Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Parityö, eri tavoitteet arvosanasta

Vierailija
28.03.2017 |

Olen tehnyt opintojeni aikana (pian kaksi tutkintoa) kasoittain ryhmätöitä. Joko jonkun kaverin kanssa tai vieraammassa porukassa on usein alussa juteltu vähän, että millaista haetaan. Yleensä ihmiset on aika väljiä, kunhan läpi päästään, vaikka tietysti sitten työn aikana standardit nousee ja ihan hyviä on saatu liikkeelle ja hyviä arvosanoja.

Nyt ajauduin kurssilla henkilön pariksi, jota en tunne aikaisemmin. Ei puhuttu tuosta panostuksesta lainkaan alussa ja nyt ollaan tehty parityö minusta valmiiksi. Eihän se kummoinen ole, mutta ei nyt ihan toivotonkaan mielestäni. Uskon, että arvosana on siedettävä. Pari ei nyt suostu palauttamaan sitä ja vaatii sen parantamista. En jaksaisi ja en välitä. Arvosanalla ei ole merkitystä työllistymiseen ja on tässä muutakin puuhailtavaa kuin tuo työ. Hänellä on tavoite 5/5, itsellä riittää keskitasoinen arvosana. Omat kurssit pääsääntöisesti 4, joskus 3 tai 5, ei taida kolmosta huonompaa olla. Hän myös haluaisi, että meidän kummankin tekeleosuudet olisi eritelty. Ehkä kokee olevansa parempi, voi ollakin. Itse en tosiaan ole mikään vapaamatkustaja, mutta työhän on yhteinen. Vaikea siitä on eri arvosanoja hakea ja vääntää tarkastajalle rautalangasta, minkä kappaleen kumpikin on kirjoittanut....

Mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä? Tuotos pitäisi palauttaa, mutta pari vaatii sen parantelua ja itseä ei enää huvita.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
28.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teidän täytyy päästä kompromissiin. Sinä parantelet surkeaa työtäsi ja hän tyytyy neloseen tai ehkä kolmoseen viitosen sijasta. Tämä sopiminen on olennainen osa ryhmätöiden tekemistä ja niihin sisältyvää piilo-opetussuunnitelmaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän kolme