininä lymyttiin omassa huoneessa, kunnes vaatteet kuivuivat.

Meillä on yksi lapsi ja elintasomme on hyvä. En missään nimessä halua tähän toista, saati kolmatta. Se olisi taloudellinen katastrofi, sillä nyt tuloillamme pystymme elämään mukavasti omakotitalossa ja ostelemaan vaatteita aina tarvittaessa ja käymään teatterissa, museoissa, lomamatkoilla (viikko Suomessa, viikko ulkomailla, joskus kylpylään) ja useissa harrastuksissa.

Kun talous on kunnossa, perhe voi hyvin. Avioeroa ei ole näköpiirissä. Sen sijaan minulla on kolmekin tuttavaa, joilla on kolme lasta, ja kaksi näistä on koko ajan eron partaalla, jatkuvasti tapellaan, ja yksi on jo eronnut ja poraa nyt elareiden perään ja sättii ukkoaan entistä pahemmin.

Tuntuu pikemminkin siltä, että se kolmas lapsi tehdään "vahingossa", jotta mies ei kehtaisi lähteä litomaan.

Meillä on vielä 0. Yritetään nyt ensin hankkia 1 ja kattellaan sitten halutaanko enempää. Toivottavasti tärppäisi lähivuosina :)

Aijaa minustaa tuntuu että yksilapsisuus on nykyään se juttu

Syntyvyys vaan vähenee, mutta ei sinun ympärilläsi. Teidän nurkillanne tapahtuu kummia.

Mun tuttavapiirissä kaikilla näyttää olevan kaksi poikaa. Kyllähän se vaihtelee alueittain hirveästi.

Vierailija kirjoitti:

Toiveissani oli yksi lapsi, ja yhden me teimme/saimme. Itse olen kaksilapsisesta perheestä ja mieheni kolmilapsisesta. Minulla ei ole mitään yhteistä siskoni kanssa, emme ole olleet juuri puheissa aikuisina. Tapaamme noin kerran vuodessa.

Lapsena kärsin siitä, että jouduin käyttämään aina vain siskon vanhoja vaatteita ja kenkiä eikä kaupasta saanut koskaan karkkia tai leluja tai mitään. Mieheni on sisaruskatraan vanhin eikä hänen onnistunut saada edes niitä vanhoja vaatteita (paitsi joskus isänsä vanhoja), joten hänelle ostettiin useimmiten uusia, mutta hänellä oli vain yksi ainoa päälivaatekerta ja pari alusvaatekertaa. Lauantaisin oli pyykkipäivä, silloin juoksenneltiin alasti tai teininä lymyttiin omassa huoneessa, kunnes vaatteet kuivuivat.

Meillä on yksi lapsi ja elintasomme on hyvä. En missään nimessä halua tähän toista, saati kolmatta. Se olisi taloudellinen katastrofi, sillä nyt tuloillamme pystymme elämään mukavasti omakotitalossa ja ostelemaan vaatteita aina tarvittaessa ja käymään teatterissa, museoissa, lomamatkoilla (viikko Suomessa, viikko ulkomailla, joskus kylpylään) ja useissa harrastuksissa.

Kun talous on kunnossa, perhe voi hyvin. Avioeroa ei ole näköpiirissä. Sen sijaan minulla on kolmekin tuttavaa, joilla on kolme lasta, ja kaksi näistä on koko ajan eron partaalla, jatkuvasti tapellaan, ja yksi on jo eronnut ja poraa nyt elareiden perään ja sättii ukkoaan entistä pahemmin.

Tuntuu pikemminkin siltä, että se kolmas lapsi tehdään "vahingossa", jotta mies ei kehtaisi lähteä litomaan.

Miksi oman valinnan erinomaisuus pitää tuoda esille haukkumalla muita? :) 

Ja kaksi, miksi oletetaan AINA että se on nainen joka hinkuu niitä lapsia lisää ja tekee selän takana, miehen pitimiksi? Meillä se on nimenomaan MIES joka haluaa sen kolmannen ja tekis vaikka heti, jos suostuisin. Kyllä ne miehet yllättävän usein on ihan innoissaan mukana näissä lapsipuuhissa, ei se ole mitenkään epätavallista..