Hengitä, hengitä, ei ole mitään hätää.

Olen havahtunut viimeaikoina siihen, että hien välillä itselleni tuota mantraa. Viimeksi aiemmin tänäiltana kun makasin pimeässä sängyllä ja kuuntelin parin murkkuikäisemme ja miehen touhuja.
Ei oikeasti olekaan mitään hätää, välillä vain tulee olo, että kuolen tähän ikävääni. Ihmisen ikävään toisen luo, ikävään fyysisen kontaktin suhteen, ikävään siitä miltä tuntuu kun on haluttu ja himoittu. Ed seksikerrastamme on pian 1v1kk, kiitos mieheni haluttomuuden jota kestänyt jo ainakin 7-9v ajan, mutta tätä ennen pisin tauko ollut sentään "vain" n.4-5kk.
En usko, että seksistä enää edes tulisi mitään, pelkkää sekunnin sähläystä ja siitäkös mies saisi lisäsyyn jatkaa nollalinjalla.
Tulipahan purkaus, olen vain henkisesti niin totaalisen loppu ja rikki. Olisi edes työ ja työpaikka jossa viihtyisi ja kokisi olevansa arvossaan, mutta ei joten laahustan päivästä ja viikosta toiseen kuin ihmisen varjo.