Halla-ahoa pelätään
Mielenkiintoista seurata miten yksi henkilö voi saada koko poliittisen kentän varpailleen.
Eurooppa on nyt käymistilassa. Populistiset liikkeet ovat saaneet monessa maassa suuriakin puolueita käytännössä häviämään poliittiselta kartalta yhden vaalituloksen jälkeen. Suomessakin kaikissa suurissa puolueissa on paljon tyytymättömiä, liikkuvia äänestäjiä jotka voivat vaihtaa puoluetta hetkessä jos sovelias vaihtoehto löytyy. Tätä perinteiset puolueet pelkäävät kuin ruttoa. Kaikki puolueet ovat käytännössä vaaliorganisaatioita joiden tärkein tavoite on seuraavien vaalien voittaminen. Muut tavoitteet tulevat kaukana perässä.
Halla-ahon pelätään olevan todellinen uhka kaikille perinteisille puolueille. Siksi muut puolueet tekevät kaikkensa estääkseen hänen pääsynsä puolueensa johtoon. Millään muulla tavalla ei nimittäin voi ymmärtää Sampo Terhon nostamista ministeriksi kesken vaalikauden. Itse ministerinposti on mitätön ja hallituksen työskentelyn kannalta turha mutta tällä haluttiin saada Terholle lisää näkyvyyttä ja kannatusta perussuomalaisten keskuudessa. Terho ei olisi uhka muille puolueille koska hän on keskinkertaisuus eikä pysty viemään valtapuolueilta äänestäjiä kuin marginaalisesti.
Tämä viimeisin skandaali tuli valtapuolueille kuin vastauksena rukouksiin, mutta saas katsoa miten käy. Perussuomalaiset ovat miehiä ja heille eivät sivusuhteet ja lehtolapset ole niin herkkä asia kuin naisille.
Kommentit (6)
Sama tuli mieleen. Aika järeät vastatoimet, ettei toinen tulisi valituksi.
Luulenpa että joku Terhi Kiemunkikaan ei ole niin herkkä jonkun yksityiselämän toilailusta. Kun Hallis olisi vielä älynnyt sanoa, että kännillä ja läpällä tein, ei olisi mitään hätää.
Kirjoitinkin jo toiseen ketjuun että persuilla on menossa valtataistelu. Siellä on paljon ihmisiä jotka vihaavat Halla-ahoa koska hän tietyllä tapaa tuhoaa hallituskelpoisen puolueen marginaaliin. Homma seisoo Jussin takana vaikka mitä tapahtuisi ja siellä on paljon ihmisiä jotka vihaavat persuja. Mutta kumman Jussi valitsee? Hänellä ei taida enää olla paljon uskottavuutta persuissa ja jossain hallituksessa hän olisi vailla minkäänlaista uskottavuutta, valitettavasti. Voisi tietenkin perustaa kokonaan oman puolueen.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista seurata miten yksi henkilö voi saada koko poliittisen kentän varpailleen.
Eurooppa on nyt käymistilassa. Populistiset liikkeet ovat saaneet monessa maassa suuriakin puolueita käytännössä häviämään poliittiselta kartalta yhden vaalituloksen jälkeen. Suomessakin kaikissa suurissa puolueissa on paljon tyytymättömiä, liikkuvia äänestäjiä jotka voivat vaihtaa puoluetta hetkessä jos sovelias vaihtoehto löytyy. Tätä perinteiset puolueet pelkäävät kuin ruttoa. Kaikki puolueet ovat käytännössä vaaliorganisaatioita joiden tärkein tavoite on seuraavien vaalien voittaminen. Muut tavoitteet tulevat kaukana perässä.
Halla-ahon pelätään olevan todellinen uhka kaikille perinteisille puolueille. Siksi muut puolueet tekevät kaikkensa estääkseen hänen pääsynsä puolueensa johtoon. Millään muulla tavalla ei nimittäin voi ymmärtää Sampo Terhon nostamista ministeriksi kesken vaalikauden. Itse ministerinposti on mitätön ja hallituksen työskentelyn kannalta turha mutta tällä haluttiin saada Terholle lisää näkyvyyttä ja kannatusta perussuomalaisten keskuudessa. Terho ei olisi uhka muille puolueille koska hän on keskinkertaisuus eikä pysty viemään valtapuolueilta äänestäjiä kuin marginaalisesti.
Tämä viimeisin skandaali tuli valtapuolueille kuin vastauksena rukouksiin, mutta saas katsoa miten käy. Perussuomalaiset ovat miehiä ja heille eivät sivusuhteet ja lehtolapset ole niin herkkä asia kuin naisille.
Valitettavasti persuissa on paljon erittäin konservatiivisia ihmisiä. En enää usko Jussin voittoon.
Soini on viisas mies. Ja ennen kaikkea pelimies. Haluaa Terhon perijäkseen, koska vain Terho voi säilyttää puolueen kannatuksen.
Terho on Soinin käsinukke.