Citymarketissa vaateostoksilla...
Kävin eilen ostamassa lapselleni vaatteita paikallisesta Citymarketista. En tajunnut ostaa muovikassia, koska aikaisemmin vaateostoksiin on automaattisesti saanut kassin. Ruuhka- aika kun oli, en kehdannut alkaa tukostamaan kassaa. Kannoin siis vaatteet käsissäni ulos kieltämättä vähän nolona ja hölmistyneenä.
Opetus; ei enää vaateostoksille ko. kauppaan. Sinällään ei tuo ole mikään tappio puolin eikä toisin. En yleensäkään osta vaatteita ko. kaupasta, nyt vain oli kiireinen tilanne, enkä muistanut ottaa kauppakassia mukaan.
Periaatteessa positiivista, että muovipussien käyttöä vähennetään, mutta jotain muuta voisi keksiä tilalle.
Onkohan tämä yleinen käytäntö nykyisin muidenkin ketjujen liikkeissä?
Mitenköhän on, jos esim. Vaatteen joutuisi palauttamaan ja kotimatkalla olisi satanut tai vaatteet olisivat pyörineet lapsi- ja koiraperheen auton penkeillä. Meidän auto kun on "vähän elämää nähnyt". No, en kyllä kehtaisi palauttaa...
Kommentit (17)
Olisit ottanut sieltä kassalunhan alta, sieltä ei ole pussit mihinkään hävinneet. Eihän niitä muutenkaan mihinkään hedelmäpussiin sullota etenkään jos on useampi vaate.
Et sit 10-20 sent investoinut pussiin eli hyvä kun säästyi maapallo
Mun mielestä opetus tässä on se, että ensi kerralla avaat suusi ja pyydät sen kassin koko etu- tai jälkikäteen.
Pistä ensi kerralla kotona pussi päähäsi kun lähdet ostoksille. On varmasti mukana eikä mieli pahoitu.
Itse osti rintaliivit ja pitsipikkuhousut Sokokselta. Sielläkin kysyttiin haluanko pussin, se maksaa sitten x summan 😳 Mielestäni todella törkeää. Pakkohan se pussi on ostaa, en viitsi kaupungilla kirrrellä uudet alusvaatteet kädessä ilman munkäänlaista suojaa. Se mikä ärsytti vielä enemmän oli se, että pussin maksullisuutta perusteltiin ekologisuudella (en siis kysynyt/sanonut mitään asiasta, perustelu annettiin automaattisesti). Ja pas#^n marjat sanon minä. Siinä ei ollut mitään muuta perustetta kuin kiskoa lisäö rahaa ko. puljulle.
Samalla tavallahan se pussi pitää itse ostaa ruokaostoksiakin varten. Ostos kuin ostos.
Kestokassi käsilaukussa, niin harvoin tarvitsee ostaa muovipussia. Hyvä vaan kun edes jotenkn yritetään vähentää muovis tällä pallolla.
Saman huomasin Prismassa. Ostin kahdet aikuisten kengät ja ei laittanut muovikassiin enää...
Hyvä juttu tuo pussin maksullisuus, mutta kyllä nyt alusvaatteet voisi edes johonkin hentoon paperikassiin kääräistä. Varsinkin sellaisissa kaupoissa, joissa sitä pussia ei voi etukäteen hihnan alta napata.
Vierailija kirjoitti:
Kävin eilen ostamassa lapselleni vaatteita paikallisesta Citymarketista. En tajunnut ostaa muovikassia, koska aikaisemmin vaateostoksiin on automaattisesti saanut kassin. Ruuhka- aika kun oli, en kehdannut alkaa tukostamaan kassaa. Kannoin siis vaatteet käsissäni ulos kieltämättä vähän nolona ja hölmistyneenä.
Opetus; ei enää vaateostoksille ko. kauppaan. Sinällään ei tuo ole mikään tappio puolin eikä toisin. En yleensäkään osta vaatteita ko. kaupasta, nyt vain oli kiireinen tilanne, enkä muistanut ottaa kauppakassia mukaan.
Periaatteessa positiivista, että muovipussien käyttöä vähennetään, mutta jotain muuta voisi keksiä tilalle.
Onkohan tämä yleinen käytäntö nykyisin muidenkin ketjujen liikkeissä?
Mitenköhän on, jos esim. Vaatteen joutuisi palauttamaan ja kotimatkalla olisi satanut tai vaatteet olisivat pyörineet lapsi- ja koiraperheen auton penkeillä. Meidän auto kun on "vähän elämää nähnyt". No, en kyllä kehtaisi palauttaa...
Ei ole tosiaankaan yleinen käytäntö - ainakin Tokmanni on alkanut antamaan sen ilmaisen muovipussin ainakin vaatteenoston yhteydessä, kun taas Sokoskin lopetti tyystin pussien jakelun.
Vierailija kirjoitti:
Et sit 10-20 sent investoinut pussiin eli hyvä kun säästyi maapallo
Mitäs sitten, maapallo tuhotaan kyllä kokonaan, mutta Herra luo uudet taivaat ja maat.
Kun muivipussi on niin huono asia (tiedän, niin onkin) niin antaisivat sitten alusvaatteille paperikassin.
T. se, joka oli ostanut alusvaatteita
Sain tänään pienen pussin alusvaateostoksilleni Cittarista. Sattuivatpa olemaan vielä punaisella lapulla, erittäin tyytyväinen tarjousbongari.
Ainakin meidän k-kaupassa sen pikkupussin saa pyytämällä, eli eivät ole kokonaan kadonneet.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meidän k-kaupassa sen pikkupussin saa pyytämällä, eli eivät ole kokonaan kadonneet.
Meidän K-kaupassa pikkupussitkin maksaa.
Myyjillä on uudet ohjeet, että pussia ei tyrkyttää, mutta pyydettäessä sen saa ilmaiseksi, jos on ostanut vaatteita.
EU ssa on nyt muovipussidirektiivi ja pussit on out.