Oletko miettinyt että oletkohan SINÄ narsisti?
Kommentit (8)
Olen miettinyt, mutta tulin siihen tulokseen, että tuskin edes asiaa miettisin jos narsisti olisin.
Olen miettinyt ja mielestäni olen. Monet, jotka mielestään eivät ole, eivät tunnista myöskään heikkoja puoliaan, eivätkä voi suhtauttaa tai hallita niitä ja käyttäytyvätkin lähemmäs kuin "ark. narsisti".
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tää "ark. narsisti"?
arkikielen narsisti.
Olen miettinyt, mutta luultavasti en ole.
Hyvä kysymys. Minua on kerran haukuttu narsistiksi, joten vaikka se oli tosi loukkaavaa, kysyin kolmelta muulta ihmiseltä että olenko minä narsisti. Se tuntui tosi pahalta. En itse pidä itseäni mitenkään narsistisena. En koe ajattelevani muita hyödykkeinä enkä tarvitse muiden ihailua ollakseni jotain.
Jos loukkaannun, en kosta vaan yritän selvittää asian henkilökohtaisesti sen ihmisen kanssa. Ymmärrän muiden huolia. Se haukkuja tuntui enemmän olevan jotain siihen suuntaan menevää. Jos kuulee tai näkee ihmisessä jonkun heikkouden, hän juoruaa ja arvostelee selän takana, vaikka se ihminen olisi kuinka kunnollinen ja avulias häntä kohtaan. Tekeytyy uhriksi että saa muut ihmiset auttamaan. Ilman vastapalveluksia. Ja yhdistettynä fb nolaamiset -eli kun hänellä tuli ihmissuhteissa riitoja niin facebookissa julkaistu herjoja siitä ihmisestä niin että se herjattu ei itse näe niitä. En voisi koskaan tehdä jotain tuollaista, etenkään jolleki ystävälle tai kumppanille. Se taitaa olla sitä kostoa, kun häpäistään julkisesti yhteisille tutuille ja tuntemattomille.
Kannattaa miettiä onko tällainen ihminen narsisti jos sellaisen tunnet. Ole varovainen. Seuraavaksi olet sinä siellä fb:ssa. Luulen että minutkin siellä on nolattu. Ei tosin enää kun en ole tekemisissä. Ja ollaan aikuisia ihmisiä, 30+v.
Olen miettinyt ja tiedän olevani. Ja ylpeä siitä.
En tiedä, mutta miettinyt olen tuota usein