Muuttaisitteko?
Haen opiskelemaan ja vielä olisi mahdollista muuttaa hakujärjestystä. Hakujärjestykseni on nyt sellainen, että todennäköisesti jos pääsen johonkin sisään, niin joudun muuttamaan. Kaikki koulut olisivat myös paikkakunnalla, jossa nyt asun.
Minulla on täällä pari kaveria, joita tapaan ehkä pari kertaa kuukaudessa. Minulla on ihan hyvä asunto lähellä koulua ja käyttämiäni palveluita. Asuinpaikkakuntani on maantieteellisesti parhaimmalla sijainnilla kauempana asuvien kavereideni vierailua ajatellen. Vierailen heidän luonaan ehkä kerran kuukaudessa nyt, mutta opiskelujen alkaessa vain loma-aikoina.
Nykyisessä paikkakunnassa ei ole mitään varsinaista vikaa, mutta kaipaisin ehkä vaihtelua. Olen hieman kyllästynyt käymään aina samoissa paikoissa kerta toisensa jälkeen. Toki osasyynä voi olla se, että minulla ei ole niin paljon kavereita täällä kuin haluaisin. Toisaalta minulla on kuitenkin nuo pari kaveria, joka on parempi kuin ei mitään, mutta sen verran harvoin heitä näen, että en tiedä kannattaako heille laittaa kovin suurta painoarvoa päätöksessä.
Uudella paikkakunnalla olisi se uutuudenviehätys, mutta ei tosiaan ainakaan aluksi yhtään kaveria. Jos en löydä tuolta uusia kavereita, niin sitten minulla ei ole siellä ketään ja kohta tuokin paikka alkaa toistamaan itseään.
Alustavan päätöksen muutosta tein sillä perusteella, että tänne jääminen tuntuisi tylsältä vaihtoehdolta.
Kommentit (3)
Tottakai muuttaisin. Uusia kavereita löytyy aina, se on itsestä kiinni.
Miksi sinä joudut muuttamaan, jos kerran kaikki koulut ovat sillä paikkakunnalla, jossa jo nyt asut?
ylös