Onkohan anoppi sairas vai vaan kusipää?
Osti lapsillle keksejä ja kehotti syömään niitä. Sitten kun lapset söivät, sanoi, että voi teitä, ei teidän tuommoisia saisi syödä, niissä on kovaa rasvaa ja syötte tuommoista kotonanne kuitenkin joka päivä. (Ei pidä paikkaansa). Kun lapset ei sitten syöneet, käski syömään niitä kun oli heille hankittu. Haastoi riitaa vanhasta turhasta asiasta 12 vuotiaan kanssa, joka oli menossa nukkumaan ja halusi rauhaa. Kyläilevät harvoin. Nyt eivät halua yökylään "enää koskaan". Sitten isovanhemmat ihmettelevät harvoja käyntejä.
Kommentit (8)
Eikö tuo keksijuttukin kuulosta ihan joltain ansalta? Syyttää myös kokoajan lastani liiasta pelaamisesta. Lapseni piirsi luonnosvihkoonsa lähes koko vierailun ajan, koska ei halunnut riidellä. Anoppi hyökkäsi kyläilyn lopussa lastani vastaan "kokoaikaisesta kännykän räpläämisestä ja tummista silmänalusista" ja haukkui meidät vanhemmat siinä samassa. Lapsi oli ihmeissään, luonnosvihko täynnä uusia piirroksia.
Ap
Onko nuo aivan uusia oireita? Dementoiviin sairauksiin liittyy usein ensimmäisenä sosiaalisten taitojen taantuminen. He elävät eri todellisuudessa ja siksi meistä lähimmäisistä vaikuttaa siltä, että hän valehtelee.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo keksijuttukin kuulosta ihan joltain ansalta? Syyttää myös kokoajan lastani liiasta pelaamisesta. Lapseni piirsi luonnosvihkoonsa lähes koko vierailun ajan, koska ei halunnut riidellä. Anoppi hyökkäsi kyläilyn lopussa lastani vastaan "kokoaikaisesta kännykän räpläämisestä ja tummista silmänalusista" ja haukkui meidät vanhemmat siinä samassa. Lapsi oli ihmeissään, luonnosvihko täynnä uusia piirroksia.
Ap
Minusta ainakin kannattaisi jutella lasten kanssa ja kertoa, etteivät he ole tehneet mitään väärää. Isoäidin käytös kuulostaa aika epäoikeudenmukaiselta lapsia kohtaan eikä ole oikein, jos lapset jäävät siihen uskoon, että vika on heissä.
Minullekin tuli heti mieleen, että taustalla on jotain alkavaa muistisairautta, joka voi oireilla tuollaisena irrationaalisena ja riidanhaluisenakin käytöksenä. Onko anoppi aina käyttäytynyt noin (jos kerran vanhin(?) lapsi on jo 12-vuotias)?
Mun mamma(isän äiti) oli samanlainen, kun olin vähän nuorempi kuin nyt. Kyläiltiin pitkän välimatkan takia n.1-2 kertaa vuodessa, ja aina kun menin kylään saatiin aikaiseksi joku riita, nimenomaan hänen toimestaan. Sitten haukuttiin äiti ja isä huonoiksi kasvattajiksi ja sairaiksi. Äidille ehdotettiin jopa terapeutille juttelemista..
Nyt tilanne on iän myötä rauhottunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo keksijuttukin kuulosta ihan joltain ansalta? Syyttää myös kokoajan lastani liiasta pelaamisesta. Lapseni piirsi luonnosvihkoonsa lähes koko vierailun ajan, koska ei halunnut riidellä. Anoppi hyökkäsi kyläilyn lopussa lastani vastaan "kokoaikaisesta kännykän räpläämisestä ja tummista silmänalusista" ja haukkui meidät vanhemmat siinä samassa. Lapsi oli ihmeissään, luonnosvihko täynnä uusia piirroksia.
Ap
Minusta ainakin kannattaisi jutella lasten kanssa ja kertoa, etteivät he ole tehneet mitään väärää. Isoäidin käytös kuulostaa aika epäoikeudenmukaiselta lapsia kohtaan eikä ole oikein, jos lapset jäävät siihen uskoon, että vika on heissä.
Minullekin tuli heti mieleen, että taustalla on jotain alkavaa muistisairautta, joka voi oireilla tuollaisena irrationaalisena ja riidanhaluisenakin käytöksenä. Onko anoppi aina käyttäytynyt noin (jos kerran vanhin(?) lapsi on jo 12-vuotias)?
Ei ole ennen halunnut riidellä lempilapsenlapsensa kanssa (12 v) vaan silloin kun hän oli pienempi, tykkäsi haukkua enemmän meitä vanhempia ja käyttää lasta viestinviejänä. En usko muistisairauteen tässä tapauksessa.
Ap
Ao
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo keksijuttukin kuulosta ihan joltain ansalta? Syyttää myös kokoajan lastani liiasta pelaamisesta. Lapseni piirsi luonnosvihkoonsa lähes koko vierailun ajan, koska ei halunnut riidellä. Anoppi hyökkäsi kyläilyn lopussa lastani vastaan "kokoaikaisesta kännykän räpläämisestä ja tummista silmänalusista" ja haukkui meidät vanhemmat siinä samassa. Lapsi oli ihmeissään, luonnosvihko täynnä uusia piirroksia.
Ap
Minun ex-anoppi oli ihan samanlainen paskakasa. Kannattaa pysytellä etäällä jo ihan lasten mielenterveyden vuoksi.
Luonnevikainen paska