Ovatko mielestäsi KAIKKI maailman lapset ihania, vain vain omat ja tietyt lapset?

ja kauneimpia, ja hauskimpiakin. ja esim. sisarusten lapset ovat myös lähes aina ihania. Muut eivät aina ole.

Oon kai vähän outo muutenkin, mutta rakastan työtäni lastenhoitajana.

En vaan voi sille mitään, mutta se lapsi saa minussa aikaan huonoja fiboja. Odotan kuitenkin, että 9v osaa tietyt peruskäytösjutut, mutta ei...

Omaani tietty ykkösenä ja joitain muita, mutta en kaikkia.

Joskus sattuu näitä jotka ovat itsestä riippumattomista syistä vähemmän ihania.

Esim. kakat housuissa liukumäkeä laskeva naapurinlapsi (vanhemmat eivät huolehdi lapsesta),



räkänokat (vanh. eivät hoksaa auttaa niistämisessä)



likaiset, haisevat (vanh. eivät huolehdi)



käytöshäiriöiset (todellakin ovat itse syyttömiä)

Afrikan, Venäjän yms lapsia kyllä.. Mutta pakko myöntää -HÄVETTÄÄ- tuttavapiirissä on lapsi jota mun on vaikeaa kestää.. Olen kyllä ystävällinen jne, mutta aidosti tunteet ei ole niin positiivisia.. Tietty voi johtua myös siitä että on omalle lapselleni usein aika ilkeä.

Sisarusten ja ystävien lapset tulevat hyvänä kakkosena. Ylipäätään kaikki lapset ovat mielestäni ihania.

Mutta on myös lapsia joista en pidä. En tietenkään näytä sitä lapsille (tai heidän vanhemmilleen).



Suurimpaan osaan lapsista suhtaudun neutraalisti. Eivät ole ihania, mutta eivät myöskään mitään inhon tunteita herättäviä.

Mutta lapsi ja lapsuus ovat arvokkaita kaikkialla, oli lapsi sitten intiassa tai naapurissa. Aikuinen voi VALITA miten suhtautuu; haluaako nähdä kaikissa lapsissa sen arvokkaan mikä heissä on. Vai näkeekö heissä rasittavan naapuin räkänokan vai mitä. Valitettavan harva " aikuinen" vain kasvaa ymmärtämään että kaikki lapset ovat yhteisiä, että jokaisra lasta tulisi katsoa lempeydellä ja arvostaen. Siis sitä vierastakin, jonka katseen kohtaa ruokakaupassa. Lapset ovat sen arvoisia.

oma on ihana ja sitten harvat ja valitut . Yleensä löydän kyllä kaikista lapsista vain huonoja puolia . kivoja lapsia on todella harvassa .

Siis pitääkö sun omankin lapsen olla sulle kiva? Ennenkuin tykkäät? lapset on pieniä ihmisiä joita aikuisten tulis suojella ja rakastaa. Ei heidän kuulu olla kenellekään kivoja. Olet kirjoittaja aika lapsellinen äidiksi.

Minusta aikuisen ja lapsen välisessä suhteessa on myös sitä " kemiaa" . Joistakin ei vain pidä, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Minusta se on ihan ok, siinä suhteessa lapsi ei ole mitenkään erityisasemassa.

Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että fiksu aikuinen ei vain näytä/kerro lapselle, jos ajattelee tästä jotakin negatiivista.



Tuli mieleeni tapaus, kun kadulla vastaan käveli n. 6v. poika. En ole ikinä nähnyt lapsella (enkä aikuisellakaan) niin häijyä ja ilkeää katsetta kuin sillä pojalla. Niskakarvat nousivat pystyyn.

En tiedä, mistä tuntemukseni johtui. Poika ei tehnyt mitään pahaa, hän vain käveli kuten kuka tahansa lapsi.

Ei aikuisistakaan aina voi valita sitä " kemiallisesti" kivointa. Ootko ajatellut että se 6v kaveri on kenties kokenut jotain aivan kamalaa?

Ja siksi vaikutti häijyltä? Ehkä olen sitten naiivi kun haluan uskoa siihen että kaikissa on se hyvä puolensa- monet lapsetkaan vaan eivät tule nähdyiksi hyvänä edes omien vanhempiensa puolesta. Ja sellainen lapsi tarvitsee vielä enemmän ulkopulisten hyväksyntää.

Sitä juut tarkoitan että aikuisen kuuluisinähdä näiden asioiden taakse. Onhan näitäjuttuja, kuinka yksikin lempeä naapurintäti on saanut selviytymään vaikeista kotioloista jne.



Omasta elämästä sanoisin kuitenkin, että tuosta asenteesta on paljon iloa omillekin lapsille. ja koko perheelle.

Mun on vaikea sietää huonosti käyttäytyviä lapsia, vaikka se olisikin ihan normaalia huonoa käytöstä, tai iästä johtuvaa tms. Varsinkin kun omat lapset on tosi kilttejä ja mukavia muille, niin on vaikea kestää näitä päällepäsmäri-lapsia. Mutta yritän, yritän kyllä parhaani : )

Vierailija:

Ei aikuisistakaan aina voi valita sitä " kemiallisesti" kivointa. Ootko ajatellut että se 6v kaveri on kenties kokenut jotain aivan kamalaa?

Ja siksi vaikutti häijyltä? Ehkä olen sitten naiivi kun haluan uskoa siihen että kaikissa on se hyvä puolensa- monet lapsetkaan vaan eivät tule nähdyiksi hyvänä edes omien vanhempiensa puolesta. Ja sellainen lapsi tarvitsee vielä enemmän ulkopulisten hyväksyntää.

Sitä juut tarkoitan että aikuisen kuuluisinähdä näiden asioiden taakse. Onhan näitäjuttuja, kuinka yksikin lempeä naapurintäti on saanut selviytymään vaikeista kotioloista jne.

Omasta elämästä sanoisin kuitenkin, että tuosta asenteesta on paljon iloa omillekin lapsille. ja koko perheelle.

Mutta siitä huolimatta minulle tuli se tuntemus mikä tuli. Ja olen ihan sinut sen kanssa. Ei tämä " asenteeni" vaikeuta elämääni millään tavoin.



Toinen tapaus:

Olen lapsuudesta saakka ollut tuttu erään tytön/naisen kanssa. Olimme samalla luokalla ja tulimme kohtalaisesti juttuun. Mutta emme pidä toisistamme. Kerran (pienessä sievässä kylläkin) puhuimme asiasta. Kumpikaan ei ollut koskaan loukannut toista, ei perättömiä huhuja tms. Minä vain en pidä hänestä, eikä hän minusta. Syytä tähän emme silloin ainakaan löytäneet.

Emme edelleenkään ole tekemisissä. Kuulen kyllä hänen kuulumisensa kolmannen osapuolen (yhteinen ystävämme) kautta. Toivon hänelle kaikkea hyvää (miksi en toivoisi?).



Se on vain siis kemiaa, johon vain pitää suhtautua fiksusti.

Omat tietyti ja läheisten lapset, mut ei automaattisesti kaikki tuntemattomat..

Itse pidän ihmisistä heidän itsensä takia; en siksi, että he edustavat jotain tiettyä ikäluokkaa. Pidätkö lapsista on minusta outo kysymys. Entäs jos joku kysyisi, tykkäätkö kolmikymppisistä tai vaikka 45-vuotiaista?