Ylipaino pitäisi kieltää!
Kerran kuukaudessa pakolliset punnitukset kaikille kansalaisille ja sakkoa sen mukaan kuinka paljon on ylipainoa. Sakoista saadaan jo sen verran tuloja, että punnitusten kustannukset katetaan sillä.
Ylipainoisia ei myöskään tulisi päästää kioskeihin, ruokakauppoihin, ravintoloihin tai ylipäätään mihinkään missä myydään ruokaa. Kuukausittaisten punnitusten tulokset olisivat julkista tietoa ja ovimiehet voisivat tarvittaessa rajatapausten kohdalla tarkistaa asian julkisesta rekisteristä, mutta pääosin painon arviointi tietysti toteutettaisiin silmämääräisesti. Ovimiehet olisivat tietysti kustannuserä, mutta ei mitään verrattuna ylipainon aiheuttamiin kustannuksiin. Ylipainoisille olisi omat myymälät, joissa myytäisiin pieniä määriä terveellisiä elintarvikkeita. Ylipainon glorifioinnin täyskielto olisi osa lakiuudistusta. Se tarkoittaisi, että ylipainoisten mallien käyttö mainoskampanjoissa, body positivity -henkisten artikkelien kirjoittaminen ja ylipäätään ylipainon terveyshaittojen vähättely ym. olisi rangaistavaa.