Nainen junassa - oletko lukenut tai katsonut leffan?
Kommentit (16)
Katsoin elokuvan ja pidin siitä. Ei parasta ikinä mutta katsomisen arvoinen kuitenkin. Loppukohtauksen ja juonen koko tarinan paljastumista odotti jännityksellä elokuvan ajan.
Aloitin lukemaan kirjaa muttei vienyt mukanaan ja jäi kesken.
Kirjan olen lukenut ja pidin kyllä. Parempiakin olen lukenut mutta tykkäsin kuitenkin. Tavallaan erilainen ja siksi mukaansa tempaava. Leffan haluaisin nähdä myös
Luin ensin kirjan ja katsoin sitten elokuvan. Koska tiesin loppuratkaisun, ei ollut niiiiin
jännä katsoa, mutta hyvä elokuva kuitenkin. Pidin siitä, että ruotsalainen Rebecca Ferguson on mukana. Tosi kaunis ja ihana näyttelijä.
Leffan värimaailma miellytti myös.
Pidin leffasta,jotenkin se kosketti minua vaikka varsinaista lähisuhde väkivaltaa en ole sillälailla kokenut.
Ai vitsi, minun on pitänyt lukea tämä kirja jo pitkään! Katselin jo silloin kun ilmestyi, mutta jäi puolitiehen. Kiitos muistuksesta! Vaikuttaa tosi hyvältä.
Olen lukenut kirjan, tykkäsin kovasti. Aion katsoa myös elokuvan kunhan ehdin.
Kuin kirjan, tykkäsin. Oli aina mukava palata kirjan pariin, luin sen nopeasti loppuun.
Aika osuvasti, ostin eilen kyseisen leffan en ole vielä katsonut.
Kirja oli viihdyttävä, vaikka ei ehkä olekaan vuosisatamme klassikko. Päähenkilö oli sympaattinen heikkouksiensa vuoksi, ja muutama kohta riipaisi oikeasti. Kannattaa lukea, jos kaipaa jotain kevyttä ja koukuttavaa. Leffaa en ole nähnyt, mutta ehkäpä katson senkin.
Vierailija kirjoitti:
Aika osuvasti, ostin eilen kyseisen leffan en ole vielä katsonut.
Onko se jo ilmestynyt ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika osuvasti, ostin eilen kyseisen leffan en ole vielä katsonut.
Onko se jo ilmestynyt ?
Perjantaina ainakin vuokrasin sen Sonera Viihteeltä.
Luin kirjan, en pitänyt, jotenkin se juoni ja loppuratkaisu ei iskenyt. Kirjan lukemisesta on jo aikaa mutta muistaakseni usea kohtaus ärsytti, jotenkin sain sinniteltyä loppuun, loppuratkaisukaan ei ollut mitenkään sykähdyttävä. Tuskin tulee luettua uusiksi, ja leffaakaan en aio katsoa.
Luin kirjan ja se oli ihan hyvä, mutta ei mielestäni kaiken hehkutuksen veroinen.
Katsoin elokuvan, pidin siitä. Ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa/ parannusehdotuksia. Voisin katsoa leffan uudelleenkin.