Kun rakkaus loppuu

Olen aina haaveillut elämänmittaisesta avioliitosta, ydinperheestä ja yhdsssä vanhenemisesta puolison kanssa. Nyt kuitenkin meillä on miehen kanssa ollut jo pitkään todella ankeaa, mun päällimmäiset tunteet sitä kohtaan ovat turhautuminen ja kiukku, mies väittää rakastavansa mutta ei kyllä mitenkään osoita sitä teoillaan. Ollaan kuin kaksi kämppistä jotka eivät oikein pidä toisistaan.

Seksiä ei ole ollut ainakaan puoleen vuoteen, en itseasiassa muista milloin viimeksi, kuuopuksen syntymän jälkeen sitä on ylipäätään ollut yhden käden sormill laskettava määrä ja kuopus on jo 4. Mä olisin ollut halukas mutta miestä ei kiinnosta joten lopulta lakkasin ehdottelemasta.

Mies ei kuuntele mitä sanon, syö eri aikaan kuin muu perhe (meillä on aina syöty yhdessä ruokapöydän ääressä) ignooraa lapsiakin ja hermostuu sitten kun ne temppuilee saadakseen huomiota isältään. Jos se viitsii istua meidän kanssa saman pöydän ääreen tai tulla ylipäätään samaan huoneeseen se pitää meille monologia milloin mistäkin salaliittoteoriosta tai omista työasioistaan, mun ja lasten elämä ei tunnu kiinnostavan sitä ollenkaan.

Mä guuglettelen vuokra-asuntoja tästä läheltä mulle ja lapsille ja fantasioin elämästä yksinhuoltajana.

Miten hitoss tässä näin kävi? Tämän piti kestää aina, me oltiin niin hyvä tiimi jolla oli samat arvot, samat tulevaisuuden haaveet ja päämäärät ja naurettiin aina paljon yhdessä. Nyt en edes muista milloin oltaisiin viimeksi naurettu.

Olen hirveän surullinen ja ahdistunut, en ole ikinä kuvitellutkaan eroavani ja nyt en muuta miettikään. Tienaamme about saman verran, minä ehkä hiukan enemmän ja me pärjättäisiin kyllä taloudellisesti lasten kanssa kolmistaankin, vaikka vähän vyötä kiristämällä. En haluaisi kuitenkaan rikkoa lasten perhettä. Miehelle olen yrittänyt kertoa tunteistani mutta kun ei se kuuntele.

Ollaan oltu naimisissa 10 vuotta ja yhdessä melkein 20.