Uskaltaisitko osta 1940-50-luvun talon?
Kuntotarkastus kyllä tehty, mutta ns. pintapuolinen sellainen.
Kommentit (8)
Mutta tuskin on, tai ainakin se näkyisi muutaman vuoden sisällä mm. valumina alakerran seinillä.
Mietityttää vaan siksi, kun tuollaisessa peruskuntotarkastuksessahan ei tutkita rakenteita syvemmältä. Toisaalta, eikö isompiin tutkimuksiin ryhdytä vasta, jos havaitaan jotain " epäilyttävää" ?
entä kun taloa ei ole remontoitu juuri ollenkaan tässä välissä ja nyt tekevät täyden remontin. Eli kunnallistekniikka uusiksi. lvi. Ulkopuolelta katto, seinät maalattu (lauta) ikkunat uusiksi. Sisältä kaikki pinnat. Lämpöeristeet on vaihdettu myös.
Mitä tämän lisäksi tulisi ottaa huomioon?
mutta en jos budjettini olisi kovin tiukka. Vanhassa varautuisin kuitenkin rahallisesti siihen, etten ole pulassa, jos jotain ikävää tuleekin vastaan. Tai no, varautuisin siihen jossain määrin kyllä uudessakin. Koskaan ei tiedä mitä tulee vastaan, varsinkin jos laina-aika on pitkä. Sinä aikana ehtii jotain jo uudellekin talolle tapahtumaan.
Vanhassa ikävän tulo on usein halvempi hoitaa pois alta, koska rakennustapa on ollut selkeän yksinkertainen.
Tarkistakaa, on yläkerran vintteihin muistettu jättää ilmarako katon ja eristeen väliin. Siellä on aika varmasti kosteusongelma, jos ilmarakoa ei ole. Siis tarkistakaa, että eristettä ei ole vedetty suoraan kattopeltiin kiinni.
Remppa maksaa. Meille teki remppafirma kustannusarvion KOKO 50-luvun peruskuntoisen talon rempasta (ei keittiön hellaa ja jääkaappia, tiskikonetta) ja hinnaksi tuli karvan verran yli 40 000 euroa. Tässä ei ole yhtään oman työn osuutta ja remppa sisälsi myös saunan ja kylpyhuoneen rempan, sadevesiviemärit jne.... Materiaalit eivät olleet kalleimmasta päästä, mutta ei ihan halvintakaan.
Olemme oppineet remppamatkan varrella, että itse pystyy tekemään todella paljon. Kaikki maalaaminen onnistuu, on tehty pohjia ja ammattilainen viimeistellyt jne... emme pääse kustannuksissa lähellekään tuota 40 000 euroa.
Uskaltaisin kyllä ostaa talon. Kun sen remontoi huolella ja pitää hyvänä, kestää vielä pitkään.
Monet suosittelevat ostamaan mutta itse kun ei tiedä asioista. Todella paljon olen kuullut hyvää.
Jos ala- ja yläpohjat eivät tuuletu, ne haisevat kellarille ja homeelle. Varma kosteusongelma. Lattiasienellä on ihan oma hajunsa. Uudemmatkin talot kannattaa haistella tarkoin. Jos esittelyssä on kaikki ikkunat ja ovet auki tai suihkuteltu ilmanraikasteita, kannattaa ruveta epäluuloiseksi.
Jos vanhemman talon haluaa, kannattaa ostaa remontoimaton.
40-50-lukujen talot on pääsääntöisesti tehty hyvin, on tuulettuvat alapohjat jne, mutta talot on voitu pilata huonoilla remonteilla.