Raskaana ja läheiset ilkeitä
Jokainen "läheiseni" eli sukulaiset yms, luulevat että voivat kohdella minua huonosti ja sanoa mitä tykkää koska "suutun vain" raskauden takia enkä loukkaantuisi normaalisti. Minua on haukuttu viimeaikoina myös vanhempieni puolelta ja oma isäni kertoo miehelleni minun kuullen miten hän säälii miestäni kun on "tällaisen" kanssa, vaikka en olisi tehnyt mitään vaan poistunut paikalta. Myös toinen isovanhemmista suuttui minulle ja haukkui minut lehmäksi ja käski suoraan painua helvettiin. Mies kiukuspäissään käski minua kertaalleen tappamaan itseni kun meillä oli todella paha riita, katui ja pyyteli anteeksi kyllä heti, toisena esimerkkinä kerroin miehelleni että hän ei ole ollenkaan ollut läsnä vaan puhelimellansa ja tähän totesi että "tai sitten se johtuu vaan susta". Tässä ei ollut edes kaikki, mutta tuntuu, ettei enään kukaan kunnioita ja olen itkenyt heidän takia monia kertoja. Tuntuu että olen masentunut enkä jaksa enään yhtään. Olen nuori ja odotan ensimmäistä lastani, jonka takia olen viettänyt paljon aikaa vanhemmillani mieheni kanssa, laittaisitteko itse välejä poikki vai mitä?
Kommentit (2)
Välien katkaisemisesta seuraa että jäät yksin. SE vasta masentaakin. En suosittele. Teillä tuntuu perheessä yleistäkin olevan tuo tapa puhutella toista loukkaavasti. Yleensä kyllä odottava äiti on perheen huolenpidon kohteena eikä haukuttavana. Suosittelen kyllä että jos sinua loukataan tahallaan, loukkaannu. Näytä se, sano se ja kysy loukkaajalta miksi hän loukkaa. Jos ilmapiiri on jatkuvasti kauhea, laadi suunnitelmaa elämäsi muuttamiseksi kunhan lapsi on syntynyt. Voimia sinulle!
Kertomuksesi jätti epäselväksi mikä on oma osuutesi riitaisuuteen. Puhutteletko sinä toisia samalla tyylillä,loukkaavasti?
Ihmissuhteet on kahden kauppaa. Siksi tulisikin pelkän yhden osapuolen syyttelyn sijaan miettiä olisiko kummassakin vikaa.