Analysoikaapa epätyydyttäviksi kokemiani ystävyyssuhteitani, ehkä huomaatte jotain mitä minä en?

sanoit sen itsekin - ihmiset on kiireisiä tässä iässä. Koita panostaa harrastamiseen. Sitä kautta saat itsellesi miellekästä tekemistä eikä yksinäisyys vaivaa ehkä niin paljon. Itse painin samanlailla ajoittaisen yksinäisyyden tunteen kanssa, mulle harrastaminen auttaa. 

No ihan sama tilanne. Älä stressaa, ei niitä ystäviä tule jos ei ole tullakseen.

Jos ei ole mitään muuta yhteistä kuin harrastus tai lasten harrastukset, niin eipä siitä yleensä mitään ystävyyttä synny. Pitää olla muutenkin samankaltainen ajatusmaailma ja elämäntapa, jotta ystävyys syntyisi / säilyisi.

Mua ahdistaa tuollaiset kyläilykutsut. Pyydä vaikka lenkille mieluummin tai lasten kanssa piknikille leikkipuistoon.

Vierailija kirjoitti:

Tai osaatte antaa vinkkejä miten parantaa tilannettani ystävyyssuhteiden osalta?

Olen noin 40-vuotias nainen. Perheeseeni kuuluu mieheni, jonka kanssa olen ollut yhdessä teinistä asti ja kaksi lastamme, 12- ja 15-vuotiaat. Käyn kokopäivätyössä ja harrastuksiakin on.

Jonkun verran löytyy mukavan oloisia tuttavia: lasten kavereiden vanhempia, harrastuskavereita, etäisempiä työkavereita. Näillä kaikilla tuntuu olevan omat kiireensä ja kuvionsa ja vaikka joskus sanomme toisillemme: "Nähdään joku kerta paremmalla ajalla" / "Piipahtakaa kahvilla ohi ajaessanne joku kerta" / "Ollaan yhteyksissä", niin silti yhteydenpito on hyvin harvaa ja perustuu lähinnä yhteisiin arkikuvioihin lasten kuljetuksineen (näemme esim. ulko-ovella lasta hakiessa ja vaihdamme pari sanaa), harrastuksineen (juttelemme ennen harrastuksen alkua) yms. Joskus olen käynyt jonkun tällaisen tuttavan pitämillä Tupperware-kutsuilla tms., mikä on ollut ihan mukavaa. Monet näistä tutuista ovat siis todella mukavia, mutten ole keksinyt keinoa syventää tuttavuutta ystävyysasteelle, en halua vaikuttaa tyrkyltäkään ja "nähdään joku kerta paremmalla ajalla" ei oikein tuota tulosta. Joskus olen esim. kutsunut näitä kahville tms., usein ei tulo sovi ehdotettuna ajankohtana tai peruuntuu. Ihmiset on kiireisiä.

Sitten on niitä kavereita, jotka itse ottavat aktiivisemmin yhteyttä ja haluavat tavata. Näistä on valitettavan usein paljastunut, että haluavat jotenkin hyötyä. Muutama on ollut aika vaikeita persoonia ja yksinäisiä, ongelmaisia, ovat pottuilleet ja ilkeilleet ja lytänneet ja samalla hakeneet pönkitystä itselleen ja kuuntelijaa murheilleen, neuvojaa. Osalla lisäksi ollut taloudellinen hyöty mielessä esim. rahan lainaamisen tai ilmaisten autokyytien muodossa. Eihän sellaista jaksa. Osa näistä edelleen yrittää tilaisuuden tullen lämmitellä välejä, mutta heidän suhteensa pidän etäisyyttä.

Nuoruuden kavereista osa on hirveän kiireisiä, osa asuu kaukana, osan kanssa ei ole enää oikein mitään yhteistä.

On muutama kaveriporukka, joiden kanssa nähdään (työporukka, harrastusporukka, yksi porukka muodostuen osin sukulaisista, osin näiden ystävistä) parisen kertaa vuodessa yhteisen tekemisen merkeissä. Joskus olen pyytänyt näitäkin yksitellenkin käymään esim. kylässä, joskus harvoin joku käy.... Välit on aika etäiset kuitenkin, porukalla yhdessä on kyllä kivaakin.

Sukulaisista sisartani näen ehkä kerran kuussa, meillä menee ihan hyvin yksiin, mutta hän asuu kaukana. Vanhempiani näen kerran - pari kuussa. Lasteni kanssa mulla on lämpimät ja läheiset välit, miehen kanssa ollut vaihtelevia kausia, rakastan häntä kyllä.

Kaipaisin kunnon sydänystäviä, mutta sellaisia ei nyt oikein ole. Facebookin kautta pidän yhteyttä muutamaan melko tiiviisti ja ovat mulle sitä kautta tärkeitä, mutta kaipaisin myös oikeaan elämään tiiviimpiäkin ihmissuhteita.

Onko niin, että tämä ikä on sellainen, että ihmisillä on niin kiireiset arkikuviot töineen, perhekuvioineen ja harrastuksineen, ettei aikaa ystäville hirveästi ole? Tai onko tilanteeni ihan tavallinen ja itse vaan olen vaativa? Muita oivalluksia tai ideoita? Tunnen itseni ajoin yksinäiseksi...

ap, sinähän olet jo itse vastannut tuossa omaan kysymykseesi :" Eihän sellaista jaksa. Osa näistä edelleen yrittää tilaisuuden tullen lämmitellä välejä, mutta heidän suhteensa pidän etäisyyttä."

Sinä sanoit "eihän sellaista jaksa" Sinä ET JAKSA YSTÄVYYTTÄ. Ystävys ON rasittavaa pahimmillaan, toisten tukemista, silloin kun heillä on vaikeaa, toisten kanssa elämän elämistä sen ylä ja alamäessä. Mutta sinua ei kiinnosta etkä sinä "JAKSA".Haluat vain rusinat pullista!

Aivan samoin nuo muut ajattelevat sinusta, joihin päin olet yrittänyt lämmittää välejäsi, mutta et ole onnistunut. "EIHÄN sitä jaksa". Sinä et halua olla tosiystävä entisille ystävillesi, joten muutkin havaitsee sinusta tuon asenteen jo kaukaa. olet vain hyötymässä heistä (uusista) itsekin jollailailla, yksinäisyytesi täyttäjää. Ei hekään jaksa sinua. Kukaan ei tarvitse ihmistä joka eii itsekään "JAKSA" muista ystäviä. olet just sellainen kun entinen hyvä ystäväni, johon oli pakko panna välit poikki. Ylimielinen, ja luulee olevansa jotain jonka "ei tarvitse" kattella kavereissaan "loosereita", kuten asian niin kauniisti ilmaiset: "Muutama on ollut aika vaikeita persoonia ja yksinäisiä, ongelmaisia,". Hän on nyt samassa jamassa ilman oikeita sydänystäviä. Ha ha.Yrittää ja yrittää lämmitellä välejä kaikkkiin niihin joiden seura ei kelvannut lukio- tai nuoruusvuosina , katsoi kaikia neneänvartta pitkin. Kyllä ihmiset muistaa. Sen haistaa jo kaukaa että tässä meillä on prinsessa joka ei siedä lähellään muuta kuin kauniita, rikkaita ja menestyviä ihmisiä, eli itse olet se pahin hyväksikäyttäjä ja hyötyjä. Mene vaan nöyrästi takaisin niiden oikeiden ystäviesi luo ja pyydä anteeksi että olet vaikeuksissaan kääntänyt selän heille. Ehkä he ottaa sinut takaisin.itse vain odotan ja odotan että se sama entinen ystäväni tajuaisi ja tekisi saman.

Sori jos kuulosti pahasti sanotulta, mutta olen juuri samanlaisen kohtelun saanut erään ex-ystävä.

viitonen puhuu asiaa!

"Sitten on niitä kavereita, jotka itse ottavat aktiivisemmin yhteyttä ja haluavat tavata"

Mikä sinun oikea ongelmasi on? Sinulla on siis edes joitain ystäviä jotka pyrkivät olemaan ystäviä, monella ei ole edes niitäkäään. Haluat itse päästä parempiin piireihin selväästi ja haistattaa noille muille "liian ongelmallisille" pitkät. Kyllä ne muutkin sinusta näkee jo kauas että olet vain sosiaalinen kiipijä. Jos on sydämmellinen ihminen, niin sellainen vetää puoleensa kaikenlaisia ihmisiä, myös niitä heikko-osaisia, ongelmaisia. Ota Kaikki tai ei mitään.Harva oikeasti hyvä ihminen kääntää selän ongelmallisille ysäville. Ei se sitä tarkoita että sinun pitäisi antaa heille materiaa tai autokyytejä, sanot ettet voi, mutta ei sinun koko ihmisät tarvitse hylätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai osaatte antaa vinkkejä miten parantaa tilannettani ystävyyssuhteiden osalta?

Olen noin 40-vuotias nainen. Perheeseeni kuuluu mieheni, jonka kanssa olen ollut yhdessä teinistä asti ja kaksi lastamme, 12- ja 15-vuotiaat. Käyn kokopäivätyössä ja harrastuksiakin on.

Jonkun verran löytyy mukavan oloisia tuttavia: lasten kavereiden vanhempia, harrastuskavereita, etäisempiä työkavereita. Näillä kaikilla tuntuu olevan omat kiireensä ja kuvionsa ja vaikka joskus sanomme toisillemme: "Nähdään joku kerta paremmalla ajalla" / "Piipahtakaa kahvilla ohi ajaessanne joku kerta" / "Ollaan yhteyksissä", niin silti yhteydenpito on hyvin harvaa ja perustuu lähinnä yhteisiin arkikuvioihin lasten kuljetuksineen (näemme esim. ulko-ovella lasta hakiessa ja vaihdamme pari sanaa), harrastuksineen (juttelemme ennen harrastuksen alkua) yms. Joskus olen käynyt jonkun tällaisen tuttavan pitämillä Tupperware-kutsuilla tms., mikä on ollut ihan mukavaa. Monet näistä tutuista ovat siis todella mukavia, mutten ole keksinyt keinoa syventää tuttavuutta ystävyysasteelle, en halua vaikuttaa tyrkyltäkään ja "nähdään joku kerta paremmalla ajalla" ei oikein tuota tulosta. Joskus olen esim. kutsunut näitä kahville tms., usein ei tulo sovi ehdotettuna ajankohtana tai peruuntuu. Ihmiset on kiireisiä.

Sitten on niitä kavereita, jotka itse ottavat aktiivisemmin yhteyttä ja haluavat tavata. Näistä on valitettavan usein paljastunut, että haluavat jotenkin hyötyä. Muutama on ollut aika vaikeita persoonia ja yksinäisiä, ongelmaisia, ovat pottuilleet ja ilkeilleet ja lytänneet ja samalla hakeneet pönkitystä itselleen ja kuuntelijaa murheilleen, neuvojaa. Osalla lisäksi ollut taloudellinen hyöty mielessä esim. rahan lainaamisen tai ilmaisten autokyytien muodossa. Eihän sellaista jaksa. Osa näistä edelleen yrittää tilaisuuden tullen lämmitellä välejä, mutta heidän suhteensa pidän etäisyyttä.

Nuoruuden kavereista osa on hirveän kiireisiä, osa asuu kaukana, osan kanssa ei ole enää oikein mitään yhteistä.

On muutama kaveriporukka, joiden kanssa nähdään (työporukka, harrastusporukka, yksi porukka muodostuen osin sukulaisista, osin näiden ystävistä) parisen kertaa vuodessa yhteisen tekemisen merkeissä. Joskus olen pyytänyt näitäkin yksitellenkin käymään esim. kylässä, joskus harvoin joku käy.... Välit on aika etäiset kuitenkin, porukalla yhdessä on kyllä kivaakin.

Sukulaisista sisartani näen ehkä kerran kuussa, meillä menee ihan hyvin yksiin, mutta hän asuu kaukana. Vanhempiani näen kerran - pari kuussa. Lasteni kanssa mulla on lämpimät ja läheiset välit, miehen kanssa ollut vaihtelevia kausia, rakastan häntä kyllä.

Kaipaisin kunnon sydänystäviä, mutta sellaisia ei nyt oikein ole. Facebookin kautta pidän yhteyttä muutamaan melko tiiviisti ja ovat mulle sitä kautta tärkeitä, mutta kaipaisin myös oikeaan elämään tiiviimpiäkin ihmissuhteita.

Onko niin, että tämä ikä on sellainen, että ihmisillä on niin kiireiset arkikuviot töineen, perhekuvioineen ja harrastuksineen, ettei aikaa ystäville hirveästi ole? Tai onko tilanteeni ihan tavallinen ja itse vaan olen vaativa? Muita oivalluksia tai ideoita? Tunnen itseni ajoin yksinäiseksi...

ap, sinähän olet jo itse vastannut tuossa omaan kysymykseesi :" Eihän sellaista jaksa. Osa näistä edelleen yrittää tilaisuuden tullen lämmitellä välejä, mutta heidän suhteensa pidän etäisyyttä."

Sinä sanoit "eihän sellaista jaksa" Sinä ET JAKSA YSTÄVYYTTÄ. Ystävys ON rasittavaa pahimmillaan, toisten tukemista, silloin kun heillä on vaikeaa, toisten kanssa elämän elämistä sen ylä ja alamäessä. Mutta sinua ei kiinnosta etkä sinä "JAKSA".Haluat vain rusinat pullista!

Aivan samoin nuo muut ajattelevat sinusta, joihin päin olet yrittänyt lämmittää välejäsi, mutta et ole onnistunut. "EIHÄN sitä jaksa". Sinä et halua olla tosiystävä entisille ystävillesi, joten muutkin havaitsee sinusta tuon asenteen jo kaukaa. olet vain hyötymässä heistä (uusista) itsekin jollailailla, yksinäisyytesi täyttäjää. Ei hekään jaksa sinua. Kukaan ei tarvitse ihmistä joka eii itsekään "JAKSA" muista ystäviä. olet just sellainen kun entinen hyvä ystäväni, johon oli pakko panna välit poikki. Ylimielinen, ja luulee olevansa jotain jonka "ei tarvitse" kattella kavereissaan "loosereita", kuten asian niin kauniisti ilmaiset: "Muutama on ollut aika vaikeita persoonia ja yksinäisiä, ongelmaisia,". Hän on nyt samassa jamassa ilman oikeita sydänystäviä. Ha ha.Yrittää ja yrittää lämmitellä välejä kaikkkiin niihin joiden seura ei kelvannut lukio- tai nuoruusvuosina , katsoi kaikia neneänvartta pitkin. Kyllä ihmiset muistaa. Sen haistaa jo kaukaa että tässä meillä on prinsessa joka ei siedä lähellään muuta kuin kauniita, rikkaita ja menestyviä ihmisiä, eli itse olet se pahin hyväksikäyttäjä ja hyötyjä. Mene vaan nöyrästi takaisin niiden oikeiden ystäviesi luo ja pyydä anteeksi että olet vaikeuksissaan kääntänyt selän heille. Ehkä he ottaa sinut takaisin.itse vain odotan ja odotan että se sama entinen ystäväni tajuaisi ja tekisi saman.

Sori jos kuulosti pahasti sanotulta, mutta olen juuri samanlaisen kohtelun saanut erään ex-ystävä.

Mulla tuli vähän sama mieleen. 

Mitä ap haet ystävyydestä? Eivätkö kaikki hae hyötyä itselleen? Ehkä jotkut vastavuoroisemmin kuin toiset. Et jaksa vanhoja ystäviäsi, koska he haluavat vain hyötyä ja ovat yksinäisiä. Minullakin tulee mieleen, että ne, joita yrität lähestyä, ajattelevat ehkä sinusta samoin.

Voisitko, ap, kuvitella, että tapaisit vielä näitä vanhoja rasittavia hyötyjä-ystäviäsi. Yrittäisit asettaa rajat heidän hyödyntavoittelulleen? Jos he loukkaavat tai ilkeilevät, kerrot, että heidän käytöksensä loukkaa. 

Anna heille siis vielä mahdollisuus. Tee selväksi, mitä et siedä. 

Jos heidän käytös ei parane, sitten heidät toki kannattaakin unohtaa.

Yleensähän ihmisellä ei ole toiselle aikaa, mikäli hän ei tältä mitään koe saavansa.

Puhutko AP kuitenkin tuttavuudesta tai kaveruudesta? Minusta ystävyys on parhaimmillaan sielujen sisaruutta. Heti alussa ajattelee, että onpa tuossa ihana ja kiinnostava ihminen. On mukava jutella yhdessä ja keskustelut menevät nopeasti syvälle tasolle. Halu tavata jatkossakin ja pitää yhteyttä on molemmille itsestäänselvää. Ei siihen mitään kahvikutsuja tarvita.

Onpas sulla paljon kaikkea: työ, mies, perhe... Sisko ja muitakin sukulaisia, monenmoista porukkaa kuitenkin yhteensä monta kertaa kuukaudessa. Olispa mullakin!

Ei ole oikein mitään noista, mitä nyt yksi lapsi. Vietän aikani suurinpiirtein yksin tai lapsen kanssa kahdestaan. On muutama hyvä ystävä, mutta he ovat paljon omissa kuvioissaan, harvoin nähdään. Perheidensä kanssahan muut viettävät aikansa, minä usein ilman.

Sydänystävä olisikin ihana ja miksei vaikka miespuolinen! Jos saisin toivoa, olisi mullakin mies ja joku nykyisistä ystävistä enemmän tavattavissa ja läheisempi tai sitten joku uusi, jolla ei ole niin kiire tai ei kaipaa niin paljoa yksinoloa. Ystävän kaipuu on ihan todellinen asia, vaikka ympärillä olisikin kaikkea ja yksinäisyyttä on ihan liikaa. Suuri osa varmaan turhaan!

Minä olen myös nelikymppinen perheenäiti, töissä käyn. Olen huomannut saman, tässä iässä entiset ystävät on kaikonneet kuka minnekin tai ovat kiireisiä omassa elämässään ja uusia ystäviä tai edes kavereita on tosi hankala saada. Ehkä sitten myöhemmin kun lapset on isoja, sosiaalinen elämä taas vilkastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai osaatte antaa vinkkejä miten parantaa tilannettani ystävyyssuhteiden osalta?

Olen noin 40-vuotias nainen. Perheeseeni kuuluu mieheni, jonka kanssa olen ollut yhdessä teinistä asti ja kaksi lastamme, 12- ja 15-vuotiaat. Käyn kokopäivätyössä ja harrastuksiakin on.

Jonkun verran löytyy mukavan oloisia tuttavia: lasten kavereiden vanhempia, harrastuskavereita, etäisempiä työkavereita. Näillä kaikilla tuntuu olevan omat kiireensä ja kuvionsa ja vaikka joskus sanomme toisillemme: "Nähdään joku kerta paremmalla ajalla" / "Piipahtakaa kahvilla ohi ajaessanne joku kerta" / "Ollaan yhteyksissä", niin silti yhteydenpito on hyvin harvaa ja perustuu lähinnä yhteisiin arkikuvioihin lasten kuljetuksineen (näemme esim. ulko-ovella lasta hakiessa ja vaihdamme pari sanaa), harrastuksineen (juttelemme ennen harrastuksen alkua) yms. Joskus olen käynyt jonkun tällaisen tuttavan pitämillä Tupperware-kutsuilla tms., mikä on ollut ihan mukavaa. Monet näistä tutuista ovat siis todella mukavia, mutten ole keksinyt keinoa syventää tuttavuutta ystävyysasteelle, en halua vaikuttaa tyrkyltäkään ja "nähdään joku kerta paremmalla ajalla" ei oikein tuota tulosta. Joskus olen esim. kutsunut näitä kahville tms., usein ei tulo sovi ehdotettuna ajankohtana tai peruuntuu. Ihmiset on kiireisiä.

Sitten on niitä kavereita, jotka itse ottavat aktiivisemmin yhteyttä ja haluavat tavata. Näistä on valitettavan usein paljastunut, että haluavat jotenkin hyötyä. Muutama on ollut aika vaikeita persoonia ja yksinäisiä, ongelmaisia, ovat pottuilleet ja ilkeilleet ja lytänneet ja samalla hakeneet pönkitystä itselleen ja kuuntelijaa murheilleen, neuvojaa. Osalla lisäksi ollut taloudellinen hyöty mielessä esim. rahan lainaamisen tai ilmaisten autokyytien muodossa. Eihän sellaista jaksa. Osa näistä edelleen yrittää tilaisuuden tullen lämmitellä välejä, mutta heidän suhteensa pidän etäisyyttä.

Nuoruuden kavereista osa on hirveän kiireisiä, osa asuu kaukana, osan kanssa ei ole enää oikein mitään yhteistä.

On muutama kaveriporukka, joiden kanssa nähdään (työporukka, harrastusporukka, yksi porukka muodostuen osin sukulaisista, osin näiden ystävistä) parisen kertaa vuodessa yhteisen tekemisen merkeissä. Joskus olen pyytänyt näitäkin yksitellenkin käymään esim. kylässä, joskus harvoin joku käy.... Välit on aika etäiset kuitenkin, porukalla yhdessä on kyllä kivaakin.

Sukulaisista sisartani näen ehkä kerran kuussa, meillä menee ihan hyvin yksiin, mutta hän asuu kaukana. Vanhempiani näen kerran - pari kuussa. Lasteni kanssa mulla on lämpimät ja läheiset välit, miehen kanssa ollut vaihtelevia kausia, rakastan häntä kyllä.

Kaipaisin kunnon sydänystäviä, mutta sellaisia ei nyt oikein ole. Facebookin kautta pidän yhteyttä muutamaan melko tiiviisti ja ovat mulle sitä kautta tärkeitä, mutta kaipaisin myös oikeaan elämään tiiviimpiäkin ihmissuhteita.

Onko niin, että tämä ikä on sellainen, että ihmisillä on niin kiireiset arkikuviot töineen, perhekuvioineen ja harrastuksineen, ettei aikaa ystäville hirveästi ole? Tai onko tilanteeni ihan tavallinen ja itse vaan olen vaativa? Muita oivalluksia tai ideoita? Tunnen itseni ajoin yksinäiseksi...

ap, sinähän olet jo itse vastannut tuossa omaan kysymykseesi :" Eihän sellaista jaksa. Osa näistä edelleen yrittää tilaisuuden tullen lämmitellä välejä, mutta heidän suhteensa pidän etäisyyttä."

Sinä sanoit "eihän sellaista jaksa" Sinä ET JAKSA YSTÄVYYTTÄ. Ystävys ON rasittavaa pahimmillaan, toisten tukemista, silloin kun heillä on vaikeaa, toisten kanssa elämän elämistä sen ylä ja alamäessä. Mutta sinua ei kiinnosta etkä sinä "JAKSA".Haluat vain rusinat pullista!

Aivan samoin nuo muut ajattelevat sinusta, joihin päin olet yrittänyt lämmittää välejäsi, mutta et ole onnistunut. "EIHÄN sitä jaksa". Sinä et halua olla tosiystävä entisille ystävillesi, joten muutkin havaitsee sinusta tuon asenteen jo kaukaa. olet vain hyötymässä heistä (uusista) itsekin jollailailla, yksinäisyytesi täyttäjää. Ei hekään jaksa sinua. Kukaan ei tarvitse ihmistä joka eii itsekään "JAKSA" muista ystäviä. olet just sellainen kun entinen hyvä ystäväni, johon oli pakko panna välit poikki. Ylimielinen, ja luulee olevansa jotain jonka "ei tarvitse" kattella kavereissaan "loosereita", kuten asian niin kauniisti ilmaiset: "Muutama on ollut aika vaikeita persoonia ja yksinäisiä, ongelmaisia,". Hän on nyt samassa jamassa ilman oikeita sydänystäviä. Ha ha.Yrittää ja yrittää lämmitellä välejä kaikkkiin niihin joiden seura ei kelvannut lukio- tai nuoruusvuosina , katsoi kaikia neneänvartta pitkin. Kyllä ihmiset muistaa. Sen haistaa jo kaukaa että tässä meillä on prinsessa joka ei siedä lähellään muuta kuin kauniita, rikkaita ja menestyviä ihmisiä, eli itse olet se pahin hyväksikäyttäjä ja hyötyjä. Mene vaan nöyrästi takaisin niiden oikeiden ystäviesi luo ja pyydä anteeksi että olet vaikeuksissaan kääntänyt selän heille. Ehkä he ottaa sinut takaisin.itse vain odotan ja odotan että se sama entinen ystäväni tajuaisi ja tekisi saman.

Sori jos kuulosti pahasti sanotulta, mutta olen juuri samanlaisen kohtelun saanut erään ex-ystävä.

Tässä nyt joku purkaa omaa pahaa oloaan, ja vertaa omaa kaveriaan AP:hen. Älä välitä ap. En ole samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa lainkaan. Ei ap:sta välity kuva, että olisi hyväksikäyttäjä, päinvastoin. Tämä kirjoittaja voisi mennä itseensä tai aloita vaikka uusi ketju omista kaveri-traumoistasi.

Kiitos vastauksista, sai kyllä ajattelemaan nämä. :) Olen tosin edelleen sitä mieltä etten kenenkään yksipuoliseksi roskakoriksi ala, mieluummin olen sitten yksinäinen. Taidan olla niin omanlainen ihminen ettei täysin samalla aaltopituudella olevia juuri löydä + ihmisten kiireet tässä iässä. Onneksi on sentään niitä tuttavia ym.... Itsekin miettinyt olenko jotenkin "prinsessa" tässä asiassa ja taidanpa olla vaativahko. Kuitenkin olen ystävällinen muille eli en tiuski, ilkeile enkä kehtaa käyttää hyväkseni... mutta voimavarat on rajalliset eli en jaksa alkaa uusien tuttavien terapeutiksi. Vanhan ystävyyden hyvät ja huonot ajat olisivat eri asia toki. Mulla nämä ilkeät hyötyjät on jääneet vain hyvin lyhytaikaisiksi max kavereiksi. Mutta he ovat niitä jotka tällä hetkellä innokkaimmin hakevat kontaktia minun.

Voi myös olla etten ole erityisen hauska tai muuten multa ei selkeästi koe saavansa tavallinen keski-ikäinen hirveästi uutta mielenkiintoista elämäänsä.... Eli eli en ole sen arvoinen heistä että vähää aikaansa uhraisivat minuun...

Vanhoja nuoruuden ystäviä (ovat ihania ihmisiä) näen siis tosi harvakseltaan. Moni asuu kaukana, osalla ihan pienet lapset eikä paljoa enää yhteistä. Silti ovat mukavia vielä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös nelikymppinen perheenäiti, töissä käyn. Olen huomannut saman, tässä iässä entiset ystävät on kaikonneet kuka minnekin tai ovat kiireisiä omassa elämässään ja uusia ystäviä tai edes kavereita on tosi hankala saada. Ehkä sitten myöhemmin kun lapset on isoja, sosiaalinen elämä taas vilkastuu.

"entiset ystävät on kaikonneet kuka minnekin tai ovat kiireisiä"? sorry mut tuo ei pidä paikkaansa. Ajatteletko siis että kun vanhat hyvät ystävät eivät ole ottaneet yhteyttä, unohdetaan ne ikäänkuin kertakäyttötavarana, ja mennään eteenpäin vaan uuteen elämään, josta jotenkin maagisestii löytyykin naps vaan ihania, PAREMPIA, uusia ystäviä, jotka roikkuu yhteyksissä aina? tämä asenne minua joisain ihmisissä ärsyttä. Se että ne vanhat on kaikonneet voi okeasti johtua ettet sinä tee omaa osuuttasi yhteden ja ystävyyden säilyttämiseksi! Moni "kaikonnut ystävä"on voinutkin roikkua sinussa, mutta huomanut ettei se ole molemminpuolesita, vaan olet luovuttanut yhteydenpidon suhteen...Sen sijaan että haet aina vaan uusia ja uusia ja uudempia ihmissuhteita, keskity niiden jo olemassa olevien vanhojen ystävyyssuhteiden elvyttämisen, voit yllättyä että joku onkin odottanut sinulta vastavuoroista yhteydeonootoa, tapaamisen ehdottamista, tai lämmönosoitusta kun heille vaikka tuli joku elämänkriisi tai sairaus, ero, masennus eikä sinusta kuulunut mitään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai osaatte antaa vinkkejä miten parantaa tilannettani ystävyyssuhteiden osalta?

Olen noin 40-vuotias nainen. Perheeseeni kuuluu mieheni, jonka kanssa olen ollut yhdessä teinistä asti ja kaksi lastamme, 12- ja 15-vuotiaat. Käyn kokopäivätyössä ja harrastuksiakin on.

Jonkun verran löytyy mukavan oloisia tuttavia: lasten kavereiden vanhempia, harrastuskavereita, etäisempiä työkavereita. Näillä kaikilla tuntuu olevan omat kiireensä ja kuvionsa ja vaikka joskus sanomme toisillemme: "Nähdään joku kerta paremmalla ajalla" / "Piipahtakaa kahvilla ohi ajaessanne joku kerta" / "Ollaan yhteyksissä", niin silti yhteydenpito on hyvin harvaa ja perustuu lähinnä yhteisiin arkikuvioihin lasten kuljetuksineen (näemme esim. ulko-ovella lasta hakiessa ja vaihdamme pari sanaa), harrastuksineen (juttelemme ennen harrastuksen alkua) yms. Joskus olen käynyt jonkun tällaisen tuttavan pitämillä Tupperware-kutsuilla tms., mikä on ollut ihan mukavaa. Monet näistä tutuista ovat siis todella mukavia, mutten ole keksinyt keinoa syventää tuttavuutta ystävyysasteelle, en halua vaikuttaa tyrkyltäkään ja "nähdään joku kerta paremmalla ajalla" ei oikein tuota tulosta. Joskus olen esim. kutsunut näitä kahville tms., usein ei tulo sovi ehdotettuna ajankohtana tai peruuntuu. Ihmiset on kiireisiä.

Sitten on niitä kavereita, jotka itse ottavat aktiivisemmin yhteyttä ja haluavat tavata. Näistä on valitettavan usein paljastunut, että haluavat jotenkin hyötyä. Muutama on ollut aika vaikeita persoonia ja yksinäisiä, ongelmaisia, ovat pottuilleet ja ilkeilleet ja lytänneet ja samalla hakeneet pönkitystä itselleen ja kuuntelijaa murheilleen, neuvojaa. Osalla lisäksi ollut taloudellinen hyöty mielessä esim. rahan lainaamisen tai ilmaisten autokyytien muodossa. Eihän sellaista jaksa. Osa näistä edelleen yrittää tilaisuuden tullen lämmitellä välejä, mutta heidän suhteensa pidän etäisyyttä.

Nuoruuden kavereista osa on hirveän kiireisiä, osa asuu kaukana, osan kanssa ei ole enää oikein mitään yhteistä.

On muutama kaveriporukka, joiden kanssa nähdään (työporukka, harrastusporukka, yksi porukka muodostuen osin sukulaisista, osin näiden ystävistä) parisen kertaa vuodessa yhteisen tekemisen merkeissä. Joskus olen pyytänyt näitäkin yksitellenkin käymään esim. kylässä, joskus harvoin joku käy.... Välit on aika etäiset kuitenkin, porukalla yhdessä on kyllä kivaakin.

Sukulaisista sisartani näen ehkä kerran kuussa, meillä menee ihan hyvin yksiin, mutta hän asuu kaukana. Vanhempiani näen kerran - pari kuussa. Lasteni kanssa mulla on lämpimät ja läheiset välit, miehen kanssa ollut vaihtelevia kausia, rakastan häntä kyllä.

Kaipaisin kunnon sydänystäviä, mutta sellaisia ei nyt oikein ole. Facebookin kautta pidän yhteyttä muutamaan melko tiiviisti ja ovat mulle sitä kautta tärkeitä, mutta kaipaisin myös oikeaan elämään tiiviimpiäkin ihmissuhteita.

Onko niin, että tämä ikä on sellainen, että ihmisillä on niin kiireiset arkikuviot töineen, perhekuvioineen ja harrastuksineen, ettei aikaa ystäville hirveästi ole? Tai onko tilanteeni ihan tavallinen ja itse vaan olen vaativa? Muita oivalluksia tai ideoita? Tunnen itseni ajoin yksinäiseksi...

ap, sinähän olet jo itse vastannut tuossa omaan kysymykseesi :" Eihän sellaista jaksa. Osa näistä edelleen yrittää tilaisuuden tullen lämmitellä välejä, mutta heidän suhteensa pidän etäisyyttä."

Sinä sanoit "eihän sellaista jaksa" Sinä ET JAKSA YSTÄVYYTTÄ. Ystävys ON rasittavaa pahimmillaan, toisten tukemista, silloin kun heillä on vaikeaa, toisten kanssa elämän elämistä sen ylä ja alamäessä. Mutta sinua ei kiinnosta etkä sinä "JAKSA".Haluat vain rusinat pullista!

Aivan samoin nuo muut ajattelevat sinusta, joihin päin olet yrittänyt lämmittää välejäsi, mutta et ole onnistunut. "EIHÄN sitä jaksa". Sinä et halua olla tosiystävä entisille ystävillesi, joten muutkin havaitsee sinusta tuon asenteen jo kaukaa. olet vain hyötymässä heistä (uusista) itsekin jollailailla, yksinäisyytesi täyttäjää. Ei hekään jaksa sinua. Kukaan ei tarvitse ihmistä joka eii itsekään "JAKSA" muista ystäviä. olet just sellainen kun entinen hyvä ystäväni, johon oli pakko panna välit poikki. Ylimielinen, ja luulee olevansa jotain jonka "ei tarvitse" kattella kavereissaan "loosereita", kuten asian niin kauniisti ilmaiset: "Muutama on ollut aika vaikeita persoonia ja yksinäisiä, ongelmaisia,". Hän on nyt samassa jamassa ilman oikeita sydänystäviä. Ha ha.Yrittää ja yrittää lämmitellä välejä kaikkkiin niihin joiden seura ei kelvannut lukio- tai nuoruusvuosina , katsoi kaikia neneänvartta pitkin. Kyllä ihmiset muistaa. Sen haistaa jo kaukaa että tässä meillä on prinsessa joka ei siedä lähellään muuta kuin kauniita, rikkaita ja menestyviä ihmisiä, eli itse olet se pahin hyväksikäyttäjä ja hyötyjä. Mene vaan nöyrästi takaisin niiden oikeiden ystäviesi luo ja pyydä anteeksi että olet vaikeuksissaan kääntänyt selän heille. Ehkä he ottaa sinut takaisin.itse vain odotan ja odotan että se sama entinen ystäväni tajuaisi ja tekisi saman.

Sori jos kuulosti pahasti sanotulta, mutta olen juuri samanlaisen kohtelun saanut erään ex-ystävä.

Mulla tuli vähän sama mieleen. 

Mitä ap haet ystävyydestä? Eivätkö kaikki hae hyötyä itselleen? Ehkä jotkut vastavuoroisemmin kuin toiset. Et jaksa vanhoja ystäviäsi, koska he haluavat vain hyötyä ja ovat yksinäisiä. Minullakin tulee mieleen, että ne, joita yrität lähestyä, ajattelevat ehkä sinusta samoin.

Voisitko, ap, kuvitella, että tapaisit vielä näitä vanhoja rasittavia hyötyjä-ystäviäsi. Yrittäisit asettaa rajat heidän hyödyntavoittelulleen? Jos he loukkaavat tai ilkeilevät, kerrot, että heidän käytöksensä loukkaa. 

Anna heille siis vielä mahdollisuus. Tee selväksi, mitä et siedä. 

Jos heidän käytös ei parane, sitten heidät toki kannattaakin unohtaa.

Yleensähän ihmisellä ei ole toiselle aikaa, mikäli hän ei tältä mitään koe saavansa.

se on täysin totta että ystävyydessä pohjimmiltaan aika paljon on kyse oman edun tavoittelusta ,muodossa tai toisessa ainakin joskus. Sanotaanhan Raamatussa: "rikkaalla on paljon ystäviä, köyhää karttaa omat veljetkin." se on totta.

Jos joudut vaikka ilman omaa syytäsi vaikeuksiin, ja erehdyt avautumaan jollekkin ihmiselle niistä, niin voit olla varma ettei hänestä enää ikinä kuule mitään, koska sinut on nyt siirretty kategoriaan "Ongelmatapaukset", "rasittavat"; ilonpilaajat, ja muut kuonasakit. Näistä pyritään eroon koska ne pilaa iloisen tunnelman.Etenkin vähän paremista piireistä tulevat ovat äärettömän raadollisia ,jos et tule rikkaasta suvusta tai muuten osoita menestymistä, hei ei voi näet hyötyä sinusta.