Mielipiteitä näistä koiraroduista
En ole nyt ottamassa koiraa, mutta olen siitä huolimatta hakenut niistä jo tietoa ja listannut neljä itseäni eniten miellyttävää rotua, joiden kaikkien edustajan haluaisin jossain vaiheessa elämääni omistaa. Ehdoton suosikkini on ollut jo kahden ja puolen vuoden ajan dalmatiankoira, jollaisen varmasti vielä otankin, kunhan aikanaan muutan omaan asuntooni. Nyt olen vasta yläasteella. Tiedän, että nämä kaikki rodut ovat hyvin erilaisia, ja tiedän myös, ettei esimerkiksi kaukasiankoira sovi ensimmäiseksi koiraksi. (Minulla on kokemusta vasta yhdestä sekarotuisesta koirasta, jonka sain 8-vuotiaana ja joka minulla on edelleen, mutta kouluttamisesta ei, koska se tuli meille aikuisena ja koska en tuon ikäisenä muutenkaan oikein osannut kouluttaa.) Olen ottanut kaikista näistä roduista selvää mahdollisimman paljon ja lukenut sekä ihmisten omia kokemuksia että rotuyhdistysten sivuja, mutta nyt haluaisin kysyä vielä täältäkin, onko kenelläkään näistä roduista omakohtaista tietoa. Jos siis sinulla tai jollakulla tuttavallasi on tai on ollut jokin näistä koirista tai jos muuten vain haluat kertoa mielipiteesi, kommentoi! Painotan vielä, että en siis ole ottamassa koiraa hetken mielijohteesta tai harkitsematta. Muutenkin sen aika tulee vasta myöhemmin, sillä äitinikään ei ison koiran hankkimiseen suostuisi, mutta olen vain aina tykännyt tutkia asioita ja paneutua niihin jo hyvissä ajoin etukäteen. Rodut:
1. dalmatiankoira
2. kaukasiankoira
3. dobermanni
4. saluki
Kommentit (3)
Omasta kokemuksesta: Dalmiksesta lähtee hirveästi kamalasti ympäri vuoden kokoajan valkoista tikkumaista karvaa .. Uros oli aika rähisijä muille uroksille.Muuten kiltti ja ihana,haastava toki.
Noista muista en tiedä, mutta saluki on aikakin todella työläs turkkinsa takia. Jos et halua olla koko ajan harjaamassa ja puunaamassa, älä ota salukia.
1. dalmatiankoira- hieman tylsähkö perus koira
2. kaukasiankoira- ei välttämättä sovi edes kokeneenkaan kouluttajan koiraksi, mutta ihana koira jos kemiat sattuu kohdilleen eikä ole sellainen ihminen kenen luona luuhaa paljon porukkaa
3. dobermanni- ihan kiva rotu
4. saluki- ihan ulkomuodon takia nou nou