Mihin tähtäätte kasvatuksellanne?
Kasvatatteko lapsenne enemmän tekemään, miten käsketään vai itsenäisiksi ajattelijoiksi?
Olen 16-vuotias ja vastikään huomannut, ettei osa ikäisistäni osaa ajatella itsenäisesti. On todella hämmentävää katsoa, miten joillakin on edelleen vielä näinkin "vanhana" tarve miellyttää aikuisia, kuten omia vanhempiaan ja opettajia, saadakseen kehuja ja hyväksyntää näiltä.
En tarkoita sellaista peruskunnioitusta ihmisiä kohtaan, vaan ihan kaikki mielipiteetkin poimitaan "arvokkaammassa" asemassa olevilta. Sen lisäksi niinsanotusti nuollaan persettä kertomalla näiden kuullen, kuinka ei juo tai polta koska vanhempanakin kerkeää, tai kuinka ei mene muodin mukana eikä käytä nilkkasukkia pakkasella, niin että saa päälaelle taputuksia ja kuulla olevansa oikein hyvä poika/tyttö (ei, en tarkoita että olisi pahasta olla juomatta tai käyttämättä nilkkasukkia, vaan kehujen ja kunnioituksen kalastelu sillä).
En ole vielä kerennyt tarkkailla aikuisten käytöstä sen vertaa, että osaisin sanoa missä määrin tällaista ilmenee yli 25-vuotiaissa, mutta uskon että ainakin jossain määrin. On jollain tavalla ikävää, että jotkut vain jäävät ikuisiksi tottelijoiksi ja yhteiskunnan normien mukana menijöiksi sen sijaan, että opittaisiin omien aivojen käyttö.
Siksi tosiaan kysynkin, että tähtäävätkö ihmiset yleensä kasvattamaan lapsensa ikuisiksi tottelijoiksi. En tarkoita, etteikö lapsella tulisi olla rajoja, mutta pyritäänkö ollenkaan tukemaan itsenäistä ajattelua sen sijaan että mielipiteet ja toimintamallit vain istutetaan päähän?
Anteeksi sekava teksti.