Lue keskustelun säännöt.
Etäinen äitisuhde. Äiti kuoli, mutta en ole kovinkaan surullinen.
Ruiskukka79
06.07.2017 |
Minulla on aina ollut etäinen suhde molempiin vanhempiini. He eivät(varsinkaan äiti) ole hyväksyneet elämänvalintojani, eivätkä ole olleet läsnä elämässäni. Pienempänä kotona oli myös väkivaltaa. Äitini menehtyi pari kk sitten alkoholin käytön seurauksena, kaatui pahasti ja joutui sairaalaan jossa sitten kuoli. Pysähdyin miettimään, miksi en edelleenkään sure/kaipaa häntä? Lähemmäs 10 vuotta olin nähnyt häntä todella vähän, eikä meillä ollut ollut oikein keskusteluyhteyttä. Ne ainoat kerrat mitä perheeni kanssa vierailimme hänen luonaan hän arvosteli lasteni kasvatusta tai puhuimme "kohteliaasti" säästä. Onko täällä muita? Oletteko kokeneet etäisen vanhemman kuoleman helpotuksena? Sillä siltä minusta enemmän tuntuu. Helpottaa, ettei enää tarvitse ajatella sitä vaikeaa ihmistä eikä kyläillä velvollisuudesta ja käydä hänen arvosteltavanaan. Tuntuu enemmänkin, että olen vihainen itselleni ja surullinen siitä, että pompin velvollisuudesta niinkin paljon äitini pillin mukaan vain sen takia että hän oli biologinen äitini.
Kommentit (3)
Minä huomasin isäni kuoleman jälkeen, että viimein sain olla oma itseni. Huomasin, että tuo ihminen oli ollut elämässäni enemmänkin painolastina. Olin helpottunut hänen puolestaan myös siitä, että pääsi pois pitkäaikaisista kivuistaan. Ei tosiaan kannata kyllä tuhlata elämäänsä sellaisten ihmisten suremiseen, joissa ei ole surtavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isäni kuoli alkoholisairauksiin. Olin jo luovuttanut vuosia aikaisemmin hänen suhteensa. Vaikka kuinka toivoin että hän olisi juomatta edes sen ajan kun lasten kanssa olemme käymässä, ei onnistunut. Siispä kävimme harvoin. Puhelimessa juttelimme n. parin viikon välein niitä näitä. Tiedän että hän rakasti minua ja lapsia eikä koskaan ollut väkivaltainen, mutta viina vei voiton enkä voinut mitään. Kun hän kuoli, oli se tietenkin surullista, mutta olin jo surrut hänen eläessään tarpeeksi juomisen takia.
Kuulostaa tutulta. Vähän samasta syystä en koskaan puhu kenelleäkään tuttaville vanhemmistani. He eivät ymmärtäisi, kun heillä on ollut niin rakastavat ja lämpimät välit vanhempiinsa, että eivät ymmärrä miten voi olla mahdollista että joku ei välittäisi vanhemmistaan.
Ei aikuisilla lapsilla mielestäni ole mitään velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan! Mikäli peruskunnioitusta ei omilta vanhemmiltaan saa niin eivät hekään sitä silloin ansaitse.