Miesten taso nousee, naisten laskee
Olen käynyt 6-7 vuoden ajan 1-3 kertaa vuodessa niin sanotuissa pikadeittitapahtumissa. Osa tilaisuuksista on ollut maksullisia, ja osa sitten ilmaisia. Mainittuna aikajaksona olen ollut muutaman kerran parisuhteessa, joten silloin en tietenkään ole pikadeiteillä käynyt.
Olen huomannut vuosien varrella lisääntyvän trendin: miesten taso nousee, ja naisten taso laskee.
Viimeisimmässä pikadeittitapahtumassa - johon otin osaa - ei ollut ainuttakaan alle 175-senttistä, ylipainoista, kehitysvammaista, epäsiistiä tai sosiaalisesti kömpelöä miestä. Ammatista ja varallisuudesta on tietenkin hyvin vaikeaa sanoa mitään ulkonäön perusteella: kaikki olivat selvästi panostaneet ulkonäköönsä tilaisuutta varten. Kaikki miehet olivat iältään 25-40-vuotiaita.
Vastaavasti naisia oli määrällisesti vähemmän, ja joukkoon mahtui melkein kourallinen yli 50-vuotiaita ikäneitoja. Joukossa oli myös ylipainoisia, niin sanotusti "homssuisen" näköisiä ja yksinhuoltajia. Niitä sosiaalisesti kömpelöitäkin oli useampia. Ammatit vaihtelivat parturista sosiaalialan maisteriin. Naisten ikähaarukka oli 30-55 vuotta.
Oma kokemukseni ei tokikaan ole kattava otos tutkimustulokseksi, mutta ainakin omaan toimintaani havainto tulee jatkossa vaikuttamaan.
Miesten lukumäärä Suomessa on viimeisen parin vuoden aikana kasvanut kymmenillä tuhansilla yksilöillä, mutta naisten lukumäärä ei ole lisääntynyt. Seuraukset alkavat jo näkyä.
Kommentit (16)
Missä wt-maailmassa pituudella on merkitystä?
Missä tuollaisia pikadeittitapahtumia järjestetään ja onko niistä ollut mitään apua kellekään?
Olen hoikka, ahkerasti treenaava lapseton nainen mutta ollut koko ikäni sinkku. Ainoat miehet joita on kohdalle osunut olleet alkoholisteja tai itseäni 100kg painavampia. Kohta kolkuttelee 30v mittariin ja taitaa peli olla jo menetetty. Olen useamman kerran saanut jo pakit ihan tuon ikuisen sinkkuuden takia = pakko olla jotain pahasti vialla kun ei kellekään ole kelvannut...
Pikadeiteistä et saa luotettavaa otantaa. Totta kai sellaisiin tulee vain päälle päin päteviä miehiä, koska on miehen vastuulla tehdä vaikutus naiseen. Ne miehet, jotka tietävät etteivät ole välittömästi hurmaavia, eivät noihin osallistu.
Naisten on ihan kiva lähteä vain katselemaan, että millaistas viihdykettä tällä kertaa saisi pikadeiteissä. Eivät ole välttämättä edes tosissaan paikalla.
Ai ulkonäkökö se taso on? Newsflash, useimpia naisia kiinnostaa miehen tulot, asema ja kunnianhimo. Ulkonäkö tulee listassa jossain noiden jälkeen.
Mun mielestä tason määrittelee se miten onnistuu pariutumaan ilman moisia maksullisia tapahtumia. Parhaat viedään ilman pikadeittejä.
Millä tavalla alle 175-senttinen mies on huono?
Vierailija kirjoitti:
Ai ulkonäkökö se taso on? Newsflash, useimpia naisia kiinnostaa miehen tulot, asema ja kunnianhimo. Ulkonäkö tulee listassa jossain noiden jälkeen.
Ihanko totta? Täällä yks poikkeus jota ei kiinnosta ainutkaan mainitsemasi asia parinvalinnassa.

Täällä yks, jota kiinnostaa vain ja ainoastaan ulkonäkö noista listatuista.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tason määrittelee se miten onnistuu pariutumaan ilman moisia maksullisia tapahtumia. Parhaat viedään ilman pikadeittejä.
Rapia 30-vuotiailla ja sitä vanhemmilla noin 80-90% ikäluokasta on jo parisuhteessa. Toisin sanoen satunnaiset iskuyritykset opiskelijabileistä muistetun mallin mukaisesti tuottavat vesiperän AINAKIN 90% todennäköisyydellä. Siksi erilaiset deittitapahtumat, nettideitit ja Tinder ovat melkein ainoita paikkoja, joissa on mahdollisuus tavata edes mahdollisesti pariutumishalukkaita.

Eli tuon perusteella sinä et ole laadukas, jos keräät vain pakkeja.
Pikadeittitapahtumista en tiedä, mutta muuten havainto kuulostaa historiallisesti ja yhteiskunnallisesti katsottuna loogiselta.
Patriarkaalisessa systeemissä nainen ei pärjää tai ainakaan menesty yhteiskunnallisesti ilman avioliittoa. On saatava kelpo aviomies, ja siispä naisen on panostettava asioihin, jota "nostavat hänen tasoaan". Täytyy huolehtia ulkonäöstä, olla hyvä huushollerska ja kotihommien vastuunkantaja, on myös osattava saada mies tuntemaan itsensä fiksuksi, hauskaksi ja miehekkääksi.
Mies sen sijaan on voinut olla mikä mörkö tahansa, vaimoehdokkaita on riittänyt, koska naisten on käytännössä pakko mennä naimisiin, jos haluaa olla osa aikuisten yhteisöä.
Nyt kun patriarkaalinen järjestys on murtunut, naisten ei ole enää pakko päästä naimisiin, vaan he pärjäävät itsenäisesti. Heidän ei siis tarvitse enää huolehtia "tasostaan" vaan he voivat tehdä asioita, jotka kiinnostavat heitä itseään, kuten miehetkin ovat tehneet tähän päivään saakka. Miehelle tilanne saattaa näyttäytyä "tason laskuna".
Monet miehet sen sijaan ovat havahtuneet siihen, että enää vaimoehdokkaita ei löydykään tuosta vaan. Naiset elävät mieluummin yksin, kuin kelpuuttavat kenet vain. Siksi monet miehet ovat alkaneet "nostaa tasoaan", jotta saisivat vastakkaisen sukupuolen huomiota. Ei tekevät juuri sitä, mitä naiset ovat tehneet satoja vuosia...
Monet miehet eivät ymmärrä tätä muutosta, vaan syyttävät naisia nirsoudesta ja katkeroituvat.

Miesten lukumäärä on kasvanut, mutta naisten ei. Näin ollen miehet joutuvat tekemään enemmän töitä saadakseen edes jonkinlaisen naisen, koska matemaattisesti kaikille ei riitä paria. Tämä pakottaa miehet kilpailemaan toisiaan vastaan juurikin sitä tasoa nostamalla, koska kilpailijan tappaminen ei modernissa yhteiskunnassa ole soveliasta. Yksi tapa maksimoida oma menestyksensä on eliminoida kilpailu.
Tähän päälle on huomioitava se, että naiset saavat tulonsiirtojen avulla miehiltä sen, minkä ennen saadakseen on pitänyt sitoutua eli mennä naimisiin. Tähän vielä pisteeksi iin päälle naisten ominaisuus tavoitella aina vain parempaa niin saadaan juurikin joukko ikäneitoja, jotka eivät halua sitoutua muuta kuin a) perinteiseen varakkaaseen superalfaan tai b) eksoottiseen ihanaan ulkomaalaiseen.
Kun "kaikki" miehet nostavat tasoaa, ei mikään muutu. Naiset havaitsevat ainoastaan muutoksen verrattuna muihin saatavilla oleviin miehiin, eivätkä suinkaan sitä absoluuttista tason nousemista. Vuonna 1957 165-senttinen kansakoulun käynyt sekatyömies sai naisen, mutta vuonna 2017 180-senttinen yliopistotutkinnon suorittanut tietoliikennesuunnittelija ei saa, vaikka näiden kahden esimerkin tasoero on aivan huimaava.
Vierailija kirjoitti:
Pikadeittitapahtumista en tiedä, mutta muuten havainto kuulostaa historiallisesti ja yhteiskunnallisesti katsottuna loogiselta.
Patriarkaalisessa systeemissä nainen ei pärjää tai ainakaan menesty yhteiskunnallisesti ilman avioliittoa. On saatava kelpo aviomies, ja siispä naisen on panostettava asioihin, jota "nostavat hänen tasoaan". Täytyy huolehtia ulkonäöstä, olla hyvä huushollerska ja kotihommien vastuunkantaja, on myös osattava saada mies tuntemaan itsensä fiksuksi, hauskaksi ja miehekkääksi.
Mies sen sijaan on voinut olla mikä mörkö tahansa, vaimoehdokkaita on riittänyt, koska naisten on käytännössä pakko mennä naimisiin, jos haluaa olla osa aikuisten yhteisöä.
Nyt kun patriarkaalinen järjestys on murtunut, naisten ei ole enää pakko päästä naimisiin, vaan he pärjäävät itsenäisesti. Heidän ei siis tarvitse enää huolehtia "tasostaan" vaan he voivat tehdä asioita, jotka kiinnostavat heitä itseään, kuten miehetkin ovat tehneet tähän päivään saakka. Miehelle tilanne saattaa näyttäytyä "tason laskuna".
Monet miehet sen sijaan ovat havahtuneet siihen, että enää vaimoehdokkaita ei löydykään tuosta vaan. Naiset elävät mieluummin yksin, kuin kelpuuttavat kenet vain. Siksi monet miehet ovat alkaneet "nostaa tasoaan", jotta saisivat vastakkaisen sukupuolen huomiota. Ei tekevät juuri sitä, mitä naiset ovat tehneet satoja vuosia...
Monet miehet eivät ymmärrä tätä muutosta, vaan syyttävät naisia nirsoudesta ja katkeroituvat.
Miehet ovat tähän päivään saakka olleet 90% työperäisistä kuolemantapauksista, kuolleet lisäksi sodissa ja ovat edelleenkin yhteiskunnan keskeisiä ylläpitäjiä; eivät miehet ole voineet tehdä mitä haluavat jos ovat halunneet tehdä vaikutuksen edes johonkin naiseen. Nykyään tämä on vapaampaa ja mies voi valita nettipornon ja epämiehekkään ja epärahakkaan ammatin, vaikka se johtaa naisettomuuteen.
Naisilla tilanne on nyt se, että ehkäisyn keksimisen jälkeen naiset voivat naida ympäriinsä kuten miehetkin sillä erotuksella, että naiset voivat tehdä sitä oikeasti ihan taviksenakin, kun taas pukkimiehiä on ollut vain pari prosenttia miehistä, joilla on ollut siihen oikeasti mahdollisuus ja matkustelun lisääntyminen on mahdollistanut sen, että naisten seksiseikkailut jäävät salaisuudeksi. Koska jokainen nainen saa nuorena pikkuvaivalla itsensä pantavaan kuntoon, eivät naiset kehtaa sitoutua yhteen mieheen, kun voivat saada huomiota tuhannelta mieheltä yhtä aikaa ja juoksujen jälkeen mennä epäsuositun miehen kainaloon, joka on onnellinen siitä, että hänen sylissään istuu edes yksi naispylly. Mies taas ei saa mitään ilman parisuhdetta jos ei puhuta puhtaasta prostituutiosta.
Pitää varmaan mennä pikadeiteille kun irl ei juuri ole tullut vastaan yhtään normaaliälyistä, sosiaalisilta kyvyiltään edes siedettävää miestä. Vissiin ne on kaikki pikadeiteillä.
Vierailija kirjoitti:
Pitää varmaan mennä pikadeiteille kun irl ei juuri ole tullut vastaan yhtään normaaliälyistä, sosiaalisilta kyvyiltään edes siedettävää miestä. Vissiin ne on kaikki pikadeiteillä.
Et varmaan ole yliopistolta katsellut
Käyhän se järkeen. Itse olen jo ilmeisesti yli-ikäinen (N43), ja olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän kiinnostaa pyntätä ja puunata miesten takia. Jos lähtisin johonkin deittailutapahtumaan, koko konsepti tuntuisi minusta vaivaannuttavalta, ja jos alentuisin vielä kauheasti panostamaan ulkonäkööni, olisi vaikea enää katsoa itseään peilistä suoraan silmiin jälkeenpäin. Sen verran on kuitenkin tullut korttelia kierrettyä, että olen varma, ettei yksikään mies ole sen arvoinen, että sitä varten kannattaisi lähteä nykyajan hörhötyksiin, i.e. irtoripsiin, hiuslisäkkeisiin, huulten mutristeluihin mukaan.
En odottaisi mieheltäkään muuta kuin sitä, että olisi omana itsenään kiinnostava, viihdyttävä ja ylipäätään hyvää seuraa.