Milloin ymmärretään, etteivät leimaaminen ja syyllistäminen auta?

Suomessa on sellainen tapa, että kaikenlaista "pohjasakkaa" leimataan, syyllistetään ja heille tehdään mahdollisimman vaikeat olot.
.
Esimerkkinä työttömiin liitetään aktiivisesti mielikuvia laiskoista sossupummeista, vaikka Suomessa on järkyttävä pula työpaikoista eikä töitä yksinkertaisesti riitä halukkaille. Työttömien elämää hankaloitetaan koko ajan tukien pienentämisellä ja uusien toimenpiteiden keksimisillä, vaikka kyseiset kiusanteot eivät edistä mitenkään työllistymistä (työpaikkojen määrä ei lisäänny sillä, että työtön ostaa kaupasta halvinta vaihtoehtoa).
Ilmeisesti syyllistämisen ideana on saada työttömät häpeämään "pistetään laiskurit kuriin, niin menevät töihin olemattomiin työpaikkoihin". Oikeasti leimaamisen ainoat vaikutukset ovat lisääntyneet vaikeudet saada työpaikka tai asunto (eihän kukaan halua riesakseen epämääräistä työtöntä).
.
Toisena esimerkkinä huumeriippuvaiset. Huumeriippuvuus on neurologinen sairaus, josta on mahdollista parantua niin ettei se häiritse muuta elämää.
Huumeriippuvaiset yleistetään väkivaltaisiksi ja arvaamattomiksi sekopäiksi, jotka tarjoavat huumeita lapsille. Todellisuudessa sellainen kaupungilla riehuva "perusnarkkari" on käytännössä aina jotain muuta kuin huumeiden käyttäjä eli mielenterveysongelmainen/rappioalkoholisti/sekakäyttänyt reseptilääkkeitä ja viinaa. Joskus ottanut jopa piriä (kyllä, huumeet vaikuttavat eri tavoin ja ovat eri vahvuisia, miksi kuvittelit niitä olevan niin montaa laatua).
Huumeriippuvaisten yleistäminen hulluksi monirikolliseksi pohjasakaksi ilmeisesti pyrkii siihen, ettei kukaan "huvikseen ryhtyisi narkkaamaan". Käytännössä leimaaminen kuitenkin nostaa riippuvaisen kynnystä hakea apua ja laittaa elämänsä kuntoon.
Ymmärrän huumeiden laittomuuden enkä ole niiden laillistamisen puolella, muttei nykyinenkään järjestelmä toimi.