meniköhän kasmirin ura?
Kommentit (37)
Nyt hittibiisin tekoon. Vois tehdä tästä kohusta biisin.
Vastahan uutisoitiin, että Kasmir tässä oli enemmänkin uhri ja turhaan syytetty? Toimi jopa todistajana oikeudessa.
Av-mammat saivat hurmiokivityksellään aikaan yhden ihmisen elämän romuttumisen. Toivottavasti ovat nyt onnellisia. Toivottavasti heidän lapsensa joudu kokemaan samanlaista.
Oon tässä miettinyt, että kuinka monen whap-viestit kestäisivät päivänvälon? Etenkin kyn ne irroitetaan asiayhteyksistä.
Mielestäni melkein yhtä mautonta kuin salakuvaaminen on myös röhöttely videoille jossain perverssien ringissä. Kaikkeen ei tarvitse kuulua, vaikka olisi kuinka kaverin ryhmä. Kyllä tässä on myös vastuu Kashmirilla, koska hän on vapaaehtoisesti kuulunut ryhmään ja jopa katsellut videoita. Eiköhän myrsky kuitenkin tyynny ja kohta taas kukaan ei edes muista koko Kasmiria. Sitten voikin ponnahtaa uudella taiteilijanimellä tekemään musaa.
Tuskin, mutta jättää tämä varmaan imagoon pysyvän jäljen.
Tuota.. äijä ei laula, vaan inisee, ja biisit ovat helvetin lapsellisia sekä teksteiltään että sävellyksiltään. Eiköhän parempaa poppista ole nytkin jo tekeillä. Kannattaneeko itkeä perään?
Ihan hyvä julkisuus temppu. En ole aikaisemmin tuon nimisestä henkilöstä kuullut.
Hän voi varmaan jatkaa musiikintekoa kaikessa hiljaisuudessa mutta keikkailua välttämättä ei ainakaan heti.
Ja voihan se vaikka odottaa viisi vuotta ja vaihtaa taiteilijanimeä, hyvin menee. Kyllähän Teemu Brunilallakin menee hyvin, vaikka hän ei olekaan nykyisin julkisuudessa ja tee musaa juuri Teemu Brunilana. Uskon, ettei Kasmirilta työt lopu.
Vierailija kirjoitti:
Nyt hittibiisin tekoon. Vois tehdä tästä kohusta biisin.
Biisin nimeksi vaikka
"Elämä on laiffii, bongotus haippii"
Ei ole menny ura.
On näitä urheilijoita ja politikkoja joilla menee vähän turhan lujaa, tehdään jotain noloa/pervoa jopa rikollista ja voilá jälleen ollaan parin vuoden päästä samoissa duuneissa. Tai vaihdetaan vaikka kotimaan politiikasta europarlamenttiin suurempiin vesiin..
Se on pari vuotta ja uudet Vadelmaveneet keikkuu aalloilla, toi musabisnes on muutenkin sellainen showbisnes että se voi vaikka Akselssonin kanssa tehdä jonkun "soooorii" biisin duona ja vihjasta miten suomalaiset naiset on lopulta narttuja kuitenkin pohjimmiltaan, jonka jälkeen kaikki naiset on taas haarukat auki -Kaikki sen tietää että lopulta mikä tahansa julkisuus on hyvää julkisuutta.
ensinnäkin kasmir todisti koska oikeus kutsui hänet todistajaksi, ei siis vapaaehtoisesti ollut todistaja. kasmir itse tukenut moista salakuvausta olemalla whatsappryhmässä ja naureskelemalla vidoeille ja puhumalla halventavasti. yhtä syyllinen kuin axelkin vaikka ei itse (kai) kuvannutkaan.
ja kyllä mun whatsappviestit voi paljastaa:
missä nähdään
mitä syödään
tuo kanaa, cokista...
niin että ei todellakaan normaalia salakuvaus ja kaverien salakuvattujen seksivideoin jakelu. joku täällä palstalla koittaa kovasti tuoda esille ttä kaikki salakuvaa seksiä ja kaikki jakelee videoita kavereilleen viikonloppujen jälkeen. tota noin, ensinnäkin se on rikollista toimintaa enkä usko että on niin yleistä, ei ainakaan mun laajassa kaveripiirissä. ja pitäisin helvetin outona tyyppinä ihmistä, joka näyttelee salaakuvattuja seksivideoita. pitäisin sellaisen ripityksen, että tyyppi pahoittelisi uhreilleen ja poistaisi kaikki videt. kasmir ei ole tehnyt mitään vaan on antanut toiminnan jatkua videoiden naisten oikeuksista välittämättä.
Miehenä voin sanoa, että mitä röyhkeämpi ja epämääräisempi hyypiö kyseessä sitä paremmin menee ja enemmän irtoaa pimpskaa. En olisi huolissani Kasmirin urasta. Ukko saanu hyvin näkyvyyttä, ja naiset varmasti tupsut kosteina availemassa saksiaan tilaisuuden tullen.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni melkein yhtä mautonta kuin salakuvaaminen on myös röhöttely videoille jossain perverssien ringissä. Kaikkeen ei tarvitse kuulua, vaikka olisi kuinka kaverin ryhmä. Kyllä tässä on myös vastuu Kashmirilla, koska hän on vapaaehtoisesti kuulunut ryhmään ja jopa katsellut videoita. Eiköhän myrsky kuitenkin tyynny ja kohta taas kukaan ei edes muista koko Kasmiria. Sitten voikin ponnahtaa uudella taiteilijanimellä tekemään musaa.
Rinki on normaali duunikaverien rinki, ei mikään perverssi rinki. Se ei ole muiden bändiläisten syy jos Axel laittaa sinne jotain sopimatonta ja vielä näyttää yhden muutaman sekunnin videon ja yhden kuvan muille. Tekeekö se automaattisesti työyhteisöön kuuluvaan whatsapp ryhmän jäsenestä pervon ? hei oikeesti....
Vierailija kirjoitti:
Mikä ura?
Piti just kysyä ihan samaa.
En usko. Nyt Kasmirin tietää kaikki. Voi jopa hyötyä tästä kohusta. Nyt vähän suuntaamaan biisejä vanhemmalle väelle ja sanoituksia aikuisemmille.
Jättää nyt nyt yhteistyöt Hank Solon kans tekemättä ja Sanniki pois. Musiikki aikuisille, ni voi tulla isokin tähti.
Onhan muillakin artisteilla ollut kohuja ja silti pärjäävät musiikissa. Nyt Kasmirin vain pitää osata hyötyä tästä.
Lehdet voisi nyt pahoitella kirjoituksia tekemällä myönteisiä juttuja kasmirin musasta.
Raivo on jo laantumaan päin. Ehkäpä Kasmir uskaltaa tulla julkisuuteen.
"Veljet" ottaa sen mukaan studiotyöskentelyyn ym. mixauksiin vai mitä ne nyt on, ja aallokon tyynnyttyä ponnahtaa pintaan kuin korkki konsanaan.