Uuteen ammattiin vielä yli nelikymppisenä? Kokemuksia?
Kommentit (16)
Täytän 45, opiskelen ihan uutta ammattia sos. ja terveysalalle. En ole edes joukon vanhin ja opiskelu näin aikuisena on kivaa. On oikeasti halu oppia ja omaksua uutta, ja samoin on opiskelukavereilla. Toivottavasti myös työllistyn valmistumisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:

Olen saman ikäinen. Nykyista alaa olen tehnyt koulutettuna 5 v. Parin vuoden päästä ajattelin kokeilla jotain uutta, ehkä jatkan siitäkin vielä. Olen tavannut 6-kymppisen alanvaihtajan ja yli 80-vuotiaan iltalukiolaisen, joten ei olla mitenkään ikäloppuja.
Olen 41, opiskelen yliopistotutkintoa. Tänä vuonna pitäisi valmistua. Saa nähdä, miten ura lähtee käyntiin.
Yksi kaveri aloitti nelikymppisenä lääkiksen, toinen oikeustieteellisen ja kolmas sosiaalialan opinnot. Kaikki ovat olleet aivan älyttömän onnellisia päätöksestään.
Opiskelin hoitoalalle. Nelikymppinen vastavalmistunut ei ole kovin kuumaa kamaa työmarkkinoilla. Myös harjoitteluissa huomasi, että joillain oli nuiva asenne meitä vanhempia opiskelijoita kohtaan.
Ainakaan ei missään tapauksessa kannata mennä nuorisopuolelle. Useampi vuosi parikymppisten kanssa käy hermoille vaikka on niistäkin osa tosi fiksuja.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin hoitoalalle. Nelikymppinen vastavalmistunut ei ole kovin kuumaa kamaa työmarkkinoilla. Myös harjoitteluissa huomasi, että joillain oli nuiva asenne meitä vanhempia opiskelijoita kohtaan.
Millä tavalla se näkyi?
Mä valmistuin lähihoitajaksi 45- vuotiaana ja tänä vuonna sain vakipaikan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin hoitoalalle. Nelikymppinen vastavalmistunut ei ole kovin kuumaa kamaa työmarkkinoilla. Myös harjoitteluissa huomasi, että joillain oli nuiva asenne meitä vanhempia opiskelijoita kohtaan.
Millä tavalla se näkyi?
En ole tuo jolta kysyit, mutta minulla on ihan päinvastainen kokemus. Harjoitteluissa suhtauduttiin asiallisesti ja työllistyin jo ennen valmistumista, viisikymppisenä.
Eihän nelikymppinen nykyään mikään ikäloppu ole. Jos rehellisiä ollaan, niin opiskelijana ja työntekijänä parhaassa iässä.
Olen itse 43-vuotias ja opiskelen terveysalan tutkintoa nyt kolmatta vuotta ja ryhmässäni on monta muutakin yli nelikymppistä opiskelijaa. Kenellekään ei ole opinnot olleet hankalia, ja työpaikkojakin on tarjottu harjotteluista jo useammalle.
Hankalampaa se opiskelu nuoremmille on, joilla ei välttämättä ole edes mitään aiempaa työ- tai opiskelukokemusta.
Vierailija kirjoitti:
opiskelin uuden ammattitutkinnon ja löysin töitäkin nelikymppisenä. ikä on pitkälle vain numero
Niin, ja juuri se numero vaikuttaa aika paljon siihen, pääsetkö töihin vai ei.
Ei mikään ongelma. Ainakaan, jos opiskelee selvään ammattiin eikä vaikka kampanjasta kulttuurihistoriaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
opiskelin uuden ammattitutkinnon ja löysin töitäkin nelikymppisenä. ikä on pitkälle vain numero
Niin, ja juuri se numero vaikuttaa aika paljon siihen, pääsetkö töihin vai ei.
Ei ainakaan kielteisesti. Nelikymppisenä on lapset jo isoja ja työmotivaatio kohdallaan. Jos ylipainoa ei ole ihan törkeästi, terveyskin on vielä oikein hyvä. Nykyään jäädään yleensä terveenä eläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
opiskelin uuden ammattitutkinnon ja löysin töitäkin nelikymppisenä. ikä on pitkälle vain numero
Niin, ja juuri se numero vaikuttaa aika paljon siihen, pääsetkö töihin vai ei.
Joskus myös iästä on hyötyä! Näin ainakin sosiaalialalla, jossa mieluummin palkataan ihmisiä, joilla on jo elämänkokemusta. Opiskelin itse nelikymppisenä sosionomiksi, ja jo opiskeluaikana kyseltiin sijaiseksi useampaan paikkaan. Alle puoli vuotta valmistumisesta olin koulutusta vastaavassa vakityössä. Myös muut samaan aikaan opiskelleet iäkkäämmät alanvaihtajat (35-55 v.) ovat kaikki alan töissä.
opiskelin uuden ammattitutkinnon ja löysin töitäkin nelikymppisenä. ikä on pitkälle vain numero