Töissä ei tiedetä millaista elämäni on

Töissä ollaan tekemässä töitä, ei terapiassa. Ei sinne mennä kertomaan omista asioista, sitä varten on ystävät.

Suomessa ilman vakuutusta saa varsin hyvää hoitoa, siksi en ymmärrä tätä osaa valituksesta. Äidin kuolema on toki surullinen asia, otan osaa.

Älä esitä iloista, mutta hoida työsi kunniakkaasti.

Sinkkumies

Kaiken a ja O on se, että työt hoidetaan hyvin. Jos pomosi ei tiedä taustoistasi, niin voit saada muuten potkut. Sen esittämisen voit lopettaa. Ei meitä esimiehiä kiinnosta oletko sinä nyt valtavan iloinen vai et, se on aivan oma asiasi.

Sinkkumies

Kannattaisiko sittenkin avautua töissä? Putoisi sinultakin yksi kivi sydämeltä kun ei tarvitse esittää töissä pirteää kun tilanne sulla on kuitenkin noinkin raskas. Voimia sulle <3

Aloin heti miettiä, ollaanko samassa työpaikassa ja kuka meistä olisit...vaikka oikeasti en usko, että ollaan.

Älä tee sitä virhettä, että kerrot työpaikalla. Itse olin 10 vuotta sitten hankalassa tilanteessa ja tulin kertoneeksi esimiehelleni luottamuksellisesti. Sen jälkeen koko firma tiesi. Ja huomasin ihmisarvoni työpaikalla muuttuneen radikaalisti, ja aika pian sen jälkeen vaihdoinkin työpaikkaa.

Nykyisin pidän työasiat ja yksityisasiat erilllään.

Vierailija kirjoitti:

Älä tee sitä virhettä, että kerrot työpaikalla. Itse olin 10 vuotta sitten hankalassa tilanteessa ja tulin kertoneeksi esimiehelleni luottamuksellisesti. Sen jälkeen koko firma tiesi. Ja huomasin ihmisarvoni työpaikalla muuttuneen radikaalisti, ja aika pian sen jälkeen vaihdoinkin työpaikkaa.

Nykyisin pidän työasiat ja yksityisasiat erilllään.

Meidän työpaikalla oli aivan päinvastainen tilanne. Työkaverin puoliso sairastui vakavasti ja me kaikki kyllä annoimme tukemme hänelle ja hän pystyi mm. pitämään vapaapäiviä tarvittaessa. Emme udelleet, mutta kuuntelimme tarvittaessa. Riippuu varmaan paljolti pomosta ja työkavereista.

Et sinäkään tiedä kaikkia heidän kuulumisiaan. Jollain työkaverilla voi olla koko perhe menehtynyt, toisen äiti kuolee syöpään, kolmas menetti lapsensa kolarissa tms.

Toivotan sinulle voimia elämässäsi.

En esitä, mutta pakkohan minun on yrittää olla sellainen millaisena sinne menin. Yksi työkaveri kyseli olenko ok, kun en aamulla huomannut tervehtiä. Minulla on jotenkin positiivisen maine, ja olen siitä oikein erikseen saanut mainintoja..

Olen välillä todella väsynyt, koska mies ei sairaudeltaan pysty lasta juuri hoitamaan. Mies ei tuosta luultavasti selviä, mutta en mitenkään voi jäädä hänen kanssaan kotiin. Työ on henkireikäni. Pelkään, että romahdan jos mies kuolee.. Töissä meinaa välillä itkettää normaalit asiat, kuten palaverissa asiakkaiden ongelmat..

Lisäksi en saa unta. Aamulla menee kauan meikkaamiseen, koska näytän kävelevältä ruumiilta... En voi mennä työpaikan saunailtaan osittain ulkonäköni takia.

Ap

Kukaan ei ole maininnut sitä, että työtovereita ei välttämättä voisi vähempää kiinnostaa yksityiselämäsi sydänsurut. On hyväksikäyttöä kaataa viattomien työtovereiden niskaan tuollaista, sitä varten on psykoterapeutit olemassa.

Oletko ap kertonut työterveyshuoltoon asioistasi? 

Meillä oli kerran työpaikassa yksi aivan rajaton työtoveri, joka kaatoi surutta muiden niskaan kaikki mahdolliset huolensa. Onneksi se sai potkut.

En osannut edes kuvitella että jossain työkavereille ei sovi kertoa omasta elämästä. Meillä on arkipäivää kertoa kaikki ilot ja surut työporukan kesken. Ollaan 8 tuntia päivässä samassa tilassa, olisi kamalaa jos ei voisi itsestään kertoa työkavereille.

Meillä erään työkaverin lapsi sairastui vakavasti, kertoi meille vakkareille ja sanoi ettei asiasta pysty puhumaan, mutta tiedätte jos hän on poissaoleva.

Hieno tapa kun sijaisia oli paljon elämä jatkui ja naurettiin kun nauratti. Kun sitten lapsi meni huonommaksi ja työkaveri jäi pois ei tarvinnut sipistä ja supista mikä sillä on.

Lapsi kuoli ja perhe muutti pois, mutta tästä on jäänyt töissä tapa, asia kerrotaan, niin tiedetään miksi toinen ei ehkä ole parhaimmillaan, mutta asiasta ei puhuta.

Jos et luota esimieheesi, niin heti työterveyshuoltoon puhumaan!

Tuli mieleen, että perhetyöntekijöistä voisi olla teille paljon apua. Samoin jos voisit käydä jonkun luona juttelemassa, esim. psyk.sairaanhoitaja. Juuri tuommoisissa elämän kriiseissä ihminen tarvitsee tukea ja kuuntelijaa.

Vierailija kirjoitti:

En osannut edes kuvitella että jossain työkavereille ei sovi kertoa omasta elämästä. Meillä on arkipäivää kertoa kaikki ilot ja surut työporukan kesken. Ollaan 8 tuntia päivässä samassa tilassa, olisi kamalaa jos ei voisi itsestään kertoa työkavereille.

On kertomista ja kertomista, kuten jokaisen täysjärkisen aikuisen luulisi ymmärtävän. Työpaikka ei ole mikään ryhmäterapiaistunto, jos niin luulet, olet hyväksikäyttäjä.

Jos teillä vain on minkäänlaista työterveyshuoltoa, niin yritä saada jutteluaika. Kuulostaa siltä, että patoat näitä asioita sisälläsi ja ihan vain koko vyyhdin purkaminen ulkopuoliselle voisi auttaa.

Työkaverina minua myös kiinnostaisi kuulla, että miten muilla menee. Ei välttämättä mitenkään yksityiskohtaisesti, mutta vaikka vain sillä tasolla, että mies sairastaa vakavasti ja  nyt on rankempaa. Ei se muuta sitä käsitystä, joka työkavereilla on sinusta ylipäänsä, kaikilla ihmisillä on vaikeampia tilanteita joskus.

Ja googleta myös, että onko miehesi sairautta sairastavilla jotain omaa potilasjärjestöä. Niiden sivuilla on usein vinkkejä myös omaisten pärjäämiseen.

Minulla oli kerran ystävä, siis ei työpaikassa vaan siviilissä, joka kaatoi niskaani helposti neljä tuntia kerrallaan kaiken maailman valituksia siitä, kuinka koko muu maailma on kohdellut häntä niin pahasti, mm. Joululahjaksi saatu keksipaketti oli maailman pahin loukkaus. Kun olin tavannut häntä, tuntui, kuin olisin tehnyt toisen työpäivän. Katkaisin välit häneen juuri tästä syystä.

Vastaaja 21, eihän tuo sinun tilanteesi liity nyt mitenkään tähän ap:n tilanteeseen. Outoa ja epäkohteliasta verrata noin.