Miksi ahdistun tapailusta vaikka periaatteessa kiinnostava vastapuoli?

Kerta toisensa jälkeen sama tilanne. En haluaisi viettää loppuelämää sinkkuna, mutta pakokauhu iskee aina kun yritän viritellä jotain juttua. Nyt olen nähnyt kolmesti miestä, jonka kanssa on rentoa ja leppoisaa, huumoria ja voin olla oma itseni. On pussailtu ja halailtu. Mies on aivan korviaan myöten ihastunut, ja minä huomaan tutun ahdistuksen nostavan päätään. En kestä kun pitäisi joka päivä vähintään viestejä lähettää. En kestä sitä siirappista katsetta, en halua viedä suhdetta pidemmälle. Vaikka ainakin hetkittäin ajattelen aihetta lämmöllä, ja miehen seurassa on todella mukava olla.

En vaan pysty. :( Mikä miussa on vikana?