kun kumppani ei enään välitä
Tilanne se, että mieheni on viikot töissä ja töiden jälkeen tehdään perus juttuja välillä kuten ruoka,siivoilut,pyykit jne...sitten hän istuu puhelimellansa loppuillan sohvalla. Viikonloppuisin haluaisin tehdä jotain yhdessä(elokuviin,uimaan,ostoksille,ajelulle jne), mutta mies ei selvästikkään ja vetoaa siihen että "mähän olen sun kanssas joka päivä". Nyt sovittiin taas viikolla että mennään elokuviin yhdessä viikonloppuna, mutta nyt ei mennäkkään , koska kävimme tutuilla kylässä. Mies haluaa vain tehdä omia juttujansa esim pelata, käydä kaljalla yms. Ei viikolla , vaan nimenomaan viikonloppuisin silloin kun pitäisi yhdessä keksiä jotain. Ei haittaisi niin paljoa, mutta tyhjät lupaukset harmittaa ja niistä tulee usein riitaa. Olen raskaana ja viikolla olen vain yksin kotona jonka vuoksi minulla on jo hieman masennusta josta mies minulle itsekkin mainitsi. Mies syyttää minua yksinäisyydestä , että miksi en sitten tee mitään ja miksi kostan yksinäisyyttäni hänelle. Olen jo miettinyt eroamistakin, kun tuntuu , että kaikki yhdessäolo on vain sitä, että mies oikeasti odottaa että on "suorittanut tehtävänsä" ja pääsee hyvän syyn kanssa tekemään omia juttujansa. Vai olenko oikeasti vain itsekeskeinen kusipää ? . P
Millaisia asioita teitte viikonloppuisin yhdessä ennenkuin tulit raskaaksi?