Lue keskustelun säännöt.
Tässä sitä vaan porskutan eteenpäin tätä elämää ja liittoa..
10.06.2017 |
..vaikka avioliitto onkin pelkkä kaveruusliitto ja ollut jo kauan. En osaa/jaksa/uskalla ja ties mitä riuhtaista itseäni tästä pois. Olen kai sitten läheisriippuvainen. Ja tai en halua rikkoa murkkuikäisten lasteni ydinperhekuviota.
Välillä on pitkiäkin aikoja etten ole kovinkaan tuskainen, välillä rämmin todella mustassa suossa päivätolkulla ja on vaikeuksia nukahtaa ym. Mietin mitä kaikkea olen menettänyt ja menetän koko ajan. Suru on välillä kaikennielevää ja pohjatonta. Ei passaa ajatella. Olkaa onnellisia te joilla mies haluaa sinua ja seksiä, nauttikaa minunkin puolestani.
Terv.40v vaimo jota mies halunnut viimeksi 1v4kk sitten.
Kommentit (2)
Vieläkö edellinen kirjoittaja samassa tilanteessa? Mitä nykyään kuuluu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikon vanha ketjun avaus osui silmään. Vieläköhän aloittaja olisi kuulolla? Mulla sellainen tilanne, että 10+ vuotta liitossa nuoruuden seurustelukumppanin kanssa. 2 lasta, 6- ja 8-vuotiaat. Lisäksi kaksi vuotta olen rakastanut toista. Suhdetta nyt puoli vuotta takana. Pelottaa, koska tiedän etten voi kauaa elää kaksoiselämää. Pelottaa jättää perhe, mies on hyvä perusmies mutta mitään sielunkumppanuutta meillä ei ole. Poikaystävä taas on vähemmän ihanteellista aviomiesmateriaalia, mutta olen täysillä rakastunut, enemmän kuin mieheeni koskaan. En koskaan kuvitellut joutuvani tähän tilanteeseen, mutta Siperia näköjään opettaa. Nukun huonosti koska pelkään että mies saa tietää, toisaalta toivon sitä. Ja poikaystävän sylissä varastetut hetket maailmassa on pienen hetken kaikki kohdallaan. Ulkoisesti olen tavallinen perheenäiti, sisällä käynnissä täysi myllerrys. Eniten pelottaa lasten takia.