Serkkuni matkii minua, antoi lapselleen saman nimen kun meidän esikoisella
käyvät samoissa hotelleissa jne. urkkivat ja menevät, tilaa samoja vaatteita kuin minä jos saa selville yäk
Kommentit (4)
Samaa mieltä olen, johda harhaan kunnolla.
Meidän poika on Elias, samoin miehen serkun poika. ihan sattumaa, ei mitään matkimista, oltiin nimi päätetty jo ennen kuin kuultiin kaimasta.
esikoisillamme tasan 5kk ikäeroa. Minun on vanhempi. Kun ystäväni antoi toiselle lapselleen saman nimen kuin minun esikoisellani, hän kysyi että haittaisiko meitä jos olisi sama nimi. Ja kertoi että ko nimi oli heillä jo esikoiselle suunnitteilla, mutta eivät sitten laittaneet kun meidän poika kastettiin sillä nimellä. Minä yllätyin kun kysyi, ei mun mielestä toisten perheiden lasten nimet saisi vaikuttaa mitenkään - ei tulisi mieleenikään että joku antaisi lapselleen saman nimen kuin mun lapsella siksi että matkii mua. Eiköhän jokainen ajattele vaan omaa perhettään nimeä valitessa. Ja eikö sama nimi ole oikeastaan positiivinen asia? Toinen pitää nimeä joka lapsellasi on niin hienona että antaa sen omalleenkin. Eri asia, jos sun lapsella on todella erikoinen nimi, sitten aika outoa. Mutta mun tapauksessa kyse Aleksi -nimestä, joka nyt muutenkin annettiin ko vuonna suunnilleen joka kymmenennelle poikavauvalle varmaan.
Älä kerro teidän tekemisiä vaikka urkkisikin. Tai johda harhaan oikein kunnolla kerran.