Miksiköhän on niin vaikea olla eri mieltä/vastustaa jotain?

Aloita pienesti. Sanot, että minusta tämä kahvi on parempaa, en oikein tykännyt siitä leffasta, olen enemmän kissaihmisiä, en pidä Tom Cruisesta jne., ja rakennat siitä ylöspäin. Joka päivä olet eri mieltä ainakin yhdestä asiasta ääneen, ja aidosti, ja perustelet sen rehellisesti.

Itse ainakin pelkään konfliktia, en kaikkien kanssa enkä kaikissa tilanteissa, mutta usein. Välttelen konfliktia ja siksi en mielelläni tuo esiin eriävää näkemystä, varsinkin, jos tiedän toisen olevan sen tyyppinen ihminen, joka hermostuu herkästi eri mieltä olemisesta.

Mitä pelottavaa sitten konfliktissa on... Ristiriidat ja epäsopu vain tuntuvat pahalta; ellei ole pakko tai ellei asia ole tärkeä, en ehdoin tahdoin synnytä sitä. Minä ainakin olen niin herkkä, että konflikti toisen ihmisen kanssa aiheuttaa adrenaliiniryöpyn ja voimakkaita, epämiellyttäviä tunteita.

Olen huomannut, että jos pystyn ilmaisemaan eriävän näkemyksen huumorin varjolla, teen sen. Joskus toinen kiistää humoristisen lähestymistavan ja saattaa jopa suuttua siitä. Se on kiusallista ja jopa hieman pelottavaa. Hermoherkät ja dominoivat persoonat voivat olla pelottavia.

Valitettavan usein turvaudun välttelyyn eli siihen, että välttelen mielipiteeni ilmaisemista, jotain tiettyä puheenaihetta tai jopa kokonaan tiettyjä ihmisiä.

Mun lapsen opettaja varmaan miettii, että on siinä vittumainen ihminen. On nimittäin tullut muutaman kerran oltua vähän erimieltä, tosin ihan perustellusti, ilman öyhöttämistä.

Kyllähän sitä nyt asioista saa olla eri mieltä ja väitellä. Ei siihen kukaan kuole. Parempi tuoda oma näkemys esiin, eikä marmattaa sitten jälkikäteen itsekseen. Anna palaa vaan, mutta asiallisesti.

Ihminen on laumaeläin ja on aika luonnollinen tarve mukauttaa mielipiteensä yhteisön ja yhteisön johtajien mielipiteisiin.

Vaatii melkoista omapäisyyttä vastustaa kaikkien muiden mielipidettä jos sellaiseen tilanteeseen joutuu.

Onneksi tälläisiä yksilöitä kuitenkin on.

AV.ssakin on melkoinen joukko kirjoituksia joissa ihmiset kyselevät muiden mielipidettä mitä heidän tulisi tehdä asioissa joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta vaan pitää toimia mielipiteen mukaan. Halutaan toimia siten että mahdollisimman moni hyväksyy asian.

Mulla taas ei ole yleensä mitään vaikeuksia olla eri mieltä ja kertoa se :D jos esitän olevani samaa mieltä, niin jokin sisälläni alkaa kirkua, että tämä ei ole oikein. En tiedä johtuuko se kasvatuksesta tai geeneistä, mutta isäni oli samalla tavalla lahjomaton. En kumminkaan ala kaikista asioista vääntämään - esimerkiksi kaverini tilaa vaatteita netistä usein ja minusta ei pitäisi niin usein sortua uutuuksiin ja tukea lapsityövoimaa ja asia on toki tärkeä mutta en usko, että puuttumiseni tähän aiheuttaisi mitään hyvää, vain eripuraa. Sitten taas olen aika sinnikäs ollut pitämään puoliani terveydenhuoltojärjestelmässä sukkuloinnissa, ja se on selkeästi tuottanut hedelmää. Minulla on ollut vakavia sairauksia monta ja olen sellaisen kokemuksen saanut, että jos ei itse ole kärryillä, ei saa kuin sen ehdottoman minimin.

Olet Pleaser.

Erässä tutkimuksessa havaittiin, että ihmisille tulee yleensä hyvä olo siitä että ovat muiden kanssa samaa mieltä.

Televisio-ohjelmassa se näkyi eräässä testissäkin, jossa joukolta kysyttiin mielipdettä selvästi nähtävissä olevien viivojen pituuteen. Testi oli kuitenkin tehty niin, että ensiksi kysyttiin muutamalta joiden oli käsketty sanoa lyhyempää tikkua pidemmäksi. Erittäin monilla oli sen jälkeen tarve olla heidän kanssaan samaa mieltä, vaikka selvästi näkivät että se viiva oli pisintä lyhyempi.

Itse olen yleeensä muiden kanssa eri mieltä ja silloinkin kun olen samaa mieltä, niin olen sitä eri syistä kuin enemmistö. Ihmiset ovat huonosti perillä asioista ja siksi minä yleensä tiedän enemmän, eikä minulla ole mitään ongelmaa olla ihan eri kannalla kuin muut.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että lamaannun täysin jos tulee tilanne että pitää sanoa vastaan johonkin asiaan, jos vastapuolella on esim. jokin "auktoriteettitaho" tai haluan olla eri mieltä kuin mitä yleinen mielipide jossain asiassa on. Se vähän auttaa jos saan tukea ajatuksilleni jotain toiselta ihmiseltä/ihmisiltä mutta haluaisin myös kehittyä henkisesti vahvemmaksi niin että uskaltaisin tarvittaessa olla eri mieltä asiassa kuin asiassa vaikka olisin ihan yksin mielipiteineni.

Meitä on. Itse olen pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että en uskalla olla eri mieltä sen takia, että luulen, että minua ei hyväksytä tai minusta ei pidetä, kun olen eri mieltä. Tuo "pleaser", miellyttäjä, on raskas rooli. Ehkä se juuri on rooli, naamio sen todellisen minän edessä.

Kun asian huomaa, sille voi tehdä jotakin. Harjoitella, tiedostaa. He, jotka ovat vahvoja tässä asiassa, eivät voi ymmärtää, millaista turvattomuutta ja pelkoa aiheuttaa konfliktiin asettuminen toisten kanssa.

Itse harjoittelen. En tiedä, hajoaako maailmani. Katsotaan. Joku oikea psykologi tai terapeutti olis kiva saada kommentoimaan.

Jotakin lapsuudesta johtuvaa varmaan tuo. Luulisin.

Vierailija kirjoitti:

Jotakin lapsuudesta johtuvaa varmaan tuo. Luulisin.

Joo minulla kyllä varmasti johtuu suurelta osin lapsuudesta. Vanhemmat riitelivät paljon ja ajattelin kai etten halua aiheuttaa heille enää enempää stressiä tai eripuraa perheeseen kapinoimalla itse. Vanhemmat ovat myös uskonnollisia ja uskonnollisten sääntöjen kyseenalaistaminen tuntui vakavalta asialta ja pelotti. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotakin lapsuudesta johtuvaa varmaan tuo. Luulisin.

Joo minulla kyllä varmasti johtuu suurelta osin lapsuudesta. Vanhemmat riitelivät paljon ja ajattelin kai etten halua aiheuttaa heille enää enempää stressiä tai eripuraa perheeseen kapinoimalla itse. Vanhemmat ovat myös uskonnollisia ja uskonnollisten sääntöjen kyseenalaistaminen tuntui vakavalta asialta ja pelotti. -ap

Niinpä. Loppuelämä aikaa treenata eri mieltä olemista. Mutta siihen tarvitaan voimavaroja. Miellyttäminenkin kuluttaa voimia. Jospa voisi oppia.