Mielipiteesi Jeesuksesta
Kommentit (5)
On senverran vanhempaa ikäluokkaa että en tuntenut henkilökohtaisesti. Huhujahan tyypin tekemisistä on liikkeellä mutta niille en kyllä panisi paljonkaan painoa.
Jos ajattelet että tavallinen huhu kaksinkertaistuu ehkä viikossa niin laskepa mihin mittasuhteisiin kasvaa vaikkapa kaverille tarjottu suolasilakka ja krapularyyppy.
Myyttinen hahmo (kuten vaikkapa Robin Hood, Hercules ja niin edelleen).
Jeesus itsessään ei muuttanut maailma (koska ei ollut olemass), mutta esimerkiksi Paavali ja Pietari tämän hahmon ympärille rakensivat "uuden" uskonnon.
Mielikuvitusmies tai yhdistelmä useammasta saarnaajasta ynnä kansantarinoista/vanhoista uskonnoista.
Soiteltiin äsken sen kanssa, ihan mukava heppu.
Aikansa anarkisti. Susiparin lapsi, joka ryhtyi rettelöiväksi maailmanparantajaksi oikeiden töiden sijaan. Otti prostituoidun naisystäväkseen. Nykyään olisi pamputettu, silloin ristiinnaulittiin. Seuraajat tietysti muistelevat marttyyriä aivan kuin tämänkin päivän anarkistit, natsit ja muu rettelöitsijäporukka Jimi Karttusta.