Kannattaako tunnustaa jos pettää?

Kannattaa tunnustaa, toisella on oikeus tietää.

Eihän tähän ole oikeaa vastausta... Jokainen joutuu itse tekemään ratkaisunsa.

Ei kannata. En itsekään haluaisi tietää.

Ei kannata, mutta lopeta heti pettäminen ja kohtele tästlähin kumppaniasi kunnioittavasti.

No kun itse päätit pettää niin totta kai kerrot. Olisi kannattanut kertoa etukäteen, mutta mitenpä sellaista voisi odottaa kaltaiseltasi valehtelevalta pettäjältä.

Ei kannata pettää. Mutta jos on pettänyt ja tietää, ettei ole sukupuolitaudin tai raskauden riskiä eikä kumppani saa muiden kautta koskaan kuulla, niin ei kannata kertoa. Mitä ei tiedä, se ei voi loukata. Mutta jos pettää toisenkin kerran niin sitten ei kannata jatkaa suhdetta, koska selkeästi ei pysty pitämään kiinni sovituista säännöistä.

Petetyksi tulleena sanon, että ainoa oikea ratkaisu on tunnustaa, viipymättä ja koko totuus kertoen. Pettäminen itsessään on jo kriisi, mutta omasta kokemuksestani sanon, ettei se ole mitään siihen kriisiin verrattuna kun ei enää tiedä mikä suhteessa on ollut aitoa ja mikä pelkkää teeskentelyä toisen osapuolen toimesta. Pettämisestä voi päästä yli, mutta pettäminen yhdistettynä pitkäaikaiseen valehteluun onkin sitten jo huomattavasti vaikeampaa.

Jos haluat loukata niin kerro.

Jos et pysty lopettamaan pettämistä, eroa koska kumppanisi ei ole sinulle oikea ja hänellä on oikeus olla ihmisen kanssa joka häntä kunnioittaa.

Pitää tunnustaa.

Jos kumppani ei varmuudella saa muuta kautta tietää, lopeta pettäminen, kärsi omantunnontuskasi, mutta älä kaada paskaa rakkaasi niskaan. Mitään hyvää ei tunnustamisesta seuraa. Älä kerro, vaan jatka elämääsi.

Itse suuttuisin aivan äärettömästi jos kumppani ei itse kertoisi pettämisestä vaan totuus tulisi myöhemmin ilmi. Mielestäni pettäjällä ei ole mitään oikeutta koskea minuun jos on tietämättäni ollut toisen kanssa. Todella itsekäs päätös pettäjältä olla kertomatta ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Juu ei kannata kertoa ei. Samanlaista käytöstähän sinäkin haluat kumppaniltasi ts. että hän saa valehdella ja käyttäytyä epäreilusti sinua kohtaan ja sinä vain iloisesti naurat ja sanot, että kaikki on hyvin. Hyväksyt sen, että kumppanisi ei ole se, mitä hän antaa ymmärtää, se on sinusta oikein.

Voi jösses, että on itsekästä edes miettiä, että kertooko. Itseasiassa on itsekästä pettää, mutta sehän on jo toinen stoori.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tähän ole oikeaa vastausta... Jokainen joutuu itse tekemään ratkaisunsa.

Jokainen tekee sen ratkaisun jo siinä vaiheessa kun päättää pettää ja totuuden kertominen ei tosiaan ole enää se kohta missä olisi minkäänlaista valinnan mahdollisuutta. Ja pettäminen todellakin on päätös, kukaan ei petä ketään vahingossa. Ei edes humalassa.

Tuo on miltei pettämistäkin pahempaa että pettäjä itsekkyydessään kuvittelee olevansa oikeutettu päättämään kumppaninsa puolesta mitä tämä haluaa tietää/on oikeutettu tietämään ja vielä vetoamalla siihen että se mitä ei tiedä, ei voi myöskään satuttaa.

Siinä kohtaa jos päätät pettää, ei ole sinun valintasi jatkuuko suhde vaan nimenomaan petetyn tulee saada tehdä päätös haluaako jatkaa enää kanssasi.

Pahimmillaan petetty saa vielä jonkun taudin itsekkyytesi takia.

Iso myllyhän siitä varmasti tulee aluksi, mutta varmasti ajan kanssa tunnustamisesta voi myös seurata hyvää. Joskus pettäminen voi lähentää paria ja lopulta jopa parantaa suhdetta.

Jos petos tulee aikaisin ilmi, puolison maailma on vielä kohtuullisen eheä ja mielenterveys myös. Mutta jos kymmenen vuoden päästä toinen saa tietää, että on elänyt petoksessa ainakin 10 vuotta, niin milläs korjaat sen?

MiäsHenkilö kirjoitti:

Jos petos tulee aikaisin ilmi, puolison maailma on vielä kohtuullisen eheä ja mielenterveys myös. Mutta jos kymmenen vuoden päästä toinen saa tietää, että on elänyt petoksessa ainakin 10 vuotta, niin milläs korjaat sen?

Sanoppa se,tilanne nyt tämä. Petos itsessäään ei ehkä niin paha, vaan mitenkä nyt luottaa enää mihinkään?

Itse en kertoisi paitsi siinä tapauksessa etten voisi lopettaa tuota uutta suhdetta. Yhdenillanjutusta en kertoisi enkä myöskään haluaisi tietää jos puolisollani olisi sellainen.

Jos petoksen salailu vaatisi hirmuisesti valehtelua, ehkä tunnustaisin.

Jos asia kuittautuisi tyyliin

- oliko kiva ilta?

- joo, oli

- ok

niin en lähtisi avaamaan yksityiskohtia sen enempää. Samaa huomaavaisuutta toivon puolisoltani.

Kun tarpeeksi vanhaksi elää, kaikenlainen mustavalkoinen ehdottomuus karisee - näin on käynyt ainakin minulle. Ihmisille sattuu joskus vahinkoja. Hyvillekin ihmisille. Joskus totuus tekee niin kipeää että joutuu väkisin repimään itsensä ja toisen haavoille ja tekemään peruuttamattomia päätöksiä. Joskus on armollisempaa antaa vain olla.