Onko seurakuntien lastenkerhot kovin uskontopainotteista jeesustelua?

Kyllähän niissä se uskonnollinen elementti on. Näin pääsiäisen lähestyessä taas huolellisesti väkivallalta suojeltu puuhapete-sakki saa ensikosketuksensa raskaan kidutusväkivaltaan seurakunnan kerhossa...

Mutta mitä niissä puuhaillaan? Ja rukoillaanko joka välissä?

Olisi minustakin kiva tietää, millaisia ne nykyään ovat. Minä ja kaikki sisarukseni olemme käyneet seurakunnan aamupäiväkerhon. Olin lapsi 80-luvulla. En ole uskovaisesta perheestä, mutta vanhempamme kai kokivat, että tarvitsemme jotain sosiaalista toimintaa, vaikka tarvetta päivähoidolle sinänsä ei ollutkaan. Aamupäiväkerho oli kahtena päivänä viikossa.

Minun lapsuudessani meininki oli sellaista, että siellä leikittiin sekulaareja piiri- ja laululeikkejä, kerhontäti (joka oli uskossa) luki meille kirjoja, joiden tarinoissa oli kristillinen moraali (esim. auttamisesta ja lähimmäisenrakkaudesta), askartelimme, söimme eväät ja joka viikko oli kerran tuokio, jossa kerhontäti kertoi tarrataulua käyttäen tarinan Raamatusta. Tyyli oli maltillinen. Lopuksi laulettiin lähtölaulu, jossa oli kristilliset sanat.

Kerho tarjosi kristillisen kasvatuksen parhaat puolet. Muistoni ovat lämpimät.

Riippuu varmaan kerhosta ja vetäjistä. Ainakin joillain paikkakunnilla sellaisia kerhoja ohjaavat yläaste- tai lukioikäiset nuoret, jotka eivät välttämättä ole itsekään kiinnostuneet uskonnosta. Oman kokemukseni mukaan seurakunnan kerhoissa on askartelua ja leikkejä, jotka eivät välttämättä liity mitenkään uskontoon ja lopuksi lyhyt hartaushetki.

Seurakunnat on vähän laaja käsite, mutta jos nyt puhutaan tai tarkoitetaan valtion kirkkojen (evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen srk:n) järjestämää (lasten)kerho toimintaa, niin eivät ne minun kokemukseni mukaan ole kovinkaan "uskonto painotteisia" ,vaan kuten joku täällä jo edellä kuvasi mukavaa yhdessä puuhastelua ja pelailua.

Uskonto ("Jeesustelut") tulevat sitten enemp mukaan niin, että esim. ohjaaja saattaa lukea lastenraamatusta pätkän tai muun kristillisen sanoman sisältävän kertomuksen ja usein lopuksi saatetaan yhdessä lausua jokin rukous tai laulaa jokin hengellinen laulu; kenenkään ei toki ole pakko laulaa.

Mutta, mutta jos kovin saa näppylöitä ja kokee vastenmielisyyttä uskoa kohtaan, niin vaikka seurakunnat ovat hyvin joustavia ja avoimia paikkoja nuorempienkin tulla, niin ei kannata lähteä asenteella, että haluaa noukkia vain "rusinat pullasta" eli jos lapsi osallistuu seurakunnan järjetämään tapahtumaan, niin siellä vääjäämättä varmasti jollain tavalla tuodaan kristinsanomaa esiin, eikä lapselle tätä vaten järjestetä korvaavaa ohjelmaa. - Toki tämän viimeksi toteamani kyllä varmasti varovaisest arvioiden ainakin 97% tajuaa tai olisi tajunnut sanomattakin.