Kemioiden kohtaaminen?
Jos on viestitellessä kolahtanut ja lujaa niin voiko käydä niin ettei livenä kolahdakaan?
Kommentit (10)
Kerrotko enemmän? Millä tavalla petyit? Mikä meni vikaan?
Kyllä voi. Itselläni kävi juuri noin, että kirjoittelun perusteella mies oli unelmieni täyttymys: Huumori kolahti, elämänarvot, seksuaalisuus...aivan kaikki.
Olin etukäteen ajatellut, että minulle olisi aivan sama, milt mies näyttää, kun muuten oli niin mukava.
Livenä miehen olemusksessa oli kuitenkin jotain niin tylsää ja epäsiistiä, etten olisi voinut edes kuvitella esim. suutelevani häntä. Hiuksetkin olivat hiukan rasvaiset, vaikka kyseessä oli ensimmäinen deitti...:(
Kyllä voi! Mies kirjoitti hauskasti ja hänellä oli samankaltainen huumorintaju kuin itselläni. Tavatessa mies oli täysin huumorintajuton ja jutut tylsiä. Ujo hän ei kuitenkaan ollut, vaan kehui koko ajan itseään ja tekemisiään. Puolen tunnin kahvilatapaaminen tuntui kestävän ikuisuuden. En olisi uskonut samaksi ihmiseksi juttujen perusteella!
Onneksi tapasin hänet lyhyen kirjoittelun jälkeen.
Kyllä voi olla pettymys. Hauska, humoristinen, puhelias mies olikin ulkoisesti jotenkin epäsiisti, hampaita puuttui ja ilmeisesti siksi vältteli hymyilyäkin. Kaikissa lähettämissä kuvissakin oli naama peruslukemilla.
Todellakin voi käydä noin.
A) toinen on verbaalin lahjakkuus
B) toinen huomaamattasi on samaa mieltä kanssasi
C) toinen on avoimempi ruudun takana kuin kasvokkain
Livenä onkin sitten ihan jotain muuta.
a) tuppisuu, töksäyttelijä ehkä mutisija jonka puheesta ei saa mitään selvää
b) epäsiisti, likainen ehkä täysin vailla omia mielipiteitä
c) sovinisti jne. jne.
Siinä sulle sitten kemiaa ja kolahdusta =D
Minusta pelkän viestittelyn perusteella ei voi tietää juuri lainkaan, onko kasvotusten kipinää vai ei. Siksi en itse viestittelisikään pitkään, etteivät odotukset kasva liikaa kummallakaan.
Kirjoittaessa voi miettiä ja kontrolloida hyvinkin huolellisesti sitä, millaisen kuvan haluaa itsestään antaa, eikä ihminen välttämättä kasvotusten vastaakaan antamaansa kuvaa. Ja lisäksi tulevat olemus ja eleet, joita pelkkä viestittely ei tietenkään tuo esiin mitenkään.
Mun tuntemilla ircissä kohdanneilla on kaikilla kolahtanut myös livenä.
Uskon kyllä, että kaikilla ei kolahda. Kirjoittaminen on eri asia kuin live.
Nykyään tosin aika moni puhuu puhelimessa tai skypellä (videopuhelua) ennen kuin tapaa livenä. Jos videolla ja puhelimessa kolahtaa, niin kolahtaa varmaan livenäkin. Pelkkä teksti on eri asia.
Kyllä voi. Mulle kävi elämäni kolmansilla ja viimeisillä tinder-deiteillä juuri noin. Juteltiin ensin jonkin aikaa whatsapissa ja mies vaikutti hauskalta, nokkelalta ja huumorintajuiselta. No sitten kun tavattiin niin olikin ihan erilainen, puhui jotenkin mumisemalla ja oli aika eri näköinenkin kun kuvissaan. Ei kolahtanut kemiat kyllä sitten tipan tippaa.
Voi ei:( me ollaan kaksi vuotta kirjoteltu. Ja oon niin ihastunut tuohon mieheen kuin vain viestien perusteella voi olla. Voi tulla sitten aika pettymyskin :(
Voi. Itselle kävi juuri niin. Karsea pettymys oli se livetapaaminen.