Miten voisin olla ärsyyntymättä siitä, että mies ei oivalla mitään itse, vaan kaikki pitää sanoa?
Kommentit (31)
Mä yritin mutta en kyllä keksinyt mitään tuota ekaa vastaajaa parempaa. Ei siitä oikein voi olla ärsyyntymättä. Paitsi hei, eiku joo, jos katsos laitatte elämät täysin erillisiksi niin miehen oivaltamattomuus ei näy sun elämässä?
Paitsi jos teillä on lapsia, ja se palauttaa ne isiviikonlopulta rättiväsyneinä puolipukeissa ja ummetuksestä kärsien kun ei ole tajunnut että lasten on hyvä mennä ajoissa nukkumaan, käyttää ulkona säänmukaisia vaatteita ja syödä muutakin kuin karkkia.
Anna sen olla oivaltamatta.
Et ole vastuussa kenenkään oivaltamisista, tai oivaltamatta jättämisistä.
🇺🇦🇮🇱
Sano mitä haluat äläkä arvuuttele, saatana
Ei ihminen itselleen mitään voi. Jos elämänkumppanisi ei viitsi opetella ajattelemaan asioita myös sinun kantiltasi, on aika lähteä omille teilleen. Jos parisuhde on sitä, että toinen pitää huolta toisen osapuolen avaimista, sukista, laturinjohdosta, hammaslääkärin ajoista, niin silloin ei varmaankaan ole kyse tasa-arvoisesta kumppanista. Jos toinen on perässävedettävä, niin silloin tuskin suhteella on tulevaisuutta.
Tuota erillisiä elämiä olen itsekin välillä miettinyt.
Ap
Muista tää elämässä, you either say it and fuck it up or you remain quiet and let it fuck you up my friend. Mä seuraan aina tuota ensimmäistä.
Vierailija kirjoitti:
Sano mitä haluat äläkä arvuuttele, saatana
Useinkaan ei ole kysymys siitä, mitä haluaisin. Vaan siitä mitä pitäisi tehdä/olla tekemättä/milloin mitäkin, viis minun haluamisistani.
Kaffepulla kirjoitti:
Anna sen olla oivaltamatta.
Et ole vastuussa kenenkään oivaltamisista, tai oivaltamatta jättämisistä.
Ei toki ole vastuussa toisen oivaltamisista, mutta kyllä se YHTEISelämä käy yhdelle ihan kohtuuttoman raskaaksi jos toinen ei hoida omaa tonttiaan, kun ne tontit menee ristikkäin. Sähkölaskut, auton tankkaamiset, jääkaapin sisältö... puhumattakaan jos toinen on niin taukki ettei sanomatta tajua että toisen nukkuessa ei huudateta telkkaria yms. Tai jos on niitä lapsia ja kaikki oivaltamisen vastuu on vain toisella vanhemmalla ja toinen hoksaa asiat vasta siinä vaiheessa kun olis jo pitänyt tehdä tai hoitaa.
Tarkoitatko etät miehen pitäisi täyttää tarpeitasi omatoimisesti, ilman että pyydät sitä?
Jaa. Minun mies on kai sitä mieltä, että en oivalla mitään. Se nimittäin ärsyyntyy koko ajan siitä, että en kuulemma tajua mitään. Hoidan kyllä "oman tonttini" eli suurimman osan kotitöistä, laskujen hoitamisista, vakuutuksista jne. Mutta en oivalla enkä tajua jotain sen asioita. Kun se ei sano niitä ääneen, enkä voi tietää mitä se ajattelee jostain omasta harrastuksestaan vaikka. Siis harrastuksesta, jota itse en tunne mitenkään enkä ole itse harrastanut.
Jätä se sika! Kokemusta on, en jaksanut olla mieslapsen uusi äiti.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitatko etät miehen pitäisi täyttää tarpeitasi omatoimisesti, ilman että pyydät sitä?
En.
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Minun mies on kai sitä mieltä, että en oivalla mitään. Se nimittäin ärsyyntyy koko ajan siitä, että en kuulemma tajua mitään. Hoidan kyllä "oman tonttini" eli suurimman osan kotitöistä, laskujen hoitamisista, vakuutuksista jne. Mutta en oivalla enkä tajua jotain sen asioita. Kun se ei sano niitä ääneen, enkä voi tietää mitä se ajattelee jostain omasta harrastuksestaan vaikka. Siis harrastuksesta, jota itse en tunne mitenkään enkä ole itse harrastanut.
Voitko kertoa jonkun esimerkin, mitä sun olis miehen mielestä pitänyt oivaltaa?
Vierailija kirjoitti:
Vinkkejä?
No onko kyse siitä että kaikki on uutta ja ihmeellistä? Täsmennä nyt hieman.
Kerro nyt joku esimerkki edes, muuten on vähän vaikea ottaa kantaa.
En mä kyllä edes aloittaisi suhdetta tuollaisen kanssa. Älykkyys on tärkeä osa kemiaa.
Vierailija kirjoitti:
En mä kyllä edes aloittaisi suhdetta tuollaisen kanssa. Älykkyys on tärkeä osa kemiaa.
Joo. V#ttu laita ydinfyysikko tiskaamaan astioita. Aikamoinen sekasotku varmastikin.
Miksi olet pariutunut moisen tolvanan kanssa?
En ole vielä eläissäni törmännyt ajatustenlukijaan, en mieheen enkä naiseen.
Juo pullollinen kloriittia