Teinillä ei ole kavereita koulussa.
Tai muutama on, mutta ovat meidän teiniä lapsellisempia kertomansa mukaan. Aloitti yläasteen syksyllä, aluksi kaikki meni hyvin ja sai uusia kavereita paljon, mutta sitten mokasi ja nyt on jäljellä vain muutama kaveri. Sanoo, että koko koulu hyljeksii häntä, nimitellään ja puhutaan pahaa selän takana.
Asumme pikkukaupungissa, jossa on vain yksi yläaste. 150 km päässä toisessa, isommassa kaupungissa on yläaste, jossa hänellä on monta hyvää ystävää, netin kautta tutustuneet, ja ovat tavanneetkin useampaan kertaan. Siihen kouluun teini haluaisi vaihtaa.
Minä ja mies ollaan sosiaali- ja terveysalalla töissä. Molemmat vuosia samoissa työpaikossa, tykätään töistämme ja työyhteisöstämme.
Kysymys kuuluu: kuinka herkästi sinun perheesi muuttaisi 150 km päähän toiseen kaupunkiin tällaisista syistä? Minulle todennäköisesti löytyisi sielä nykyistä työtä vastaavaa työtä, miehelle ei välttämättä. Onko ratkaisu minun äitinä muuttaa teinin kanssa muualle?
Itse olin yläasteella kavereita vailla, enkä haluaisi omalle lapselle samaa kokemusta. On kuitenkin vasta seiskalla.
Kommentit (11)
En osaa sanoa. En ehkä olisi muuttanut. Meilläkin oli vähän samanlaisia kokemuksia. Ehkä olisi pitänyt lähteä, mutta toisaalta ei voi tietää, mitä sit siellä uudessa koulussa. Sana kulkee. Ja sit jotkut meistä on vaan jotenkin sellaisia helppoja kiusattavia.
Hyvä totutella jo tuossa vaiheessa, että koulussa ei ole kavereita. Ei tunnu yksinäisyys enää nii pahalta lukiossa ja yliopistossa
Koulua käydään opiskelua, ei kavereita varten.
Onko nuo nimittelijät joku massakanalauma kånken-reppuineen ja iPhonejensa kanssa jopoilla polkeva lauma? Sano teinille että jos näin on, niin tuollaiseen porukkaan ei kannatakaan haluta liittyä.
Voihan se hakea muutaman vuoden päästä noiden nettikavereidensa kanssa samaan lukioon.
Ei oo totta, että koulua käydään opiskelua varten. Suurin juttu siinä on oma porukka, jonka kanssa on kiva ja turvallinen olla.
Tyttö, jolla ei ollut kavereita
Mitä tarkoittaa mokasi? Mitä pitää tehdä, että kaikki hyljeksii?
Ap, kannattaisikohan nyt ekaksi kumminkin yrittää vaikuttaa siihen, että kiusaaminen loppuisi nykyisessä koulussa? Mitä olette asialle tähän mennessä tehneet?
Jos lapsesi muuttaa nyt ilman, että yritätte opettajan ja rehtorin kanssa saada kiusaamisen loppumaan ensin, mitä hän oppii? Pakenemaan vaikeuksia?
Kaverit ovat tärkeitä teinin itsetunnolle ja kiusaamisesta voi seurata todella vakaviakin juttuja, masennusta, ahdistushäiriö, itsetuhoisuuttakin.
Nyt siis ensin yhteys lapsen luokanvalvojaan ja rehtoriin. Koulukuraattorikin voi auttaa, samoin koulupsykologi. Seitsenluokkalaiset ovat vielä aivan lapsia, heidän vääränlaiseen käytökseensä PITÄÄ aikuisen puuttua!
Jos lapsesi osaa kertoa kiusaajiaan, voisitte sitten opettajan kanssa olla yhteydessä heidän vanhempiinsa.
Lasta kannattaisi kannustaa hankkimaan kavereita vaikkapa harrastuksista. Mutta se ei toki poista sitä, että koulussa pitää saada olla rauhassa ja turvassa.
Jos mikään ei auta, sitten ehkä alkaisin miettiä muuttoa. Voisiko miehesi käydä sieltä isommalta paikkakunnalta töissä nykyisellä asuinpaikkakunnallanne aluksi?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä totutella jo tuossa vaiheessa, että koulussa ei ole kavereita. Ei tunnu yksinäisyys enää nii pahalta lukiossa ja yliopistossa
Yliopistoa on aika vaikea verrata tuohon, kun yliopistossa monilla ihmisillä on toisistaan täysin erilaiset päivärytmit, että siellä ei välttämättä kavereita kovinkaan paljon näe, kun on niin eripituiset opiskelupäivät, eri kurssit joille osallistuu, sitten tietenkin opiskelupäivän ulkopuolella on mahdollisesti työt, harrastukset, muut menot, osalla perheetkin jne.
Kukaan samassa tilanteessa?