Onko tämä merkki vahvuudesta vai heikkoudesta?

Vierailija kirjoitti:

Analysoikaa olkaa hyvät tämä ominaisuuteni.

Otetaan esimerkiksi nyt vaikka ylipaino, vaikka lähinnä tarkoitan yhtä työhöni liittyvää asiaa, mutta se on liian spesiaali tässä käsiteltäväksi.

Eli joku sanoo, että on se kumma, kun ihmiset ei tajua, että syömällä yli kulutuksensa lihoo. Toinen siihen, että mun naapuri on lihava, mutta kuvittelee laihtuvansa käydessään sauvakävelylenkillä pari kertaa viikossa.

Sitten tulee minun vuoroni sanoa jotain ja yleensä sanon tässä tilanteessa jotain itsestäni tyyliin 'joo mullekin tuo on kyllä tuttua, että on tuo syöminen ja kulutus usein vähän hakusessa', eli myönnän heikkouteni ja otan esimerkin mielummin itsestäni kuin toisista, koska itsestäni tiedän varmuudella, toisista esittäisin vain arveluja.

Minusta sinä olet miellyttävin ihminen noista.

Tyhmyydestä?

Siinä myöntää sen, ettei ole absoluuttista varmuutta asiasta. Mielestäni se on rakentavin lähestymistapa, ainoa jonka kautta voi rakentaa yhteisymmärrystä eri näkökulmien välille. Muut puhuvat toisten ohi.

Jos joku kysyy, miltä uudet työtehtävät ovat tuntuneet, joku sanoo, että hyvältä, ei mitään ongelmia (vaikka tekisi virheitä aika usein) ja toinen sanoo, että no jaa, aika vaikealta vielä, kun on paljon opeteltavaa, mutta eiköhän se tästä.

Ehkä tuo viimeinen negatiivisesta asenteesta huolimatta on parempi tapa.

Tietysti on hyvä, jos voit myöntää heikkouksiasi, mutta toivottavasti osaat tuoda julki myös omia onnistumisiakin.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku kysyy, miltä uudet työtehtävät ovat tuntuneet, joku sanoo, että hyvältä, ei mitään ongelmia (vaikka tekisi virheitä aika usein) ja toinen sanoo, että no jaa, aika vaikealta vielä, kun on paljon opeteltavaa, mutta eiköhän se tästä.

Ehkä tuo viimeinen negatiivisesta asenteesta huolimatta on parempi tapa.

Tämä on parempi esinerkki kuin avausviestini. Eli on kyse vähän tämäntapaisesta tilanteesta töissä. Jokainen kyllä näkee, mihin pystyn, mutta omia tuntemuksiani työtehtävien äärellä olen hiukan avannut ja mietin, onko hyvä idea esittää negatiivisia ajatuksia osaamisestaan? Itselleni se on luontevaa, koska olen pohtija, enkä arkaile sanoa, että nyt menee aika haastavaksi, kun taas toinen ei sitä myönnä ja esittää varmempaa kuin on.

Vahingoittaako avoimuuteni minua ammatillisesti? Mitä arvelette?

Humble brag.

Joo, joo, olet niin vahva ja me kaikki ihaillaan sua. Miten sä pystyt tuohon, me muut ei pystytä, meidän pitää ottaa oppia sulta. Sä olet vaan niin hyvä, olet sä. Miten voit olla noin vahva ja hyvä ihminen, kaikki saisivat ottaa oppia sulta. Olet sä niin hyvä ja vahva. Olet sä.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku kysyy, miltä uudet työtehtävät ovat tuntuneet, joku sanoo, että hyvältä, ei mitään ongelmia (vaikka tekisi virheitä aika usein) ja toinen sanoo, että no jaa, aika vaikealta vielä, kun on paljon opeteltavaa, mutta eiköhän se tästä.

Ehkä tuo viimeinen negatiivisesta asenteesta huolimatta on parempi tapa.

Mitä negatiivista tuossa viimeisessä muka oli? Tyyppihän luottaa siihen, että homma alkaa suttaantua pian.

Monet kerrat olen ihmetellyt, miten vain naminami-hehkutus on joidenkin mielestä positiivista. Realistinen mutta toiveikas ja toimeen tarttuva suhtautuminen on sitten negatiivista. Eh.

On vahvuutta tunnustaa heikkoutensa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, joo, olet niin vahva ja me kaikki ihaillaan sua. Miten sä pystyt tuohon, me muut ei pystytä, meidän pitää ottaa oppia sulta. Sä olet vaan niin hyvä, olet sä. Miten voit olla noin vahva ja hyvä ihminen, kaikki saisivat ottaa oppia sulta. Olet sä niin hyvä ja vahva. Olet sä.

Sä koet sen noin, mutta avausviesti voi yhtä hyvin kertoa ihmisestä, joka suhtautuu itseensä hyvin kriittisesti.

Vierailija kirjoitti:

Joo, joo, olet niin vahva ja me kaikki ihaillaan sua. Miten sä pystyt tuohon, me muut ei pystytä, meidän pitää ottaa oppia sulta. Sä olet vaan niin hyvä, olet sä. Miten voit olla noin vahva ja hyvä ihminen, kaikki saisivat ottaa oppia sulta. Olet sä niin hyvä ja vahva. Olet sä.

Tässä esimerkki kateellisesta ihmisestä, joka ei koskaan toisi esiin heikkouksiaan.

Itseään kehuvat ja korostavat ihmiset on niin tylsää seuraa. Miten ihanan virkistävää on olla seurassa, jossa syntyy kutkuttavan hauska keskustelu kunkin mokista joille yhdessä nauretaan vapautuneesti, kun kukaan ei ole yksin sekoilujensa kanssa. Koko ajan ikään kuin omaa arvoaan vahtivat ihmiset on rasittavia.