Lue keskustelun säännöt.
Jättäjän erotuska on hirveää
03.05.2017 |
Sitä ennen aina ajatteli että jättäjällä on helpompaa, kun hän saa tehdä päätöksen erosta ja jätetyn on vain hyväksyttävä se. Itse kaksi kertaa jätettynä on se ollut riipivän kamalaa ja olen aina ajatellut että oi, olisinpa jättäjä ja voisin elää helppoa elämää eron jälkeen kavereiden kanssa. Vaan eipä mennyt ihan niin..
Miehet ei uskalla jättää, ellei ole aivan pakko. Minun ja mieheni suhteessa miehen ei ollut pakko minua jättää. Minä olin niin kiinni hänessä, sairaalloisen kiinni, että annoin hänen kohdella minua miten sattuu ja annoin kaiken anteeksi, kunhan saan olla hänen kanssaan. Hän oli alusta asti epäluotettava ja luotto ei ikinä kasvanut normaaliksi. Sen vain tuntee jos ei voi luottaa. Hän poisteli viestejä, vahti puhelinta, valehteli arkipäiväisissäkin asioissa jne.
Sitten selvisi että hän oli tinderissä ja oli pussaillut jotain naista baarissa ja kaikkeahan en edes tiedä. Vaikka kuinka rakastan niin en yksinkertaisesti voi olla hänen kanssaan. Hän on pyydellyt että voidaanko jatkaa, mutta en vaan voi. Sisällä on iso ahdistuspallo kun mietin että pitäisi olla ihmisen kanssa kehen ei luota ja kuka kohtelee noin, vaikka kuinka rakastaa. Pettämisestä voi päästä yli, mutta hänessä on alusta asti ollu se jokin "outo" viba joka kertoo että pysy kaukana. Nykyään hän on kyllä itsekin sanonut että ero lienee paras sillä hän haluaa vielä elää nuoruuttaan.
Vaikka itse jätin, niin olo on kamala. Tiedän että jos vain laittaisin hänelle viestin ja rukoilisin palaamaan yhteen, niin ainakin varmaan saisin takaisin sen, että jutellaan ja nähdään ja ehkä yritetään. Mutta vain hänen ehdoillaan niinkuin aina. Sillon kun hänelle sopii, kun ei ole juhlia ja menoja kavereiden kanssa. En voi sellaiseen suostua enää. Mutta siinä se onkin vaikein olla, kun tietää että voisi saada takaisin toisen edes jollain tasolla mutta ei voi, koska tietää että se on väärin itseä kohtaan.
Menetän niin paljon. Sen miehen, johon rakastuin ja ne ihanat ihmiset joihin tutustuin hänen kautta. Meidän yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat ja reissut. Yhteisen kesän. Olen nyt yksin illat, kun mies viettää aikaa kaveriporukan kanssa johon minä en tietenkää enää kuulu. Minulla ei oikeastaan ole mitään, sillä rakensin elämäni hänen varaan. Tyhmää, tiedän. Siltikin, haluan vain sanoa että jättäjä voi kokea paljon suurempaa tuskaa ja ahdistusta. Koska jättäjän on pakko joskus jättää vaikka rakastaa. Jätetyn on vain hyväksyttävä.
Tai sitten se on niin, että miehet, sekä jätetyt ja jättäjät, eivät sure eroa yksin kotona itkien ja lamaantuneena. Vaan jatkavat elämäänsä asap kavereiden ympäröimänä, hauskaa pitämällä, viinaa juomalla ja naisia iskemällä. Sattuu kyllä niin paljon, kun toinen vain porskuttaa eteenpäin.
Kommentit (23)
Ehkä sulle erot on vaikeita, huolimatta siitä oletko jättäjän vai jätetyn roolissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se on ex, unohda se, äläkä seuraa miten sen elämä nyt sujuu ja miten se "porskuttaa" eteenpäin. Jos olet kadottanut ystäväsi tässä välillä, yritä ottaa yhteyttä muutamaan vanhaan ystävääsi tai hankkia uusia - ala elää!!! Tuollainen suhde, mistä kerroit, ei ole ollut missään vaiheessa terve, etkä tarvitse tuollaista suhdetta tai elämää.
En ole henkilökohtaisesti nähnyt lähipiirissäni yhtään jättäjää joka olisi ollut erostaan samalla tavalla rikki kuin jätetyt, en naista enkä miestä.
Joo minulle myös erot aina vaikeita. Aina. Koko maailma romahtaa hetkeksi. Lienee jonkinlaista läheisriippuvaisuutta ja hylkäämisen pelkoa. Tällä kertaa vaan vielä tuskaisempaa kun ennen, kun taikaraivossa on tieto, että entiseen voisi palata jollain tasolla, jos haluaisi.
Pettäminen toki myös romutti itsetunnon. Ja kun se koko valheiden vyyhti paljastui niin sitä ei uskonut että on elänyt sellaisen ihmisen kanssa, joka on pystynyt valehtelemaan niin paljon. Olenko niin arvoton että minulle voi valehdella. Olenko niin paska, että mielummin ollaan kavereiden kanssa ja sitten juhlien jälkeen kelpaan taas hetkeksi. Mikä virka tällaisella ihmisellä edes on.
Mutta siltikin rakastan. Ja on niin vaikea luopua vaikka tiedän että näin on parempi. Ainakin siihen asti että mies kasvaa. Ja ymmärtää oikeasti virheensä. Ehkä jos minulla olisi laaja ystäväpiiri ympärilläni, ei ero olisi niin vaikea. Nyt kun on yksin suurimmaksi osaksi ja samalla se toinen viipottaa menemään kavereiden kanssa, on halu palata siihen porukkaan entistä suurempi. Vaikka sitten paska suhde ja kusipää mies, kunhan on elämässä sisältöä...
Mutta taistelen vielä hetken ainakin. Joka tunti on eteenpäin kun en ota mieheen yhteyttä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti sinä et ollut jättäjä. Mieshän jätti sinut ensin kun petti... Ehkä siitä tämä tuska taas. Olisit helpottunut, että löysin voiman lopettaa tuollainen suhde, joka ei ollut tasapuolinen ja jossa sinua ei arvostettu kylliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ero oli myös tosi vaikea, vaikka suhteessa oli paljon ongelmia ja syitä eroamiseen.
Minä itkin ja olin lamaantunut pitkään. Joudun käydä lääkärissä ja nähdä todella rankasti vaivannäköä, että selvisin eteenpäin kohtuullisen nopeasti.
Ja samaan aikaan toinen sanoo, että on nyt niin onnellinen ja iloinen ja juhlii siellä ja täällä ja on jo toisen kanssa taakseen katsomatta.
En ikävöi sitä parisuhdetta. Olin heti sitä mieltä, että ero on oikea ratkaisu kun asia tuli pöydälle. Mutta ei se tehnyt oloani helpommaksi. Ei se poistanut tunteita ja tuskaa ja hylätyksi tulemista ja yksinäisyyttä. Vaikka olin sujut tapahtuneen kanssa niin en pystynyt vain olkaa kohauttamalla jatkamaan, vaan eroprosessi oli pakko käydä läpi.
Nyt sinkkuaikana olen kokenut aivan samanlaisia hetkiä orastavissa tapailusuhteissa. Olen joutunut panikoimaan ja itkemään ja jopa sinne lääkäriin. Olen ehkä yliherkkä myös jätetyksi tulemiselle, sille ettei sinua haluta, sinusta halutaan eroon, et riittänyt. Niitä tunteita on vaikea käsitellä rationalistisesti.
Sut on kylläkin jätetty jo ajat sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo minulle myös erot aina vaikeita. Aina. Koko maailma romahtaa hetkeksi. Lienee jonkinlaista läheisriippuvaisuutta ja hylkäämisen pelkoa. Tällä kertaa vaan vielä tuskaisempaa kun ennen, kun taikaraivossa on tieto, että entiseen voisi palata jollain tasolla, jos haluaisi.
Pettäminen toki myös romutti itsetunnon. Ja kun se koko valheiden vyyhti paljastui niin sitä ei uskonut että on elänyt sellaisen ihmisen kanssa, joka on pystynyt valehtelemaan niin paljon. Olenko niin arvoton että minulle voi valehdella. Olenko niin paska, että mielummin ollaan kavereiden kanssa ja sitten juhlien jälkeen kelpaan taas hetkeksi. Mikä virka tällaisella ihmisellä edes on.
Mutta siltikin rakastan. Ja on niin vaikea luopua vaikka tiedän että näin on parempi. Ainakin siihen asti että mies kasvaa. Ja ymmärtää oikeasti virheensä. Ehkä jos minulla olisi laaja ystäväpiiri ympärilläni, ei ero olisi niin vaikea. Nyt kun on yksin suurimmaksi osaksi ja samalla se toinen viipottaa menemään kavereiden kanssa, on halu palata siihen porukkaan entistä suurempi. Vaikka sitten paska suhde ja kusipää mies, kunhan on elämässä sisältöä...
Mutta taistelen vielä hetken ainakin. Joka tunti on eteenpäin kun en ota mieheen yhteyttä.
Ap
Uutinen: et tiedä rakkaudesta yhtään mitään. Et yhtään mitään. Luulet rakastavasi miestä, mutta se on harvakuvitelmista kiinni pitämistä.
Hanki elämä ihmisineen niin lakkaa ero itkettämästä.
Teknisesti olit ehkä se, joka lopetti suhteen, mutta sinä olit kuitenkin se, joka olit suhteesta ja miehestä emotionaalisesti riippuvainen. Olit luopunut itsestäsi, periaatteistasi, itsekunnioituksestasi ollaksesi miehen kanssa ja rakentanut elämäsi hänen varaansa.
Sille, joka välittää enemmän ja on satsannut enemmän, ero on aina vaikeampi. Ihan sama kenen aloitteesta lopullinen ero tapahtuu, onko jättäjä vai jätetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kyllä ihan totta, että minä olin se joka satsasi enemmän ja rakensin elämäni hänen varaan ja suunnittelin aina häntä silmällä pitäen. Hän suunnittele taas vain itseään silmällä pitäen.
Siskot kertokaas sitten miten tästä selviää? Terapia olisi varmasti hyvä. Olen niin rikki, en selviä yksin ja haluaisin kasvaa ihmiseksi jolla on oma elämä ja joka ei jatkossa enää rakenna onneaan toisen nojalle. Muutama ystävä on,mutta heitä olen rasittanut jo ihan liikaa. Miten täytän tämän yksinäisyyden. Haluaisin olla miehen kaveri, mutta exän kanssa kaveraaminen on varmasti turha toivo. Enkä kyllä rehellisesti halua häneen törmätä. Sattuu liikaa.
Ap
Jos erot on aina todella vaikeita, syy voi löytyä lapsuudesta. Terapia auttaa. Terapiasuhteessa ei tarvitse pelätä kuormittavansa muita ongelmillaan, heille maksetaan auttamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kaikkihan riippuu tilanteesta. Olen ollut kaltaisessasi tilanteessa se jätetty, enpä usko että se on tuon parempaa. Silloin jättäjä tuntui olleen vain tyytyväinen kun pääsi eroon.
Toisessa tapauksessa taas minut jättänyt oli aluksi kai tyytyväinen, mutta alkoi katua ja minulla ensin suru ja sitten helpotus.
Sinulle tulee vielä isompi itku, jos olisit vielä tuon miehen kanssa. Itse tein sen virheen, että rakensin elämäni ex- miehen ympärille ja hän jo aluksi petti minua. Pettämiset jatkui ja aina annoin anteeksi. Menimme naimisiinkin. 30- vuotiaana päätin etten aio tuhlata ainoata elämääni yhteen pettävään aviomieheen. Sen jälkeen petti vielä kerran ja minä jätin.
Sinulla on vain yksi elämä ja jos jatkat tuon miehen kanssa niin sinulle tulee vielä paljon isompi itku kuin nyt. Älä tee samaa virhettä kuin minä tein. Ja löysin aidon onnen sen jälkeen, kun erosin pettävästä exästä. En ollut koskaan ollut näin onnelinen exän kanssa.
Kiitos kaikille tuesta ja vastauksista. Varmaan klisee aika parantaa haavat, pätee tähänkin. Tässä minun kohdallani vain niin monen asian summa vetää minut kuoppaan. Olen hirveän herkkä ja varmasti taustalla lapsuuden asioita. Mies oli epäluotettava ja petti, mikä vaikuttaa suuresti oman arvon tunteeseen. Mies myös lupasi ummet ja lammet pettämisen jälkeen muuttua jos vain jatketaan ja sitten kun jatkettiin niin mikään ei muuttunut, päinvastoin alkoi entistä enemmän olla jätkien kanssa viikonloppuisin ja sanoi lopulta itsekin ettei varmaan olekaan valmis olemaan suhteessa tai jos on, niin suhteen pitää kestää kaikki hänen menot.
Lisäksi olen itse vähän erakko, ympärilläni ei ole joukkuelajeista jäänyttä mimmiporukkaa tai tiivistä kouluajoilta jäänyttä kouluporukkaa tai mukavaa yhdessä aikaa viettävää työporukkaa. Tuntuu että jokaisella on jokin noista, minulla on muutamia kavereita sieltä täältä, mutta ei sellaista omaa porukkaa. Sitten miehen mukana pääsin hänen porukkaan ja se oli parasta aikaa ikinä. Hauskoja ihmisiä, jotka tykkäävät touhuta ja tehdä yhdessä joka viikko. Ehkä yksi suurimmista menetyksistä onkin tämä heidän elämäntapa, missä aina joku touhuaa jotain ja mukaan voi hypätä extempore. Itsellä ystävien näkemiset ovat enemmän kauan ennakkoon sovitut kahvittelut tms. Nyt eron jälkeen olenkin ollut suurimman osan ajasta yksin. Mikä on pitkään aikaan outoa ja ahdistavaa. Etenkin kun tiedän että samaan aikaan tämä exän porukka jatkaa eloaan ja mies siellä nauttii varmaan tälläkin hetkellä kevätauringosta porukalla jossain ulkona.
Jos hei kellään on käynyt tämänkaltaista niin kertokaa kokemuksia! Miehen kanssa juteltiin josko kaveruus olisi myöhemmin mahdollista ja voisin välillä liittyä mukaan kaverina. Tuskin se onnistuu kun rakastaa edelleen ja samalla no, ne ovat miehen kavereita, ei minun. En usko että oloni porukassa olisi enää samanlaista. Mies tapaa uuden naisen ja vie hänet mukanaan, silloin ei minulla luonnollisesti ole enää sijaa siinä.
Vaikeita asioita yhtä kaikki. Sitä miettii koko ajan että ei olisi pitänyt ikinä jättää. Jos olisin vain kestänyt kaiken, antanut toisen mahdollisuuden kun mies pyysi ja kestänyt kaverimenot jätkien kesken ja tulevat vaihto-opiskeluhaaveet. Siitä se mies olisi ajan kanssa rauhoittunut ja kasvanut...
Ap
Erossa olet menettänyt muutakin kuin vain miehen. Ero on elämän yksi pahimmista kriiseistä, ei väliä kuka sen eropäätöksen tekee. Se sinun pitää hyväksyä ensin. Ei se helppoa olekaan.
Minulle on käynyt niin, että minä jouduin sanomaan ääneen, että suhde loppuu. Mies halusi suhteen loppuvan myös, mutta jätti mulle vastuun päätöksestä. Ja ei se ole helppo päätös, ei todellakaan, vielä siihen se vastuu päälle, teenkö oikein, teenkö väärin ja mun niskaan kaatui koko homma. Voin kertoa, ettei ollut helppoa, eron tuskaa käsittelin vasta sitten, kun olin ensin vatvonut päätöksen oikeellisuutta. Ei "jättäjän" rooli ole aina helpompi, toisinkin voi olla.
Ei jaksanut lukea, opettele tiivistämään
Jaa. Mulla ei ollut tuollaisia ongelmia vaikka olin jättäjä. Se suhde oli vuosia ollut pystyyn kuollut.