Lue keskustelun säännöt.
Tervehditkö koulukiusaajaa vuosien jälkeen?
06.04.2017 |
Itse en tiedä mitä tekisin. Jos tilanteessa on tarpeen tervehtiä, tyylikästä olisi varmaan tervehtiä niin kuin ketä tahansa. Toisaalta jos tervehdin, kuvitteleeko kiusaaja "voittaneensa", niin että en ole kisassa mukana vaan luovuttanut? Kiusaaja voi olla muuttunut, mutta muuttuuko ihminen ikinä?
Olen nyt tehnyt sellaisen rennon mutta pidättyväisen. Juu, hankalaa!
Kommentit (24)
En tervehdi. Maailmassa on 6 miljardia ihmistä, yksi koulukiusaaja voi mun puolesta kuolla pikaisesti vaikka haimasyöpään ja sitä voi itse tutustua uusiin ihmisiin ja jatkaa elämästä nauttimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kiusaajista tuli ihan mukavia aikuisia miehiä. Ovat olleet tosi kohteliaita kun ollaan tavattu. Meillä on myös yhteisiä tuttavia. Olen antanut täysin anteeksi. Luulen etteivät he ymmärtäneet lapsena että kiusasivat koska ovat suhtautuneet minuun todella positiivisesti nyt aikuisena.
Kiusaaminen oli nimittelyä, syrjintää, alistamista, naureskelua, juoruja, jonkun verran potkimista tai kohti sylkemistä. Sellaista porukassa tyhmyys tiivistyy meininkiä.
Eli joo moikkaan normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Minun kiusaajista tuli ihan mukavia aikuisia miehiä. Ovat olleet tosi kohteliaita kun ollaan tavattu. Meillä on myös yhteisiä tuttavia. Olen antanut täysin anteeksi. Luulen etteivät he ymmärtäneet lapsena että kiusasivat koska ovat suhtautuneet minuun todella positiivisesti nyt aikuisena.
Kiusaaminen oli nimittelyä, syrjintää, alistamista, naureskelua, juoruja, jonkun verran potkimista tai kohti sylkemistä. Sellaista porukassa tyhmyys tiivistyy meininkiä.
Eli joo moikkaan normaalisti.
Sähän voisit vaikka kiittää niitä kädestä pitäen, kun ette enää alista ja sylje päälle. Ja olet antanut anteeksi, vaikka eivät ole edes pyytäneet? Surullista.
En. Joskus sattumalta eksyin yhden koulukiusaajani Instagramiin eikä se mikään kaunis näky ollut. En ollut vahingoniloinen, mutta vähän huvitti ämmän nykyinen ulkonäkö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon moikannut. Silloin oltiin teinejä, nyt ollaan aikuisia, ei mulla ole mitään tarvetta kantaa kaunaa loppuelämääni.
Ne katuu tekojansa, ellei ole täysiä mulkkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että osaisin olla tervehtimättä, sen verran automaattiesti mulla tulee peruskäytöstavat. Toisaalta en myöskään usko, että tunnistaisin heitä enää,
Ala-asteen kiusaajat olivat jokin aika sitten samaan aikaan ravintolan naistenhuoneessa. Ala-asteella kiusaaminen oli haukkumista, nälvimistä ja matkimista mutta minulla oli omat kaverini ja olin näitä pissiksiä pitempi ja älykkäämpi ettei heistä oikeastaan harmia ollut.
He yrittivät jotain haukkumisen tapaista "ai sä tykkäät tollasista vaatteista" kun minulla oli shifonkiminihame ja siihen sopiva jakku, heillä farkut ja t-paita. Sanoin että totta kai, tällä vartalolla voi pukea mitä vaan päälleen ja näyttää hyvälle. Sitten he yrittivät blokata meikkaamalla peilien edessä etten olisi päässyt pesemään käsiäni. Pyyhkäisin ohimennessäni molempien käsilaukut tukossa olevaan käsienpesualtaaseen, sinne vaan saippuaveteen pläiskis. Siinä kohtaa vähän hirvitti, että tulevatko perään riiheämään mutta ei, ei näkynyt mikkihiiriä koko iltana enää. Huh, mutta ihan jees.
Alennuinko heidän tasolleen? Ei, olin kahta kauheampi ja hyvältä tuntui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tajusin vasta muutamia vuosia sitten että olin kiusattu. En onneksi tajunnut sitä selvästi kun olin yläasteella. Olen aika positiivinen tapaus mut aloin ihmetellä miks mua ahdistaa nää mun nuoruuden ihmiset ja miks en halua pyytää niitä esim facebook kavereiksi. Nyt jälkikäteen tajuan et se huutelu, puhuttelu sukunimellä, juoruilu ja vähättely oli kiusaamista. Tarvitsen varmaan terapiaa että voisin moikata näitä ihmisiä. Onneksi olen useampaa heistä menestyneempi ja pidetty henkilö. Yhdestä ärsyttävästä kiusaajasta tosin tuli muusikko, mutta vaihdan kanavaa jos hänen musiikkia soi radiossa:(
Yleensä olen niin kuin en tuntisikaan. Jos he taas tervehtivät, niin tietenkin vastaan kohteliaasti, mutta en ala leikkimään kaveria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mielellään tervehdi, yhtä entistä pitkäaikaista sydänystävääni (joka siis myöhemmin siirtyi kiusaajaksi itsekin, enkä ole siitä vieläkään täysin selvinnyt) olen pari kertaa tervehtinyt kuten tervehtisin kaupan kassaa. Joskus kävi niin, että törmäsin nolossa tilanteessa toiseen entiseen kiusaajaani. Hän tuijotti minua hämmentyneenä, ehkä miettien, olenko se, keneksi hän minua luulee. Siinä tilanteessa oli pakko sanoa asiallisesti moi, vaikken muuten olisi ollut huomaavinanikaan.
Minusta kiusaajia ei kannata/tarvitse tervehtiä. He eivät ole ystäviä, kavereita eivätkä vuosien jälkeen edes tuttuja, miksi tervehtiä? Toki on kohteliasta ja hyvä vastata, jos entinen kiusaaja itse tervehtii ensin. Tosin kaikkia ei välttämättä pystyisikään tervehtimään, minultakin joidenkin näkeminen ohimennen aiheuttaa paniikin, jonka aikana on vaikea edes pystyä pysymään pystyssä ja hengittämään. En miettisi asiaa kovasti, tärkeintä on että edes omassa mielessään pystyy antamaan anteeksi.
Tervehdin neutraalin pikaisesti pieni hymynkare huulillani. Kiusaaja sen sijaan ei tervehtinyt takaisin vaan tuijotti hetken ja luikki sitten tiehensä. Itse ainakin koin tilanteessa olevani aika vahvasti niskan päällä ja tulkitsin kiusaajan tervehtimättömyyden heikkouden merkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tervehdin niin kauan kuin se käyttäytyi ihmisiksi. Kun siitä tuli taas kusipää, en ole tuntenut tarvetta. Ei ole kyllä tullut vastaan muutamaan vuoteen.
Nykyään myös vaatisin häntä tilille köytöksestään.
Joo olisi vaikea olla tervehtimättä peruskäytöstapojen vuoksi, mutta jos olisi tilanne, että saisin tukea käytökselleni ettn tervehdi, niin miksi ihmeessä tervehtisin? Äidillenikin, jos olisi mukana, se, etten tervehtisi olisi ihan oikein, koska hän ei hyväksy sitä, että tuossa tilanteessa ajattelee omia tunteitaan ja jättää tervehtimättä.
En mä tervehdi lähtökohtaisesti ketään muutakaan sellaista, kenen kanssa en välitä olla tekemisissä, vaikka tunnistaisin. Jos hän tervehtii, nyökkään takaisin tai sanon hei ja jatkan matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun kiusaajista tuli ihan mukavia aikuisia miehiä. Ovat olleet tosi kohteliaita kun ollaan tavattu. Meillä on myös yhteisiä tuttavia. Olen antanut täysin anteeksi. Luulen etteivät he ymmärtäneet lapsena että kiusasivat koska ovat suhtautuneet minuun todella positiivisesti nyt aikuisena.
Kiusaaminen oli nimittelyä, syrjintää, alistamista, naureskelua, juoruja, jonkun verran potkimista tai kohti sylkemistä. Sellaista porukassa tyhmyys tiivistyy meininkiä.
Eli joo moikkaan normaalisti.
Hienoa että suhtaudut noin kypsästä. Tuo on aivan totta, kiusaaminen on ryhmäilmiö.
Minusta tuntuu, etteivät koulukiusaajani muista minua. Minä kyllä muistaisin ja tunnistaisin heidät jokaisen. Jos kohtaisimme esim. entisessä kotikaupungissani, hymyilisin ja vilkaisisin kiusaajaani sekunnin ajan. Hän miettisi, kuka olen ja miksi hymyilin hänelle. Ehkä joskus hän yhtäkkiä tajuaisi... Näin ajattelisin, että se menisi :)
Olen päässyt yli, antanut anteeksi sydämestäni, koska olen itse saanut Jumalalta niin paljon anteeksi.
Ei ole onneksi tilaisuus tullut eteen. Toisaalta kymmenien vuosien jälkeen tuskin edes tunnettais toisiaan.