Pääsin kuin pääsinkin eroon tästä upeasta miehestä
Eli tätä nykyä voisin kai kutsua häntä exäksi :)
26-vuotias nuori mies. Seksi ei kiinnostanut kuin joskus ja jouluna, kärsi myös erektiovaikeuksista joiden syyksi paljastui kuukausien kuluttua lääkitys, jonka aloittamisesta hän ei ollut viitsinyt minulle kertoa (vaikka asuimme avoliitossa).
Rakastaa nettipokeria ja aivan parasta hänen mielestään on pelata nettipokeria ja samalla imuttaa jallukossua.
Tyhmä kuin saapas - tässä esimerkki; tuuletin Ikean sohvatyynyjä, hän haki ne ulkoa takaisin ja kasasi sillä tavalla, että selkänojan reunapalat olivat limittäin ja keskimmäinen pala oli toisessa reunassa :'D Ihmetteli tosissaan, että miksei nämä palat sovi ja päätyi sitten asettelemaan ne näin.
Puhuu toisinaan itsestään 3. persoonassa lässyttäen..
Käy kavereiden ja vanhempiensa luona päivittäin, ostelee netistä turhakkeita, mitä milloinkin ja varmaan turha mainita, on peeaa. Joten käytti minua hyväkseen taloudellisesti (asui ilmaiseksi, maksatti ostoksiaan minulla, "unohti" lainanneensa rahaa, jne.)
Voi luoja, ONNEKSI hän ei enää kuulu elämääni <3
Kommentit (8)
Miten tulitte muuttaneeksi yhteen?
Etkö pidä itseäsikin vähän tyhmänä, kun tuollaiseen haksahdit?
Onnea!
Nyt on vielä keskikesä, voit viettää rentoja päiviä vapaana ilman pelkoa siitä, että mies vie rahat ja sotkee kodin.
Sulla taitaa olla ikävä miestä kun piti hänestä avautua mammapalstalle. Kyllä se siitä <3
Vierailija kirjoitti:
Miten tulitte muuttaneeksi yhteen?
Etkö pidä itseäsikin vähän tyhmänä, kun tuollaiseen haksahdit?
En pidä itseäni tyhmänä, ehkä hieman epätoivoisena kylläkin :) Olin ollut pitkään sinkkuna (5 vuotta) ja ajattelin, että minun täytyy jo löytää mies. No, ok, onhan tuo vähän tyhmää.
Puolustuksekseni voin sanoa, että hän oli oikein herttainen, mukava ja hauska tavatessamme. Aika pian alkoi näitä piirteitä ilmetä tosin - pummaamista, minun rahoilla maksattamista, lapsellista käytöstä jne. Mutta ajattelin, että olihan hänessä hyvääkin. Sitten, kun tuli tämä erektio-ongelma vielä kuvioihin (jo olemassa olevien seksuaaliestojen päälle) alkoi lopullinen alamäki. Kun sitten sain tietää, että häiriöt johtuvat siitä, että hän on saanut paniikkihäiriödiagnoosin ja siihen lääkityksen, eikä kertonut koko asiasta minulle mitään niin totesin, että ovi on tuolla.
Ai niin ja vielä yksi hohdokas yksityiskohta; mies ei halunnut matkustaa mihinkään, kotikaupungissa on hänestä niin kivaa. Seuraa aktiivisesti erästä urheilulajia, jonka kauden aikana (n. 9kk vuodesta) ei voinut lähteä minnekään ja sitten oli muita syitä myös.
Vierailija kirjoitti:
Jallukossua? Aika äijä.
Jallukolaa siis :'D Ja ilman jäitä, hyi!
Voisin melkein sanoa, että tuo mies on muuttanut luokseni (pl., ettei täällä majaileva juo alkoholia ollenkaan)