Jos Jussi Halla-Ahosta tulee seuraava pääministeri niin muutatko maasta pois?
Kommentit (30)
Saattaisin jopa muuttaa takaisin Suomeen!
Jännä idis, ehkä mieluummin Hallis ajetaan maitojunalla Brysseliin kuin että minä muutan.
En muuttaisi, muttei hänestä ikinä pääministeriä tule.
Eivät persut saa niin paljon ääniä että pääministeripuolueeksi pääsisivät. Kyllä landepaukut pitävät siitä huolen äänestäessään kepua.
Jossain määrin uskottavampia olisivat nämä viha-aloitukset, jos edes vaivautuisit opettelemaan kirjoittamaan nimen oikein.
Eli Halla-aho!
Kepun äänestäminen on kuin syanidin laittaminen aamukahviin.Noutaja tulee.
Vetäisin lipun salkoon juhlan kunniaksi joka päivä.
Onko presidenttinä sitten Emma Kari? Siinä olisi kaksikko.
Lähde vaan. Emme tule sinua kaipaamaan.
Hallis pääministeriksi olis ehdoton. Toki pressana olis myös hyvä!
Pääministeriksi hän ei todennäköisesti ikinä nouse, persut on liian pieni puolue.
Mutta ajatuksena tyyppi, joka Soinin mukaan kompesoi edelleen koulukiusattuna olemistaan ( keksinyt kenelle voi kostaa vaikka hukuttamisen sallien), maan johdossa herättää huvitusta. Humanisti vailla humaanisuutta on jo sinällään huvittavaa. Tyyppinä sellainen neuroottinen & jäkittävä persoona ei oikein sovi kompromissitaiteilijaksi sanon mä.
Muutatko maasta, jos tulee Vihervasemmistohallitus?
Hänestä ei tule koskaan Suomen pääministeriä.
4 Vuoden päästä se tapahtuu, tosi lähellä oli jo nyt 0,5%? Silloin pidän kovat bileet.
Vierailija kirjoitti:
4 Vuoden päästä se tapahtuu, tosi lähellä oli jo nyt 0,5%? Silloin pidän kovat bileet.
Mistä olette saaneet tämän käsityksen että suurimman puolueen puheenjohtajasta tulee automaattisesti pääministeri?
Minä saattaisin jopa muuttaa takaisin Suomeen! Olen ollut pitkään poissa, eikä ole mieli tehnyt palata takaisin - tiedätte kyllä miksi.
Muutan Eiraan kiittämään Mestaria.
Ei Hallapellestä tule pääministeriä. Ei siitä tullut sisäministeriäkään vaikka niin kovasti sitä halusi ja asiasta uutisissa lässytti.
Taisteluni fasístista diktatuuria vastaan alkaa.
Ei oo tulossa.