Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää muutama juttu kaverin kasvatustavoissa. Ihan kiehuu välillä
10.04.2017 |
Ensinnäkin valittaa aivan jatkuvasti, että miten saa kokoajan olla siivoamassa kun 3v sotkee, no miksi se lapsi saa mennä voileipä/banaani tms ruoka kädessä ympäri huushollia, läästii banaanilla olkkarin pöytää/ikkunaa jne. Minusta on aika turhaa valittaa siitä, että saa kokoajan olla siivoamassa, jos ei viitsi lapselle opettaa, että ruokapöydässä syödään. Tämä lapsi saa meilläkin mennä ympäri taloa ruoka kädessä, minä olen hänet kyllä istuttanut keittiön pöydän ääreen aina näissä tilanteissa syömään, koska meillä ei muutkaan juoksentele ympäri asuntoa.
Toinen mikä pistää ihan kiehumaan on periksi antaminen. 3v sanoo, että haluaa juttua X, äitinsä sanoo että ei nyt, sitten 3v alkaa huutamaan ja äitinsä sanoo vielä napakasti että ei onnistu. Nyt huuto on jo aikamoista, no mitä tekee äiti? Antaa sen jutun X, vaikka lapsi olisi jo puoliksi unohtanut asian.
Sitten seuraavassa hetkessä saattaa sanoa lapselle, että ei auta vaikka kuinka huudat, äiti ei anna :O
Tekisi mieli välillä sanoa, että no annathan :D
Tää periksi antaminen toistuu aina vain yhä uudestaan ja uudestaan ja aivan jokaisessa asiassa, on minultakin kysynyt neuvoja, että mitä tehdä tilanteissa kun lapsi ei usko häntä. Olen yrittänyt hänelle selittää, että johtuu tuosta kun antaa aina periksi, mutta silti vain ei ota neuvosta vaaria, vaan jatkaa samaa toimintaa.
Miksi sanoa ei jos se kuitenkin loppujen lopuksi tarkoittaa kyllä, lapsi päättää aivan kaikista asioista, vaikka sitten ensin huutamalla.
Mä mietin jo välien pistämistä poikki, koska en joka ainoa kerta jaksa kuunnella sitä valitusta, että lapsi ei usko häntä ollenkaan, joka ainoa kerta todistan sitä, että ensin kieltää lapselta jotain ja sitten kuitenkin lapsi sen saa kun vähän alkaa huutamaan. Tuntuu että lasta kun joku muu komentaa, menee ihan hämilleen auktoriteetistä.
Aina kun ollaan heillä, hän vain siivoaa ja valittaa kun kokoajan saa siivota, samaan aikaan 3v juoksee se banaani toisessa kädessä ja leipä toisessa kädessä sotkemassa asuntoa. Ei sekunttiakaan istu ruokapöydässä, vaan ottaa tarjottavista esim pullan ja lähtee se kädessä jatkamaan leikkejä.
Mutta minusta se ei ole minun tehtäväni komennella lasta silloin kun ovat meillä käymässä.
Kommentit (10)
Mua aina huvittaa kun vanhemmat hakevat sympatiaa sanomalla lapsistaan: "Kato nyt, tämmösiä ne on". No mistähän syystä ovat sellaisia kuin ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kaveri, jolla on ollut aina vaikeuksia pitää kuria. Sitten on kamalat riidat pystyssä, kun kaverin lapsi ei saakaan kaikkea periksi esim. kun oma lapseni ei suostu tanssimaan hänen pillinsä mukaan. Ja tätä on jatkunut aina.
Pompottelee äitiään sata-nolla. Ja äitinsä pomppii.
Jos päätti 3v että äitin piti syöttää, niin huusi niin kauan teatraalisesti, että äiti syötti. Siihenkin päälle vielä sydäntäsärkevät teko-niiskutukset.
Ärsyttävä kakara, vaikka ei se nyt kakaran vika ole. Idioottihan sitä olisi, jos ei tuossa tilanteessa käyttäisi valtaa, jonka on saanut.
Nyt täytti 6v. Juhlat oli kivat, mutta suuren osan aikaa sankari väänsi itkua kun muut ei tehneet tai leikkineet mitä hän halusi. Ja menossa oli mukana siis kymmenkunta muuta lasta ikävälillä pian 3v-11v ja ainoa, jolle muiden kanssa oli vaikea saada leikkejä sujumaan oli tämä sankari. Toisaalta on ja jää äitinsä ainoaksi. Äitinsä on pitkäaikaismasentunut ja muutenkin selkärangaton, aina ollut kotona lapsen kanssa.
Minulla lapsia useampi ja en pelkää sitä, että pitää toimia auktoriteettina niin että lapselle tulee paha mieli. Meidän arki ei pyörisi, jos koitettaisiin luovia niin, että kaikilla olisi kivaa. Ruoka syödään pöydässä, sellaisina aamuina, kun on tarhaan jne. lähtö puetaan reippaasti (tai oikeasti lähdetään ulos ilman ulkovaatteita - ulkovaatteet pussissa), rutiinit ja päivärytmi on, nukkumaan mennään joka ilta (arki-loma-juhla) samaan aikaan. Minulla on kaksi periaatetta, joista pidän vanhempana kiinni;
1. Sen minkä lupaan - myös pidän
2. Sen minkä uhkaan - tarpeen tullen toteutan.
Miksi ei anna vaan suoraan heti suosiolla periksi, jos tietää kuitenkin lopulta taipuvansa? Kannattaisi suoraan antaa periksi, eikä antaa lapselle ristiriitaisia signaaleja. Lapsi menee sekaisin, jos aina on ensin ei ja sitten joo ja sitten taas ei.
No niimpä ja sitten tämä äiti vielä kieltää sellaisissa ihan tyhmissä jutuissakin ja kuitenkin antaa periksi, näin lapsi on oppinut, että se kielto ei kuitenkaan ole ei.
Esim älä mene sinne ja kuitenkaan ei estä lasta menemästä. Myöhemmin sanoo "kun ei se tottele mua"- Miksi lapsi ei saanut mennä, kerran se ei ollutkaan sitten maailmanloppu -AP
Täällä samoja kokemuksia lähipiirin perheistä ja kiehuu!! Lasta ei kannata kieltää turhaan, mutta jos kieltää niin siitä kiellosta on pidettävä kiinni ja katsottava että lapsi noudattaa sitä.
Samoin ärsyttää itkupotkuraivareita saavat ja väsymystä valittavat lapset joita vanhemmat eivät tajua laittaa ajoissa nukkumaan/päiväunille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Yhdellä tutulla pariskunnallamme on sama meininki. Nykyään yritetään kohtealiaasti kieltäytyä kutsusta, koska ne lapset ovat niin rasittavia nyt isompana. Ei mitään tapoja ja kaikki asiat hoidetaan huutamalla. Ja kun lapset komentavat enemmän vanhempiaan kuin toisinpäin, niin jossain on mennyt asiat pieleen.
Tulee niin mieleen erään kaverini perhe.
Lapset tekevät miltein mitä lystää, ja ainoa kasvatuskeino tuntuu olevan huutaminen.
On tullut pidettyä kyllä tiukasti hajurakoa viime vuosina, olo on kuin limbosta tullut kun heidän luonaan vierailee 😔
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei anna vaan suoraan heti suosiolla periksi, jos tietää kuitenkin lopulta taipuvansa? Kannattaisi suoraan antaa periksi, eikä antaa lapselle ristiriitaisia signaaleja. Lapsi menee sekaisin, jos aina on ensin ei ja sitten joo ja sitten taas ei.
Mulla pari kaveria on näitä, että ensin kielletään ja lopulta annetaan periksi. Luulen, etteivät itse tajua, mitä tekevät. Luulevat olevansa tiukkoja vanhempia, kun kieltävät lapsiaan, mutta eivät tajua, ettei se nyt niin ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta on myös äitejä, jotka kieltää koko ajan - myös täysin perusteetta. Koko ajan kuljetaan sen taaperon/leikki-ikäisen perässä - älä mene sinne, älä kiipee sinne, ei saa koskee, ei saa ottaa, älä sotke vaatteita, kato ny mitä sä kaadoit, tule pois, lopeta se.
Mua alkaa aina vähän ahdistaa, kun tällaset mammat tulee muskariin tai leikkipuistoon. Kyllä mahtaa olla kasvattaminen pikkasen rankkaa, jos ei muita keinoja ole kuin jatkuva "ei saa".
Niin. Meillä tosiaan ei ole tarvinnut koko ajan kieltää ja jos kielletään, sitä myös uskotaan.
Niin tutulta kuulostaa ap:n tarina. Ollaan sukulaisperheemme kanssa kyllä sovittu että saamme komentaa toistemme lapsia, mutta en haluaisi olla aina se komentaja, jos omatkin vanhemmat ovat vieressä. Ja toisaalta ne vanhempuen uhkaukset ovat ihan tyhjiä.
Sukulaislapset ovat kaiken lisäksi vanhempiensa mukaan erityisherkkiä, joten heitä pitää käsitellä silkkihansikkailla. Osalla heistä on myös ahhd-piirteitä, joten eivät voi mitään käytökselleen. Muka. Jos minulla olisi noin impulsiivinen lapsi, niin vahtisin häntä ihan haukkana, enkä tyynesti menisi toiseen huoneeseen ja antaisi lapseni sotkea tms. ja jälkikäteen vaan ihmettelisin, että oho, se näköjään nuoli kaikkien kuppikakkujen päälyset (taas).
Koulunaloitus on ollut noille lapsille rankkaa, kun koulusta on heti tullut palautetta käytöksestä. Harmi lapsille, mutta toivottavasti jotain muutosta tapahtuu. Vanhepansa toki ovat järkyttyneitä kun ope toisensa jälkeen ei ymmärrä heidän lastensa erityisherkkyyttä.
Tuttu tunne. Yhdellä tutulla pariskunnallamme on sama meininki. Nykyään yritetään kohtealiaasti kieltäytyä kutsusta, koska ne lapset ovat niin rasittavia nyt isompana. Ei mitään tapoja ja kaikki asiat hoidetaan huutamalla. Ja kun lapset komentavat enemmän vanhempiaan kuin toisinpäin, niin jossain on mennyt asiat pieleen.