Mitä mieltä olette Kim Jong-unista? (asiaa Pohjois-Koreasta)
Uutistietojen perusteella nuori Jong-un tapatti sukulaisiaan valtaan noustuaan ja viimeksi pari viikkoa sitten hän tapatti myös oman veljensä Malesiassa.
Loikkarien väitteiden mukaan pohjois-korealaiset sotilaat kiertävät pitkin maata valitsemassa kauneimmat 13-vuotiaat tytöt "suuren johtajan" seksikumppaneiksi. Tyttöjä haetaan suoraan koululuokista ja "suuren johtajan" käsittelyn jälkeen rikkinäiset tytöt jaetaan sotilaspäälliköille lahjoiksi.
Koska Pohjois-Korealla ei ole varaa maksaa ihmisille palkkaa, teetetään ihmisillä pakkotyötä määräämällä nämä ilman todellista syytä valtavan kokoisille pakkotyöleireille. Leirien koko voi olla jopa satoja km2! Pohjois-Koreassa on vielä sellainenkin laki, että myös "rikoksesta" tuomitun perhe ja sukulaiset ovat "rikollisia" ja saavat saman rangaistuksen kuin itse tuomittu.
Vankileirillä raskaaksi tulevilta naisilta leikataan rinnat pois tai ainakin vauva otetaan heti synnytyksen jälkeen pois ja tapetaan, koska "saastainen aines" ei saa lisääntyä. Vankien joukosta määrätään ilmiantajia eikä kukaan voi luottaa kehenkään. Vankileireillä kuolee aivan valtaisia määriä ihmisiä eikä sinne tuomituille edes kerrota tuomion pituutta.
Mitä mieltä olette siitä mitä Kim Jong-unin päässä liikkuu? Miten ihmeessä Euroopassa opiskellut mies pystyy katsomaan kansansa tilaa pokerinaamalla ja panemaan pikkutyttöjä?
Olen 100% varma, että Kim Jong-un pelkää aivan valtavasti kanssaihmisiään, jotka taas ovat hekin aivan valtavan peloissaan. Tapattamalla lähimmäisiään hän estää muiden vaikutusvallan liiallista nousua ja pitää muut peloissaan. Mutta pelkoa ei missään tapauksessa saa näyttää muille.
Toivoa sopii, että joku pohjois-korealainen tappaisi Kim Jong-unin sekä kaikki mahdolliset potentiaaliset johtajat. Maa ajautuisi sekasortoon ja todennäköisesti kymmenet tuhannet ihmisoikeusrikkomuksia tehneet pikkujohtajat pakenisivat Kiinaan. Rajat aukeaisivat humanitääriselle avulla ja Etelä-Korean sukulaisille.
No, annettiinhan Hitlerinkin toteuttaa fantasioitaan kaikessa rauhassa vuosikausia.
Kommentit (11)
Voi olla että hän ei ole sillä tavalla yksinvaltias kuin isänsä oli. Sen verran nuorena nousi valtaan, että varmaan armeijan johto tms. pitää huolta että poika pysyy ruodussa ja maa suljettuna.
Vierailija kirjoitti:
Se kuolee ilman ulkopuolista nopeutusta lihavuuteen,diabetekseen,tupakointiin jne.
...ja sitten suuren johtaja poika ottaa vallan ja hän puolestaan siittää pojan jne. Dynastian pitäisi olla ikuinen. Ja muut maat kääntävät selkänsä keskittyäkseen muissa maissa tapahtuneisiin paljon vähäisempiin ihmisoikeusrikkomuksiin.
Noin 25miljoonaa ihmistä. Tuskin se kaikkia pikkutyttöjä kerkeää ja jaksaa panna, että eiköhän toi ole ihan vaan pisara meressä.
Jos Pohjois-Koreaa pidetään uhkana maailmalle ja sen toimia ei hyväksytä, miksi suurvallat eivät yksinkertaisesti vain marssi sinne ja vaihda tuota maata demokratiaksi.
http://www.mandalatravel.fi/matka/pohjois-korean-kiertomatka
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=341309&nodeid=15…
Käykääpäs moikkaamassa johtajaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Jos Pohjois-Koreaa pidetään uhkana maailmalle ja sen toimia ei hyväksytä, miksi suurvallat eivät yksinkertaisesti vain marssi sinne ja vaihda tuota maata demokratiaksi.
Pohjois-korea on tavallaan maailman keskipisteessä kolmen ydinasevallan keskiössä. Kiina ei salli päästää USA:ta Pohjois-Koreaan.
Haagille töitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kuolee ilman ulkopuolista nopeutusta lihavuuteen,diabetekseen,tupakointiin jne.
...ja sitten suuren johtaja poika ottaa vallan ja hän puolestaan siittää pojan jne. Dynastian pitäisi olla ikuinen. Ja muut maat kääntävät selkänsä keskittyäkseen muissa maissa tapahtuneisiin paljon vähäisempiin ihmisoikeusrikkomuksiin.
Ei se jälkikasvu ehdi aikuiseksi ennen kuin tämä possu kupsahtaa.Saas nähdä kuka sitten tulee tilalle.
kaikki asiaan perehtyneet tietävät sen, että Pohjois-Korea uhkaa ydinaseella jos joku yrittää puuttua asioihin. Toinen ongelma on se, että jos kansa vapautuu ja vaeltaa Etelä-Koreaan, etelän kantokyky ei kestä 25 miljoonaa nälkäänäkevää. Pattitilanne.
Pohjois-Korean joukkotuhoaseohjelmaan kuuluvat sekä ydinase- että ohjusohjelmat. Maalla on lisäksi biologisia ja kemiallisia aseita. Maa pystyy keskipitkän matkan ohjuksillaan uhkaamaan Etelä-Koreaa, Japania ja Kiinaa. Mannertenvälisellä ohjuksella se voisi uhata Yhdysvaltoja. Maa kehittelee myös toimivaa sukellusveneestä laukaistava ohjusta. Se irtisanoutui ydinsulkusopimuksesta vuonna 2003 ja on tehnyt sen jälkeen neljä pientä ydinkoetta. Maalla on vain fissioase, mutta se havittelee fuusioasetta. Ydinkärkiä Pohjois-Korealla lienee 10-20. Ei vieläkään ole täysin varmaa onko Pohjois-Korealla ohjuksiin sopivia kevyitä ydinkärkiä, tai sukellusveneestä laukaistavia ydinohjuksia[1].
Diplomaattisissa kannanotoissaan Pohjois-Korea ei arastele tuhovoimansa esille tuomista,[2] mutta se on vähäisempi kuin maa antaa mielellään ymmärtää.[3][4] Vuonna 2016 Pohjois-Korean ydinaseohjelma ja ohjusohjelma edistyivät nopeasti.
Muut ydinasevallat ja YK ovat tuominneet Pohjois-Korean joukkotuhoaseet, koska katsovat niiden uhkaavan rauhaa alueella. Pohjois-Korealle on määrätty kovat talouspakotteet joukkotuhoaseohjelmien johdosta.
Ne luultavasti onnistuu räjäyttämään pian itse tisensä.
Se kuolee ilman ulkopuolista nopeutusta lihavuuteen,diabetekseen,tupakointiin jne.